Siirtoäänivaalitapa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Siirrettävä yhden äänen vaalitapa
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Siirtoäänivaalitapa on vaalitapa, jossa äänestäjä merkitsee ehdokkaansa äänestyslippuun suosituimmuusjärjestyksessä. Ehdokkaita voi merkitä yhden tai useamman, mutta äänestäjällä on kuitenkin käytössään vain yksi ääni. Tilanteessa, jossa ääni tavallisesti menisi ”hukkaan”, se siirtyy listassa seuraavalle ehdokkaalle.

Siirtoäänivaalitavan tarkoituksena on minimoida ”hukkaan” menneet äänet ja vähentää taktista äänestämistä. Se mahdollistaa suhteelliset henkilövaalit ilman listoja, mutta sitä voi käyttää myös listavaaleissa.

Siirtoäänivaalitapa on käytössä muun muassa Irlannissa, Maltalla ja Australian senaatinvaaleissa. Suomessa siirtoäänivaalitapa on harvinainen, mutta se on otettu käyttöön muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitossa, Insinööriopiskelijaliitossa sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Teekkarikylän kylävaaleissa. Äänivalta ry on ajanut Suomessa siirtoäänivaalia myös eduskunta-, europarlamentti- ja kunnallisvaaleihin.

Sisällysluettelo

Paikkojen jakaminen [muokkaa]

Siirtoäänivaaleissa äänestäjä merkitsee äänestyslippuunsa mieleisensä ehdokkaat (tai puolueet) mieluisuusjärjestyksessä. Tämän jälkeen läpi päässeet ehdokkaat ratkaistaan kolmessa vaiheessa.

  1. Kustakin vaalilipusta lasketaan yksi kokonainen ääni kyseisessä lipussa ensimmäiseksi merkitylle ehdokkaalle.
  2. Äänikynnyksen ylittäneet ehdokkaat katsotaan valituiksi. Kultakin valitulta siirretään ylijäämä-osa kustakin hänen saamastaan äänestä kyseisellä vaalilipulla seuraavaksi merkitylle ehdokkaalle.
  3. Jos paikkoja on edelleen täyttämättä, kun kaikki ylijäämä-äänet on siirretty, karsitaan pois vähimmässä äänimäärässä oleva ehdokas, ja kukin tälle laskettu ääni siirretään kyseisessä vaalilipussa seuraavaksi merkitylle ehdokkaalle.

Esimerkki [muokkaa]

Esimerkissä on 3 ehdokasta, kaksi täytettävää paikkaa ja 45 ääntä. Äänikynnykseksi muodostuu 16 (katso kohta Muunnelmia).

  • 26 äänestäjää laittaa ehdokkaat järjestykseen A C B
  • 5 äänestäjää laittaa ehdokkaat järjestykseen A B C
  • 9 äänestäjää laittaa ehdokkaat järjestykseen B A C
  • 5 äänestäjää laittaa ehdokkaat järjestykseen C A B
Ehdokas Ensimmäinen vaihe Toinen vaihe
Ehdokas A 31
Ehdokas B 9
Ehdokas C 5

Ehdokas A on saanut 15 ylijäämä-ääntä yhteensä 31 äänestyslipusta. Ylijäämä-äänet siirretään eteenpäin antamalla jokaiselle lipulle uusi arvo, joka on 15/31 = 0,48. Toisessa vaiheessa ehdokas, joka on toisena äänestyslipussa, jossa A on ensimmäisenä saa 0,48 ääntä.

  • C saa 26\times0,48 ääntä eli 12,48 ääntä
  • B saa 5\times0,48 ääntä eli 2,40 ääntä
Ehdokas Ensimmäinen vaihe Toinen vaihe
Ehdokas A 31 16
Ehdokas B 9 11,40
Ehdokas C 5 17,48

Tässä vaiheessa yhtä monta ehdokasta, kuin oli avoimia paikkoja, on ylittänyt äänikynnyksen. Valituiksi tulevat siis ehdokkaat A ja C.

Hukkaäänet ja taktinen äänestäminen [muokkaa]

Edellisessä esimerkissä meni hukkaan 13 ääntä (45-2\times16). Suhteellisen suuri hukkaäänten määrä johtui siitä, että valittavia oli vain kaksi.

Toisaalta, jos ääniä ei siirrettäisi, tulos muuttuisi siten, että hukkaan menisi 25 ääntä. Siirtoäänivaalissa hukkaäänten minimointi ja taktisen äänestämisen tarpeettomuus liittyvät toisiinsa.

Jos ensisijaisesti A:ta ja toissijaisesti C:tä kannattaneet henkilöt olisivat tienneet etukäteen muiden äänestyskäyttäytymisestä, he olisivat voineet jakaa omat äänensä jo ensimmäisellä kierroksella ja siten vaikuttaa tulokseen. Siirtoäänijärjestelmä tekee tällaisesta käyttäytymisestä vähemmän tarpeellista.

Siirtoäänijärjestelmä vähentää hukkaäänten määrää siirtämällä eteenpäin ylijäämä-äänet sekä liian vähän ääniä saaneiden ehdokkaiden äänet.

Se, että karsiutuvien ehdokkaiden äänet siirretään eteenpäin, rohkaisee ihmisiä äänestämään myös kannattamiaan ehdokkaita, joiden läpimenoon he eivät usko, ja näin vähentää ihmisten kokemaa tarvetta taktiseen äänestämiseen.

Siirtoäänivaalitavan suhteellisuus [muokkaa]

Siirtoäänivaalitapa toteuttaa suhteellisuutta eri tavalla kuin listavaalit. Listavaaleissa suhteellisuus toteutetaan ainoastaan ehdokaslistoja asettaneiden mielipideryhmien (erit. puolueiden) välillä, mutta ei yksittäisen puolueen sisäisten mielipideryhmien välillä eikä puoluerajoja ylittävien mielipideryhmien välillä. Siirtoäänivaalissa sen sijaan suhteellisuus toteutuu automaattisesti kaikkien äänestäjäkunnassa olevien mielipideryhmien (tässä yhteydessä mielipideryhmäksi katsotaan kukin äänestäjäkunnan osa, joka on keskenään yksimielinen siitä, että tietty osa ehdokkaista on parempia kuin yksikään tämän osan ulkopuolella oleva ehdokas) välillä. Puolueet yleensä pitävät puolueiden välistä suhteellisuutta ainoana merkityksellisenä suhteellisuutena ja vierastavat ajatusta sitoutumattomien äänestäjäryhmien välisestä suhteellisuudesta, ja vastustavat siksi siirtoäänivaalia.lähde?

Muunnelmia [muokkaa]

Suljettu listavaali tai henkilövaali [muokkaa]

Siirtoäänivaalitapaa voi soveltaa joko puhtaana henkilövaalina tai henkilövaalin ja listavaalin yhdistelmänä. Henkilövaalissa äänestäjä merkitsee äänestyslippuunsa vain yksittäisiä ehdokkaita haluamassaan järjestyksessä (jolloin peräkkäisten ehdokkaiden ei tarvitse olla samasta puolueesta).

Kun siirtoäänimenetelmää sovelletaan henkilövaalin ja listavaalin yhdistelmässä, saa äänestäjä asettaa peräkkäin paremmuusjärjestykseen sekä yksittäisiä ehdokkaita että puolueita. Puolueelle annettu sija tarkoittaa äänen jakamista murto-osina niille kyseisen puolueen ehdokkaille, joita äänestäjä ei erikseen merkitse millekään sijalle.

Australiassa (jossa siirtoäänivaalista on käytössä useampia versioita) on käytössä myös sellainen listavaalin ja henkilövaalin on yhdistelmä, jossa äänestäjä saa valita, listaako vaalin KAIKKI ehdokkaat haluamansa paremmuusjärjestykseen vai ruksaako jonkin puolueen asettaman paremmuusjärjestyksen. Tällöin menetelmä on käytännössä jo varsin lähellä suljettua listavaalia.

Äänikynnys [muokkaa]

Äänikynnyksen (quota) asettamiseen käytetään kolmea eri kaavaa, jotka ovat ohessa.

Hare quota lasketaan kaavalla
\frac{aanet}{paikat}

Droop quota lasketaan kaavalla
\frac{aanet}{paikat+1}+1

Imperiali quota lasketaan kaavalla
\frac{aanet}{paikat+2}

Äänikynnysten suuruusjärjestys on Hare > Droop > Imperiali. Äänikynnyksen valintaan vaikuttaa se, millaista vähemmistösuojaa halutaan: Mitä suurempi äänikynnys on, sitä pienempi osa äänistä voi mennä hukkaan, mikä omalla tavallaan parantaa vähemmistösuojaa. Toisaalta pienempi äänikynnys vaikuttaa siten että pienempi vähemmistö voi saada läpi nimenomaan oman ehdokkaansa.

Äänestettävien ehdokkaiden määrä [muokkaa]

Siirtoäänivaalin periaate on, että äänestäjä saa merkitä vaalilipullaan paremmuusjärjestykseen niin monta ehdokasta kuin haluaa. Käytössä on kuitenkin myös versio, jossa äänestäjän sallitaan merkitä paremuusjärjestykseen enintään niin monta ehdokasta kuin on vaalissa täytettäviä paikkoja. Tällä voi olla käytännön merkitystä myös vaalituloksen kannalta, etenkin jos vaalissa täytettävien paikkojen lukumäärä on pieni. Eräässä toisessa versiossa äänestäjän edellytetään asettavan KAIKKI vaaliin asetetut ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Usein tällaiseen menettelyyn on liittynyt äänestäjälle tarjottu mahdollisuus korvata omakohtaisesti merkitty paremmuusjärjestys ruksaamalla lipulla tarjottu ruutu, joka tarkoittaa että äänestäjä hyväksyy tietyn puolueen asettaman paremmuusjärjestyksen sellaisenaan.

Menetelmän levinneisyys [muokkaa]

Siirtoäänivaalitapaa käytetään mm. seuraavissa maissa:

  • Irlanti
  • Malta
  • Australian senaatinvaalit
  • Uuden-Seelannin terveyslautakuntien ja joiden paikallisviranomaisten vaaleissa lokakuussa 2004
  • Pohjois-Irlannissa paikallis-, Assembly- ja eurovaaleissa

Katso myös [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]