Sigtunan tuho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sigtunan tuho oli tapahtuma kesällä 1187, jolloin Sigtunan kaupunkiin Keski-Ruotsiin tehtiin meren takaa yllätyshyökkäys, jonka yhteydessä Uppsalan arkkipiispa sai surmansa. Vaikka tapahtumasta on hyvin vähän muistiin kirjattua tietoa, historiankirjoitus on sekä Suomessa, Virossa, Latviassa että Venäjällä halunnut ottaa "kunnian" siitä omaan maahansa.

Perimätietoja ja tulkintoja Sigtunan tuhosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olivatko hyökkääjät karjalaisia?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". Eerikinkronikka kuvaa tapahtumia seuraavalla tavalla:

"He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi."

On mahdotonta sanoa, pitääkö Eerikinkronikan tieto paikkansa vai ei. Suomessa elää vahva mielikuva siitä, että Sigtunan tuhosi "suomalainen" sotajoukko. [1] Eerikinkronikkaa kirjoitettaessa Karjalan valloitus oli kuitenkin Ruotsissa ajankohtainen asia, mikä saattoi vaikuttaa kronikan kuvaukseen Sigtunan kohtalosta. On mahdollista, että tuho pantiin karjalaisten syyksi propagandistisista syistä. Toisaalta ajatus karjalaisten merisotaretkestä ei sinänsä ole mitenkään mahdoton: vuonna 1143 karjalaiset hyökkäsivät venäläisen kronikan mukaan "jäämien" kimppuun, mutta hävisivät menettäen kaksi laivaa.

Oliko Novgorod hyökkäyksen takana?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalaiset olivat myöhemmin Novgorodin alaisina. 1600-luvulla muistiin merkityn ruotsalaisen perimätiedon mukaan mukaan he veivät sotasaaliina Sigtunan kirkon oven, jonka sitten lahjoittivat Novgorodiin. Taru kuitenkin on perätön. Novgorodin kirkon ovi, johon perimätieto liittyy, on tutkimusten mukan valmistettu Saksan Merseburgissa.

Vielä vuoden 1187 yhteydessä tuskin voidaan puhua mistään Novgorodin herruudesta Karjalassa. Karjalaisten ja Novgorodin välillä saattoi kuitenkin olla liittosuhde. Onkin spekuloitu, että Novgorod olisi yllyttänyt karjalaisia liittolaisiaan hyökkäämään Ruotsin tärkeimpään kaupunkiin. Ruotsin ja Novgorodin välit olivat 1160-luvulta lähtien muuttuneet vihamielisiksi. Näitä oletuksia tukevia todisteita ei kuitenkaan ole, joten tulkinta jää arvailuksi. Novgorodin omat kronikkatiedot eivät mainitse Sigtunan hävitystä, vaikka niissä muuten kuvataan usein ruotsalaisten kanssa käytyjä taisteluja. Kustaa Vilkuna puolestaan on spekuloinut, että hyökkäyksen syy olisi voinut olla Sigtunan kauppiaiden tunkeutuminen karjalaisten eränkäyntialueille ja lohenkalastamoille Kemijoella. Tällekään oletukselle ei löydy konkreettisia todisteita.

Tulivatko hyökkääjät Baltiasta?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita mahdollisia ehdokkaita Sigtunan hävittäjiksi ovat virolaiset (varsinkin Saarenmaan asukkaat) tai Latvian alueen kuurilaiset. Näitä vaihtoehtoja tukee se, että Baltiassa asuneiden ihmisryhmien tekemistä merisotaretkistä on muutakin tietoa. 1100-luvulla Itämerellä tehtiin paljon sotaretkiä, eikä Sigtunan hävitys suinkaan ollut ainoa Ruotsin alueelle kohdistunut isku. Saarenmaa ja Kuurinmaa olivat tietysti myös paljon lähempänä Sigtunaa kuin Laatokka, jolta karjalaisten olisi pitänyt purjehtia.

Sigtuna ei tuhoutunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset kaivaukset osoittavat, että Sigtuna jatkoi kasvamistaan ja vaurastumistaan hävityksen jälkeenkin, aina 1300-luvun puoliväliin saakka. Kaupungin polttamisesta kertovaa noki- ja tuhkakerrosta ei ole havaittu lainkaan. Tuhon laajuutta on siis liioiteltu.

Tutkimuskirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarvel, Enn 1992: Sigtunan tuhoaminen 1187. Julku, Kyösti (toim.): Suomen varhaishistoria. Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi, 587 - 594.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen suku I, Kustavi Grotenfelt: Suomen Suomalaisten heimojen vanhin historia. Otava, Helsinki 1926. Sivu 268.