Sigtunan tuho
Sigtunan tuho oli 1200-luvun annaaleissa sekä Eerikinkronikassa kuvattu Sigtunan kaupungin tuho kesällä 1187. Kuvausten mukaan Sigtunan kaupunki poltettiin 12. elokuuta ja Uppsalan arkkipiispa Johannes sai surmansa Almarestäketin linnan lähistöllä. Ruotsin vanhin kirjallinen teos, Eerikinkronikka kertoo Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia.[1] Kronikka kuvaa tapahtumia seuraavasti:
- "Karjalaiset aiheuttivat Ruotsissa suurta vahinkoa ja levottomuutta. Oli sitten tyyni tai myrsky, he tulivat mereltä salaa Sveanmaan saaristoon nousten ylös Mälarnille useimmiten saariston kätköistä etenevällä sotajoukolla. Kerran he saivat päähänsä polttaa Sigtunan. He polttivatkin sen niin perin pohjin, ettei kaupunki vieläkään ole toipunut. Siellä surmattiin arkkipiispa Johannes, mistä moni pakana riemuitsi. Siitä, että kristittyjen kävi niin huonosti, iloitsivat sekä karjalaiset, että koko Venäjänmaa. Se vahvisti heidän intoaan sotia."[1]
Sigtunassa tehtyjen arkeologisten kaivausten perusteella Sigtuna jatkoi kasvamistaan ja vaurastumistaan hävityksen jälkeenkin, aina 1300-luvun puoliväliin saakka. Kaupungin polttamisesta kertovaa noki- ja tuhkakerrosta ei kaivauksissa ole havaittu lainkaan.
Eerikinkronikkaa kirjoitettaessa 1320-luvulla Karjalan valloitus oli Ruotsissa ajankohtainen asia. Karjalaiset olivat tehneet vuonna 1257 sotaretken Ruotsiin ja Paavi Aleksanteri IV:n Upsalan electukselle lähettämän kirjeen perusteella kuningas Valdemar oli tästä katkera, koska retken seurauksena "monia kristittyjä kuoli, haavoittui ja joutui vangeiksi". Sotaretken seurauksena Paavi antoi ristiretkijulistuksen karjalaisia vastaan ja Ruotsi teki vuonna 1293 niin sanotun kolmannen ristiretken Suomeen. Sotaretken seurauksena karjalaisten neljätoista kihlakuntaa joutuivat Ruotsin valtaan.[2][1]
1600-luvulla muistiin merkityn ruotsalaisen perimätiedon mukaan karjalaiset veivät sotasaaliina mukanaan Sigtunan kirkon oven, jonka sitten lahjoittivat Novgorodiin. Kyseinen ovi on tutkimusten mukaan valmistettu Saksan Magdeburgissa ja asennettu paikalleen vasta 1450-luvulla.[3]
Novgorodin omat kronikkatiedot eivät mainitse Sigtunan hävitystä, vaikka niissä muuten kuvataan usein ruotsalaisten kanssa käytyjä taisteluja. Kustaa Vilkuna puolestaan on spekuloinut, että hyökkäyksen syy olisi voinut olla Sigtunan kauppiaiden tunkeutuminen karjalaisten eränkäyntialueille ja lohenkalastamoille Kemijoella. Tällekään oletukselle ei löydy konkreettisia todisteita.
Muita mahdollisia ehdokkaita Sigtunan hävittäjiksi ovat virolaiset (varsinkin Saarenmaan asukkaat) tai Latvian alueen kuurilaiset. Näitä vaihtoehtoja tukee se, että Baltiassa asuneiden ihmisryhmien tekemistä merisotaretkistä on muutakin tietoa. 1100-luvulla Itämerellä tehtiin paljon sotaretkiä, eikä Sigtunan hävitys suinkaan ollut ainoa Ruotsin alueelle kohdistunut isku. Saarenmaa ja Kuurinmaa olivat tietysti myös paljon lähempänä Sigtunaa kuin Laatokka, jolta karjalaisten olisi pitänyt purjehtia.
Tutkimuskirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tarvel, Enn 1992: Sigtunan tuhoaminen 1187. Julku, Kyösti (toim.): Suomen varhaishistoria. Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi, 587–594.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sigtunan hävitys. 750 vuotta karjalaisten sotaretkestä, jolloin he perinpohjin hävittivät Ruotsin pääkaupungin, Aamulehti, 10.04.1938, nro 97, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot