Sidkia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sidkia oli Juudan viimeinen kuningas ennen Babylonin pakko­siirtolaisuutta. Hänen alkuperäinen nimensä oli Mattanja kunnes Nebukadnessar II risti hänet Sidkiaksi ja asetti Juudan valtaistuimelle. Hän oli Josian poika. Hän oli kuninkaaksi tullessaan 21-vuotias ja hallitsi 11 vuoden ajan. Sidkia teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Sidkia ryhtyi kapinaan Babyloniaa vastaan Egyptin ja Tyyron tukeen luottaen 589 eaa. paikkeilla. Babylonialaiset valloittivat jälleen kerran koko Juudan ja aloittivat Jerusalemin piirityksen. Jeremia yritti neuvoa kuningasta antautumaan, mutta tämä pysyi kovana. Lopulta kaupungin puolustus murtui erittäin kovan nälänhädän takia. Sidkia perheineen yritti paeta, mutta he jäivät kiinni. Sidkian pojat surmattiin hänen nähtensä ja hänen silmänsä sokaistiin. Sitten Nebukadnessar kiinnitti hänet hevosensa häntään. Sidkia vietiin Babyloniin, jossa hän kuoli. Jerusalem vallattiin ja tuhottiin maan tasalle. Sitten pääosa juutalaisista vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin. Juuda menetti itsenäisyytensä ja sen johtoon asetettiin käskynhaltija.

Vanhan Jerusalemin alla on Sidkian luola, jossa Liiton arkin on arveltu olleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Jojakin
Juudan kuningas Seuraaja:
-