Siamilainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kissarodusta. Sanalla voidaan viitata myös siamilaisiin kaksosiin.
Siamilainen
Siamese (cat).JPG
Avaintiedot
Alkuperämaa: Siam
Rodun syntyaika: 1500-luku
Rodun lyhenne: SIA
Kategoria: IV
Ulkonäkö
Turkki: lyhyt[1]

Siamilainen on itämainen[2] lyhytkarvainen kissarotu, jolle on ominaista niin kutsuttujen pointtien eli naamion, korvien,[1] sukkien ja hännän muuta vartaloa tummempi värisävy,[2] pitkä ja kapea kiilamainen pää,[2] suuret lepakkomaiset korvat,[2] vinot itämaiset silmät sekä piiskamainen häntä. Turkki on lyhyt, ohut ja silkinpehmeä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siamilaiskissan alkuperästä on sekä tietoa että todentamattomia mutta uskottavanoloisia tarinoita. Siamilainen on ollut sekä Siamin[3] kuninkaan palatseissa että temppeleissä kasvatettu kissa. Siamilaisten on kerrottu jopa puolustaneen kotiaan tunkeilijoita vastaan. Kuvitetut kirjoitukset Siamin vanhasta pääkaupungista Ayutthayasta, joka kukoisti vuosina 13511767, osoittavat, että kaupungissa eli useita siamilaiskissoja. Rodun thainkielinen nimi on ”Wichien Maat”.

Rodun länsimainen historia alkoi vuonna 1871, kun yksi siamilainen saatiin näytteille ensimmäisessä British National Cat Show'ssa Lontoon liepeillä. Varsinainen siamilaisinnostus alkoi, kun Bangkokissa työskennellyt brittiläinen Owen Gould lähetti kaksi siamilaista kissaa perheelleen Englantiin vuonna 1884. Kissat hänelle oli lahjoittanut Siamin silloinen kuningas Chulalongkorn, jolla oli tapana antaa mieluisille vierailijoille yksilöitä kuninkaallisesta kissalastaan.

Vuonna 1902 Englantiin perustettiin siamilaisten kissojen yhdistys: Siamese Cat Club of England. Yhdysvaltoihin vastaavanlainen kissayhdistys, The Siamese Cat Society of America, perustettiin vuonna 1909. Nykyisin vastaavia kissayhdistyksiä ja rodun ystäviä on joka puolella maailmaa.

Kun nykyinen länsimainen siamilainen on 1950-luvulta lähtien kehittynyt yhä sirommaksi ja isokorvaisemmaksi roduksi, on wichien maat säilynyt Thaimaassa muuttumattomana vuosisatojen ajan.[4] Osalle ihmisistä siamilainen tarkoittaa yhä tuota vanhoissa Disney -elokuvissa esiintyvää eleganttia ja eurooppalaista maatiaista sirompaa kissaa, osa taas on mieltynyt nykyiseen suurikorvaiseen ja hyvin siroon ballerinaan. Lännessä vanhan tyyppistä siamilaista on kutsuttu eri nimillä (Old-Style Siamese, Applehead, Traditional, Classic ym.), ja sen kasvatus on perustunut hyvin erilaisiin standardeihin ja näkemyksiin virallisen ja yhteisen näkemyksen puuttuessa. Historiallinen hetki oli, kun TICA (The International Cat Association) hyväksyi wichien maat -tyypin siamilaisen thai-rotuna. Historiallista tämä oli siksi, että ensimmäistä kertaa vanhantyypin siamilaisen hyväksyy nyt suuri kansainvälinen järjestö, ja rotumääritelmän on laatinut kansainvälinen joukko kasvattajia. Rotumääritelmä perustuu nykyisiin Thaimaan naamiokissoihin ja vanhoihin kuviin ja piirustuksiin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin aikanaan tuoduista kissoista.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siamilaisella on erittäin ilmeikäs ilmaisutaito muihin kissarotuihin verrattuna, ja sen kieleen kuuluukin moninaisia ääniä ja ääntelyitä. Siamilaisella on kova ääni, eikä se epäröi sitä käyttää: tästä on käytetty ilmaisua ”Hitlerin ääni pienessä nahkapussissa”. Täysikasvuisen siamilaisnaaraan juoksuääni saattaa muistuttaa erehdyttävästi koliikkivauvan huutoa tai muuta epämiellyttävää ääntä. Siamilaisnaaraalla on yleensä juoksu kerran kuussa, joten ääntely voi aiheuttaa paljonkin kiusaa.

Siamilaisen keskimääräinen elinikä on 15 vuotta. Rotua voidaan pitää täydellä syyllä hyvin terveenä, perinnöllisiä vakavia rakennevikoja ei ole. Tähän luonnollisesti kasvattajatoimintakin tähtää; rotuyhdistysten ulkopuolisten kasvattajien tosin kerrotaan käyttäneen pentutehtailuun liian läheisiä sukulaisia, jolloin tuloksena on ollut ikäviä rakenne- ja luonnevikoja. Tavallisimmat siamilaisilla esiintyvät rotuvirheet ovat häntäknikki (kovettunut häntämutka tai -paksunnos), kierot silmät (joita monet pitävät varsin viehättävinä) ja värihäiriöt. Luonteeltaan siamilaiset ovat vilkkaita: ne haluavat olla mukana kaikissa kodin puuhissa ja mieluiten tietysti kaiken keskipisteenä.

Luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siamilaiset ovat aktiivisia ja leikkisiä.[5][6] Rodulle ominainen on myös voimakas temperamentti, joka saattaa usein ilmetä mustasukkaisuutena.[7] Siamilainen on omistajilleen vaativa ja vilkas lemmikki, joka kaipaa jatkuvasti huomiota.[1][7] Siamilaista pidetään erittäin älykkäänä kissana siksikin, että se oppii helposti uusia temppuja, ja älykkyys yhdistettynä usein varsin räiskyvään luonteeseen vaatii myös kissan omistajalta paljon. Siamilainen kiintyy yleensä hyvin voimakkaasti yhteen ihmiseen, ja se voi tulla hyvin mustasukkaiseksi, jos tämä osoittaa huomiota muille eläimille tai ihmisille.[7] Siamilaiskissat eivät pidä yksin jäämisestä; tätä se voi protestoida hyvinkin näkyvästi, esimerkiksi syömällä omistajiensa villavaatteita. Siamilaisen herkkä luonne altistaa sen lisäksi mielialanvaihteluille, mikä tekee siamilaisen käyttäytymisestä vaikeasti ennakoitavaa.[7] Älykkäänä kissana siamilainen on helppo koulutettava, ja sen saa myös helposti totutettua kulkemaan valjaissa.[7]

Värit ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhanajan ruskeanaamio siamilainen.

Siamilainen on naamiokissa[1], eli sen pohjaväri on aina valkoinen, vanhemmiten rusehtava, ja kissan pointit (sukat, häntä, naamio ja korvat) ovat muun väriset, aina tummemmat kuin vartalo.[1] Siamilaisella on lisäksi syvän siniset silmät, jotka pimeässä hohtavat rubiininpunaisina. Väritys johtuu siitä, että siamilainen on geneettisesti albiino.

Siamilaiset jaotellaan eri naamiotyyppeihin naamion värin ja kuvioinnin mukaan. Klassisia naamiovärejä on neljä: ruskea (yleisin, naamio on lähes musta), sininen (naamio on siniharmaa), suklaa (maidonruskea, usein epätasainen naamio) ja lila. Muita värejä on saatu jalostuksella aikaan sekoittamalla siamilaisia muiden rotujen kanssa. Näitä ovat muun muassa punainen, tabby, kilpikonna ja kilpikonnatabby. Siamilaisen värigeeni on herkkä lämpötilanvaihteluille: erityisesti viileä ilma lisää turkkiin pigmenttiä. Siamilaisen väri onkin sitä tummempi, mitä kylmemmässä ilmastossa se asuu.

Rakenteeltaan siamilainen on elegantti, hennonoloinen mutta lihaksikas ja keskikokoinen kissa. Rodulle on ominaista pitkät kapeat jalat, ohut häntä ja isohkot korvat. Siamilaisella on lisäksi pitkä kapea kiilamainen pää, vinot itämaiset silmät ja piiskamainen häntä[1]. Nykyisen venytetyn äärityypin vastapainoksi on Yhdysvalloissa elvytetty myös vanhanmallisten siamilaisten kasvatusta.


Siamilaiskissan turkki on lyhyt, ohut ja silkinpehmeä.[1]

Värejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruskeanaamio (n)
  • Sininaamio (a)
  • Suklaanaamio (b)
  • Lilanaamio (c)
  • Punanaamio (d)
  • Cremenaamio (e)
  • Valkoinen (w)
  • Ruskea kilpikonnanaamio
  • Sinikilpikonnanaamio (g)
  • Suklaakilpikonnanaamio (h)
  • Lilakilpikonnanaamio (j)

Kirjain naamiovärin perässä tarkoittaa virallista värin koodia ja se on osa kissan EMS-koodia.

Muita alun perin siamilaisesta kehitettyjä rotuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Balineesi – Pitkäkarvainen siamilainen. Rodun ominaisuuksiin kuuluu neljä perinteistä siamilaisen väriä: ruskea, sininen, suklaa ja lila.
  • Colourpoint – Siamilaistyyppinen naamiokissa, josta on sekä lyhyt- että pitkäkarvainen variaatio. Värit poikkeavat perinteisistä siamilaisen väreistä. Colorpoint-kissan katsotaan useissa kissayhdistyksissä olevan osa siamilaista rotua, mutta Yhdysvalloissa sitä pidetään omana rotunaan.
  • Itämainen lyhytkarva – Siamilaistyyppinen kissa, jonka turkissa ei kuitenkaan ole naamioalueita. Hyväksyttyjä värimuunnoksia on 140, joista kaikkia ei löydy Suomesta. Värit voisi lyhyesti ryhmitellä seuraavasti: yksiväriset, kilpikonnat, savut, kuviolliset, valkolaikut ja kuviolliset hopeat.
  • Itämainen pitkäkarva – Itämaisen lyhytkarvan pitkäkarvainen versio. Itämaiselle pitkäkarvalle on hyväksytty 140 eri väriä. Yksiväristen ja tabbyjen lisäksi savut, hopeat ja kilpikonnat ovat sallittuja.
  • Seychellien lyhytkarva – Seychellois-kissat saivat alkunsa 1980-luvulla Scintilla-kissalassa. Kantakissoina olivat kaksi valkolaikkupersialaista ja kaksi siamilaista ja tavoitteena oli yhdistää naamio, valkolaikku ja itämainen tyyppi. Tyyppi ja hyväksytyt värit ovat samat kuin siamilaisella ja balineesillakin.
  • Seychellien pitkäkarva – Seychellien lyhytkarvan puolipitkäkarvainen muoto.
  • Tonkineesi – Yhdysvalloissa kehitetty siamilaisen ja burman risteytys, joka oli aluksi kullanvärinen mutta nyt värejä on useampia. Ei hyväksytty rotu FIFéssä.
  • Ocicat – täplikäs kissa. Rotu alun perin syntynyt siamilaisen ja abessinialaisen risteytyksenä.


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doreen Tovey: Pienet siniset kissantassut (1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja kertoo Doreen ja Charles Toveystä, jotka ottavat Sugin, ensimmäisen siamilaiskissansa talossa olevien hiirien vuoksi, mutta huomaavatkin pian, että heidän kissansa on paljon enemmän kuin tavallinen hiirenpyydystäjä. Kirjan edetessä mukaan kuvioon tulevat myös Sugin pennut: painiskelevat Siniset Pojat, Saaba, joka oli päättänyt tulla isona Vampiksi, sekä ruskeanaamioinen Salomo. Romaani on humoristinen kuvaus sekä siamilaisten kissojen tempauksista että niiden omistajien elämästä.

Lilian Jackson-Brown: The Cat Who -sarja (1966-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jackson-Brownin dekkareissa on pääosassa toimittaja Jim Qwilleran ja hänen siamilaiset apulaisensa. Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa on käännetty suomeksi (Kissa, joka osasi lukea takaperin ja Kissa, joka söi johtolangan).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]