Shout at the Devil
| Shout At The Devil Mötley Crüe |
||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Nauhoitettu | Cherokee Studios, Hollywood, Kalifornia | |
| Julkaistu | 26. syyskuuta 1983 | |
| Formaatti | LP, CD, C-kasetti | |
| Tuottaja(t) | Tom Werman | |
| Tyylilaji | Hard rock Heavy metal Glam metal |
|
| Kesto | 44:10 | |
| Levy-yhtiö | Elektra Records | |
| Muut kannet | ||
Alkuperäisen CD-julkaisun kansikuva. |
||
| Mötley Crüe:n muut julkaisut | ||
| Too Fast for Love 1981 |
Shout At The Devil 1983 |
Theatre of Pain 1985 |
Shout at the Devil on Mötley Crüe-yhtyeen julkaisema albumi vuodelta 1983. Viimeistään tässä vaiheessa tämän levyn ansiosta, Mötley Crüe teki läpimurron ja ampaisi maailmanmarkkinoille. Kyseistä albumia ja edeltäjäänsä Too Fast for Lovea on kehuttu genrensä vaikuttavimmaksi sekä Mötley Crüen parhaaksi albumiksi. Yhtyeen nimikkolevyn ohella se on myös tyyliltään heidän raskain albumi. Musiikki nojaa enemmän hard rock / heavy metal suuntaan, kuin yhtyeen edellinen albumi, joka oli useamman eri tyylilajin sekoitus.
Sisällysluettelo |
Albumin nauhoitus [muokkaa]
Levyn tuotti Tom Werman, joka oli aikaisemmin työskennellyt mm. Cheap Trickin ja Ted Nugentin kanssa. Werman oli yhtyeelle uusi tuttavuus, jonka kanssa Nikki Sixx tunsi välittömästi yhteenkuuluvuutta, ja tuli tämän kanssa (ainakin aluksi) hyvin toimeen. Werman ymmärsi täydellisesti, mitä Nikki halusi biiseillään ilmaista, ja millaista soundia hän haki. Kaksikolla oli hyvin samankaltaiset käsitykset yhtyeen musiikista ja siitä miten siitä saataisiin tehtyä parempaa.[1] Albumi äänitettiin Hollywoodissa sijaitsevalla Cherokee Studiolla n. yhdeksässä kuukaudessa. Samaan aikaan studiolla sooloalbumiaan työstävä The Doorsin rumpalina tunnettu Ray Manzarek vieraili usein Mötiköiden luona, juoden heidän viinansa, ja käyttäen heidän huumeensa, kertoen samalla tarinoita entisestä yhtyekaveristaan, Jim Morrisonista.[2]
Nikki Sixx oli noihin aikoihin kiinnostunut mustasta magiasta, joten yhtyeellä oli tapana tehdä erinäisiä kokeiluita ja nauhoitella teeman mukaisia loitsuja ja kappaleita. Yhdessä vaiheessa jotkut yhtyeen jäsenistä makasivat studion lattialla yrittäen lausua Jesus is Satan (suom. Jeesus on saatana) takaperin, katossa kiinni olevan gongin pyöriessä ja kumistessa heidän yläpuolellaan aavemaisesti. Nikki Sixxin mukaan heidän äänittäjänsä otti lopputilin tuona päivänä, sanoen yhtyeen jäsenten olevan riivattuja. Yhtyeen tapojen mukaisesti äänitysten aika studiolla ja sen ulkopuolella sisälsi railakasta ilonpitoa. Eräänä iltana Nikki, Tommy sekä hänen rumputeknikkonsa Clyde "the Spide" Duncan joutuivat paikallisten poliisien häiriköimiksi. Vastauksena siihen, kolmikko päätti virtsata avoimesta poliisiauton ikkunasta sen sisälle. Samana yönä Tommy heitti tiiliskiven studion lasin läpi.[3][4]
Kritiikki [muokkaa]
Tuona aikana yleisesti heavy-metal yhtyeitä syytettiin satanismista, väkivaltaisista, itsemurhiin kehoittavista tai muuten sopimatonta kieltä sisältävistä sanoituksista sekä muuten 80-luvun nuorisoon kielteisesti vaikuttavasta musiikista. Myös Mötley sai osansa kritiikistä, kun albumin kappale Bastard pääsi PMRC:n Filthy Fifteen listalle väkivaltaisen sanoituksen vuoksi. Myös albumin nimi provosoi joitain ihmisiä, syyttäen yhtyettä satanismista. Bändi puolusti toistuvasti itseään, painottaen nimeä Shout at the Devil, with the Devil nimen sijaan. Albumin nimi oli ollut Shout with the Devil alunperin, jonka Nikki muutti osittain levy-yhtiön sekä Tom Zutautin painostuksesta.
Kappalelista [muokkaa]
- "In the Beginning" (Geoff Workman) 1:13
- "Shout at the Devil" (Sixx) 3:16
- "Looks That Kill" (Sixx) 4:07
- "Bastard" (Sixx) 2:54
- "God Bless the Children of the Beast" (Mars, instrumentaali) 1:33
- "Helter Skelter" (Lennon/McCartney - The Beatles) 3:09
- "Red Hot" (Mars/Neil/Sixx) 3:21
- "Too Young to Fall in Love" (Sixx) 3:34
- "Knock 'Em Dead, Kid" (Neil/Sixx) 3:40
- "Ten Seconds to Love" (Neil/Sixx) 4:17
- "Danger" (Mars/Neil/Sixx) 3:51
Arvostelut [muokkaa]
Kokoonpano [muokkaa]
- Vince Neil - laulu
- Mick Mars - kitara
- Nikki Sixx - basso
- Tommy Lee - rummut
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Strauss, Neil: The Dirt: Mötley Crüe: Confessions of the world's most notorious rock band. Harper Collins USA, 2002. ISBN 9780060989156. Englanti
- ↑ Neil, Vince ja Sagar, Mike: ”Kappale 5. He's a Whore”, Tattoos & Tequila, s. 138. Orion Publishing Group, 2011. ISBN 9781409102861. Englanti
- ↑ Strauss, Neil: The Dirt: Mötley Crüe: Confessions of the world's most notorious rock band. Harper Collins USA, 2002. ISBN 9780060989156. Englanti
- ↑ Neil, Vince ja Sagar, Mike: ”Kappale 5. He's a Whore”, Tattoos & Tequila, s. 138. Orion Publishing Group, 2011. ISBN 9781409102861. Englanti
Sivulta puuttuu