Shimabaran kapina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Shimabaran kapina
Haran linnan jäänteet.
Haran linnan jäänteet.
Päivämäärä:

16371638

Paikka:

Minamishimabara, Japani

Casus belli:

Talonpojat ja isännättömät samurait kapinoivat korkeita veroja ja uskonnollista vainoa vastaan

Lopputulos:

Tokugawa-shōgunaatin voitto, kristinusko ajetaan maan alle

Osapuolet

Tokugawa-shōgunaatti

Paikalliset kapinalliset

Komentajat

Itakura Shigemasa†, Matsudaira Nobutsuna, paikallisten klaaniarmeijoiden komentajat

Amakusa Shirō

Vahvuudet

Yli 125 000

27 000–37 000[1]

Tappiot

1 900 kaatui, 11 000 haavoittui

Yli 27 000 kaatui

Shimabaran kapina (jap. 島原の乱, Shimabara no ran) oli pääasiassa kristittyjen talonpoikien kapina Japanissa Edo-kaudella vuosina 1637–1638. Se oli yksi harvoista vakavista levottomuuksista suhteellisen rauhallisella Tokugawa-shōgunaatin valtakaudella.[2] Kun Matsukura-klaani rakensi uuden linnan Shimabaraan, veroja korotettiin runsaasti, mikä vihastutti paikalliset talonpojat ja isännättömät samurait. Tyytymättömyyttä voimisti paikallisten kristittyjen uskonnollinen vaino, ja se kärjistyi avoimeksi kansannousuksi vuonna 1637. Tokugawa-shōgunaatti lähetti paikalle 125 000 miehen armeijan ja voitti kapinalliset Haran linnan pitkän piirityksen jälkeen. Kapinan jälkeen kapinallisten johtaja Amakusa Shirō teloitettiin ja kristinuskon vastaisia toimia jatkettiin. Japanin eristäytymispolitiikkaa tiukennettiin ja kristittyjen muodollinen vaino jatkui 1850-luvulle saakka.

Ennen kapinaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1630-luvun puolivälissä yliverotukseen kyllästyneet Shimabaran niemimaan ja Amakusasaarten talonpojat, jotka kärsivät myös nälänhädästä, kapinoivat herrojaan vastaan. Kapinat käytiin kahden daimion alueilla: Matsukura Katsuien hallitsemassa Shimabaran hanissa ja Terasawa Katatakan hallitsemassa Karatsun hanissa.[3] Monet historioitsijat pitävät kapinaa uskonnollisena kansannousuna, mutta näkökulma ei ota huomioon nälänhädän ja yliverotuksen aiheuttamaa tyytymättömyyttä. Kärsijöihin kuuluivat myös kalastajat, käsityöläiset ja kauppiaat. Kapinan levitessä siihen liittyi isännättömiä samuraita, jotka olivat aiemmin palvelleet Amakusan ja Shikin kaltaisia alueella asuneita sukuja sekä entisiä Arima- ja Konishi-sukujen samuraita.[4] Siten kuva puhtaasta "talonpoikaiskapinasta" ei ole täysin oikea.[5]

Shimabara kuului aikoinaan Ariman suvun läänityksiin. Arima oli ollut kristitty suku, ja siksi myös monet paikalliset olivat kristittyjä. Arima-suku siirrettiin alueelta vuonna 1614, ja sen tilalle nousi Matsukura-suku.[6] Uusi daimio Matsukura Shigemasa halusi edetä shōgunaatin hierarkiassa ja osallistui siksi moniin rakennushankkeisiin, kuten Edon linnan rakentamiseen ja laajentamiseen, sekä Luzonille suunniteltuun hyökkäykseen. Hän rakensi myös uuden linnan Shimabaraan.[7] Sen vuoksi hän nosti uuden läänityksensä verotaakan epäsuhtaisen korkeaksi ja suututti alueen asukkaita entisestään vainoamalla kristinuskoa.[8] Jopa hollantilaiset, joilla oli kauppasatamansa lähistöllä ja jotka vastustivat katolisuutta, hämmentyivät sortotoimien rajuudestalähde?. Samaa politiikkaa jatkoi Shigemasan perillinen Katsuie.

Amakusasaaret olivat kuuluneet Konishi Yukinagan läänitysalueeseen. Niiden asukkaat kärsivät samanlaisesta vainosta Terasawa-suvun käsissä. Matsukura-suvun tavoin suku oli siirretty alueelle.[9] Alueen muita isännättömiä samuraita olivat Higon provinssin osia aikoinaan hallinneiden daimioiden Katō Tadahiron ja Sassa Narimasan entiset sotilaatlähde?.

Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkivaltaisuuksien alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinoivien kristittyjen tuhoamia buddhalaisia armon bosatsun Jizōn patsaita.

Alueen tyytymättömät, isännättömät samurait ja talonpojat alkoivat tavata salaa ja suunnitella kapinaa, joka puhketi syksyllä 1637,[1] kun paikallinen daikan (verovirkamies) Hayashi Hyōzaemon salamurhattiin. Samaan aikaan muut alkoivat kapinoida Amakusasaarilla. Kapinalliset kasvattivat nopeasti joukkojaan pakottamalla kaikki valtaamiensa alueiden asukkaat liittymään kapinaan. Karismaattinen 14-vuotias nuorukainen Amakusa Shirō valittiin pian kapinan johtajaksi.[10]

Kapinalliset piirittivät Terasawa-klaanille kuuluvia Tomiokan ja Hondon linnoja, mutta juuri ennen linnojen antautumista viereisiltä Kyūshūn läänityksiltä saapui paikalle joukkoja, jotka pakottivat kapinalliset vetäytymään. Sen jälkeen kapinalliset ylittivät Ariaken meren ja piirittivät lyhyen aikaa Matsukura Katsuien Shimabaran linnaa, mutta heidät torjuttiin jälleen. Sitten he kokoontuivat entisen Haran linnan paikalle; se oli ollut Arima-klaanin linna, ennen kuin suku siirrettiin Nobeokan alueelle.[11] Kapinalliset rakensivat paaluvarustuksia ja ottivat niihin puun veneistä, joilla he olivat ylittäneet meren. Aseita, ammuksia ja muita tarvikkeita he saivat Matsukura-klaanin varastoista.[12]

Haran linnan piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisten hanien yhteen liittyneet armeijat aloittivat Tokugawa-shōgunaatin ja Itakura Shigemasan komennossa Haran linnan piirityksen. Miekkamies Miyamoto Musashi osallistui piiritykseen ja toimi Hosokawa Tadatoshin neuvonantajana.[13]

Joukot pyysivät apua hollantilaisilta, jotka antoivat aluksi ruutia ja myöhemmin kanuunoita.[14] Hollantilaisten Hiradon kauppa-aseman johtaja Nicolas Koekebakker toimitti ruudin ja kanuunat, ja kun shogunaatin joukot pyysivät häntä lähettämään paikalle aluksen, hän seurasi henkilökohtaisesti de Ryp -laivan mukana Haran linnan läheiselle rannikolle.[14] Aiemmin lähetetyt kanuunat asetettiin patteriksi ja linnoituksen pommitus alkoi: siinä käytettiin sekä rannan tykkejä että de Rypin kahtakymmentä kanuunaa.[15] Tykit ampuivat noin 426 kertaa 15 päivän aikana, ilman huomattavia tuloksia, ja kapinalliset surmasivat kaksi hollantilaista tiedustelijaa.[16] Laiva vetäytyi japanilaisten pyynnöstä, kun kapinalliset olivat lähettäneet piiritysjoukoille halveksuvia viestejä:

»Eikö valtakunnassa ole enää jäljellä rohkeita sotilaita taistelemaan kanssamme, ja eivätkö he tunne häpeää kutsuttuaan apuun ulkomaalaisia pientä joukkiotamme vastaan?"[17]»

Viimeinen hyökkäys ja voitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haran linnan rauniot nähtynä mereltä.

Itakura Shigemasa sai surmansa yrityksessä vallata linna. Hänen tilalleen nousseen Matsudaira Nobutsunan komennossa paikalle saapui pian lisää shōgunaatin joukkoja.[18] Haran linnan kapinalliset vastustivat piiritystä kuitenkin kuukausien ajan ja aiheuttivat shōgunaatille raskaita tappioita. Molemmilla osapuolilla oli vaikeuksia taistella talviolosuhteissa. 3. helmikuuta 1638 kapinallisten hyökkäys surmasi 2 000 sotilasta Hizenin alueelta[19]. Tästä pienestä voitosta huolimatta kapinallisten ruokavarat, ammukset ja muut tarvikkeet vähitellen hupenivat.[19]

Huhtikuussa 1638 yli 27 000 kapinallista vastassa oli noin 125 000 shōgunaatin sotilasta.[20] Epätoivoiset kapinalliset hyökkäsivät heitä vastaan 4. huhtikuuta, mutta joutuivat perääntymään. Vangitut selviytyneet ja linnan ainoaksi petturiksi huhuttu Yamada Uemonsaku paljastivat, että linnassa ei enää ollut ruokaa tai ruutia.lähde?

12. huhtikuuta 1638 Hizenin Kuroda-klaanin komennuksessa olleet joukot hyökkäsivät linnoitukseen ja valtasivat sen uloimmat osat.[16] Kapinalliset jatkoivat puolustautumista ja aiheuttivat raskaita tappioita, kunnes heidät viimein kukistettiin 15. huhtikuuta.

Joukot Shimabarassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shōgunaatin armeijan varakomentajan Toda Ujikanen patsas.

Shimabaran kapina oli Osakan saarron jälkeen ensimmäinen suuri sotilasoperaatio, jossa shōgunaatin täyty hallita eri läänitysalueiden joukoista koostuvaa liittoarmeijaa. Ensimmäisellä yleiskomentajalla Itakura Shigemasalla oli suorassa komennossaan 800 miestä, hänen korvaajallaan Matsudaira Nobutsunalla 1 500. Varakomentaja Toda Ujikanella oli 2 500 omaa sotilasta. Taisteluun osallistui myös 2 500 samuraita Shimabaran hanista. Valtaosa shōgunaatin armeijasta otettiin Shimabaran viereisiltä alueilta. Suurin joukko, joka oli yli 35 000 miehen suuruinen, oli Sagan hanista ja toimi Nabeshima Katsushigen komennossa. Seuraavaksi suurimmat armeijat tulivat Kumamoton ja Fukuokan alueilta: 23 500 miestä Hosokawa Tadatoshin komennossa Kumamotosta ja 18 000 miestä Kuroda Tadayukin komennossa Fukuokasta. Kurumen hanista tuli 8 300 miestä ja he olivat Arima Toyoujin komennossa; Yanagawan hanista 5 500 miestä Tachibana Muneshigen johdolla; Karatsun hanista 7 570 miestä Terasawa Katatakan komennossa; Nobeokasta 3 300 Arima Naozumin komennossa; Kokuran hanista 6 000 Ogasawara Tadazanen ja hänen vanhemman vasallinsa Takada Matabein komennossa; Nakatsusta 2 500 Ogasawara Nagatsugun johdossa; Bungo-Takadasta 1 500 Matsudaira Shigenaon johdossa ja Kagoshimasta 1 000 Shimazu-klaanin vanhemman vasallin Yamada Arinagan komennossa. Komentajien henkilökohtaisia joukkoja lukuun ottamatta ainoat Kyūshūn ulkopuolelta tulevat sotilaat olivat 5 600 miestä Fukuyaman hanista Mizuno Katsunarin,[21] Katsutoshin ja Katsusadan komennossa. Myös muilta paikkakunnilta oli pieni määrä sotilaita, noin 800 miestä. Yhteensä shogunaatin armeijaan kuului yli 125 800 sotilasta. Kapinallisjoukkojen vahvuuksia ei kuitenkaan tarkasti tunneta. Sotilaita arvioidaan olleen yli 14 000 ja taisteluihin osallistumattomia, linnassa piirityksen aikana suojaa pitäneitä ihmisiä yli 13 000. Eräs lähde arvioi, että kapinallisia oli yhteensä noin 27 000–37 000, vain murto-osa shōgunaatin paikalle lähettämästä armeijasta.[22]

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun linna oli vallattu, shōgunaatin joukot mestasivat arviolta 37 000 kapinallista ja heitä tukenutta ihmistä. Amakusa Shirōn irtileikattu pää vietii Nagasakiin, jossa sitä esiteltiin julkisesti, ja koko Haran linna poltettiin maan tasalle ja haudattiin yhdessä kuolleiden ruumiiden kanssa.[21]

Shōgunaatti epäili, että länsimaiset katoliset olivat osallistuneet kapinaan, joten portugalilaiset kauppiaat ajettiin maasta. Kansallisen eristäytymisen politiikkaa tiukennettiin vuoteen 1639 mennessä.[23] Jo voimassa olevaa kristinuskon kieltoa alettiin sen jälkeen valvoa tarkasti. Kristinusko selviytyi Japanissa vain vetäytymällä maan alle.[24]

Kapinan jälkeen shōgunaatti myös vapautti sitä sotilaallisesti avustaneet klaanit rakennustaakasta, jota se vaati rutiininomaisesti eri haneilta.[25] Matsukura Katsuie teki itsemurhan ja hänen läänitykseltä annettiin toiselle daimiolle Kōriki Tadafusalle.[16] Terazawa-klaani selviytyi, mutta sammui lähes kymmenen vuotta myöhemmin, kun Katataka ei saanut jälkeläistä.[26]

Shimabaran niemimaalla monien kaupunkien väestö väheni rajusti tai hävisi kokonaan kapinan vuoksi. Jotta riisipellot ja muut viljelykset saataisiin pidettyä hengissä, alueelle tuotiin siirtolaisia eri puolelta Japania. Kaikki asukkaat rekisteröitiin paikallisiin temppeleihin, joiden pappien tuli taata temppelien jäsenten uskonnollinen kanta.[27] Kapinan jälkeen buddhalaisuutta tuettiin alueella voimakkaasti. Alueelle syntyi joitakin tapoja, joita ei nykyään tunneta muualla Japanissa. Shimabaran niemimaalla puhutaan myös edelleen useita erilaisia murteita, koska alueelle muutti runsaasti väestöä Japanin eri osista.lähde?

Paikallisia ja ajoittaisia talonpoikien kansannousuja lukuun ottamatta Shimabaran kapina oli viimeinen suurimittainen sotilaallinen yhteenotto Japanissa ennen 1860-lukua.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bellah, Robert N.: Tokugawa Religion. New York: The Free Press, 1957.
  • Bolitho, Harold: Treasures Among Men; the Fudai Daimyo in Tokugawa Japan. New Haven: Yale University Press, 1974. ISBN 0-300-01655-7.
  • Borton, Hugh: Japan's Modern Century. New York: The Ronald Press Company, 1955.
  • DeBary, William T., et al.: Sources of Japanese Tradition: From Earliest Times to 1600. New York: Columbia University Press, 2001.
  • Doeff, Hendrik: Recollections of Japan. Translated and Annotated by Annick M. Doeff. Victoria, B.C.: Trafford, 2003.
  • Harbottle, Thomas Benfield: Dictionary of Battles from the Earliest Date to the Present Time. London: Swan Sonnenschein & Co. Ltd, 1904.
  • Harris, Victor: Introduction to A Book of Five Rings. New York: The Overlook Press, 1974.
  • Mason, R.H.P.: A History of Japan. North Clarendon: Tuttle Publishing, 1997.
  • Morton, William S.: Japan: Its History and Culture. New York: McGraw-Hill Professional, 2005.
  • Murray, David: Japan. New York: G.P. Putnam's Sons, 1905.
  • Perrin, Noel: Giving Up the Gun: Japan's Reversion to the Sword, 1543-1879. Boston: David R. Godine, Publisher, 1979.
  • Karatsu domain on "Edo 300 HTML"
  • Naramoto Tatsuya: Nihon no kassen: monoshiri jiten. Tōkyō: Shufu to seikatsusha, 1994.
  • Nihon meijōshū. Tōkyō: Gakken, 2001.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Morton, Japan, s. 260.
  2. Borton, Japan's Modern Century, s. 18.
  3. Murray, Japan, s. 258–259.
  4. Ibid.
  5. "...a peasant uprising, known in history as the Shimabara Rebellion, that swept the area..." De Bary et al. Sources of Japanese Tradition: From Earliest Times to 1600, s. 150.
  6. Murray, s. 258.
  7. Naramoto, Nihon no kassen, s. 394
  8. Naramoto, s. 394
  9. Murray, s. 259.
  10. Naramoto, s. 395.
  11. Nihon meijōshū, s. 168–169.
  12. Naramoto, s. 397; Perrin, Giving Up the Gun, s. 65.
  13. Harris, Introduction to A Book of Five Rings, s. 18.
  14. a b Murray, s. 262.
  15. Murray, s. 262–264.
  16. a b c Murray, s. 264.
  17. Hendrik Doeff, Recollections of Japan, s. 26
  18. Harbottle, s. 13.
  19. a b Bill Caraway: Rebellion at Shimabara Korea - in the eye of the Tiger. Korean History Project. (englanniksi)
  20. Naramoto, s. 399
  21. a b Naramoto, s. 401.
  22. Morton, s. 260.
  23. Mason, A History of Japan, s. 204–205.
  24. Morton, Japan: Its History and Culture, s. 122.
  25. Bolitho, Treasures among Men, s. 105.
  26. Karatsu domain on "Edo 300 HTML"
  27. Bellah, s. 51.
  28. Bolitho, s. 228.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morris, Ivan: The nobility of failure: tragic heroes in the history of Japan. New York: Holt, Rinehart and Winston, 1975.
  • Sukeno Kentarō: Shimabara no Ran. Tōkyō: Azuma shuppan, 1967.
  • Toda Toshio: Amakusa, Shimabara no ran: Hosokawa-han shiryō ni yoru. Tōkyō: Shin jinbutsu ōraisha, 1988.