Shelley Lubben
Shelley Lubben (myös Roxy tai Roxey; s. 18. toukokuuta 1968) on yhdysvaltalainen entinen pornonäyttelijä. Hän esiintyi 1990-luvulla[1], mutta on sittemmin ryhtynyt pornografian vastaiseksi aktivistiksi ja omaksunut kristinuskon. Hän ehti esiintyä noin 30:ssä elokuvassa, kunnes sai HPV:n, joka johti kohdunkaulan syöpään. Ennen pornouraansa hän oli joutunut seksuaalirikoksen uhriksi 9-vuotiaana ja ryhtynyt prostituoiduksi 18-vuotiaana.[2]
Lubben perusti vuonna 2007 Garrett-miehensä kanssa pornografian vaikutuksia vastustavan ja pornoteollisuuden työntekijöitä auttavan Pink Cross Foundationin. Lubben on julkaissut kirjan Truth Behind the Fantasy of Porn sekä yli 200 artikkelia ja tietoiskua. Hän on lisäksi muun muassa esiintynyt lukuisissa dokumenteissa.[3]
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Viralliset sivut (englanniksi)
