Shane Hurlbut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Shane Hurlbut (s. 1964) on yhdysvaltalainen elokuvaaja. Hän opiskeli elokuva-alaa Emerson Collegessa ja suoritti vuonna 1986 elokuva- ja televisioalan tutkinnon. Hänen teki uransa alkuaikoina mm. musiikkivideoita Gloria Estefanille ja Smashing Pumpkinsille. Hän tapasi ohjaaja Rob Cohenin tehdessään musiikkivideota katastrofielokuvalle Daylight (1996) ja palasi yhteistyöhön Cohenin kanssa työskennellessään elokuvaohjaajana The Guardianin pilottijakson parissa.[1]

Hurlbut sai palkintoehdokkuuden Yhdysvaltain elokuvaajien yhdistykseltä vuoden 1998 televisioelokuvastaan Rat Pack – hän oli kaikkien aikojen nuorin elokuvaaja, joka on saanut palkintoehdokkuuden debyyttielokuvasta Yhdysvaltain elokuvaajien yhdistykseltä.[2][3]

Hän on saanut kriitikoilta myönteistä palautetta elokuvatyöstään, esimerkiksi elokuvistaan Drumline ja Mr. 3000, ja Roger Ebert arvostelussaan Pinnan alla -elokuvasta korosti Hurlbutin työpanosta. Arvostelussaan The Greatest Game Ever Played -elokuvasta Joan E. Vadeboncoeur The Post Standardista kuvailee Hurlbutia “erinomaiseksi elokuvaajaksi”, joka toi ”kauneutta ja tunnelmaa” elokuvan otoksiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tobin, David. "Local success story", The Post-Standard, The Herald Company, Toukokuu 22. 1997, p. 7. 
  2. Vadeboncoeur, Joan E.. "Ex-Ithacan works on film", The Post-Standard, The Herald Company, Heinäkuu 7. 2006, p. E2. 
  3. "Waist Deep", Seattle Post-Intelligencer, seattlepi.com. Luettu 2009-02-04.  [vanhentunut linkki]