Sextus Otto Lindberg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sextus Otto Lindberg (29. maaliskuuta 1835 Tukholma - 20. helmikuuta 1889 Helsinki)[1] oli syntyjään ruotsalainen lääketieteen tohtori ja vuodesta 1865 aina kuolemaansa saakka vuoteen 1889 Helsingin yliopiston kasvitieteen professori. Hän oli aikansa johtavia sammalten systematiikan tutkijoita, ja loi pohjan sammaltutkimuksen pitkälle perinteelle Helsingin yliopistossa.

Lindberg syntyi Tukholmassa vuonna 1835. Ylioppilaaksi hän valmistui vuonna 1855. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta oli varsinaisten lääketieteen opintojensa ohella erittäin kiinnostunut kasvitieteestä ja sammaleista. 21-vuotiaasta lähtien hän julkaisi useita tutkielmia, joissa hän kuvasi siihen asti tuntemattomia lajeja ja kasvupaikkoja sekä korjasi havaitsemiaan virheitä. Lindberg valmistui kirurgian kandidaatiksi vuonna 1859 ja lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1863 Karoliinisesta instituutista. Hän väitteli tohtoriksi Uppsalan yliopistossa vuonna 1865 kiinanpuun kuoren ominaisuuksista. Kiinanpuun kuorta käytettiin malarialääke kiniinin raaka-aineena.

Vuonna 1863 Helsingin yliopistossa, silloisessa Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa, vapautui kasvitieteen oppituoli, kun viran edellinen haltija William Nylander oli irtisanoutunut ja muuttanut Pariisiin. Lindberg haki tätä virkaa ja tuli valituksi ainoana hakijana, joskin fennomaanit vastustivat ankarasti ulkomaalaisen ja suomen kieltä taitamattoman nimittämistä. Lisäksi epäiltiin 30-vuotiaan sammaltutkimukseen erikoistuneen lääketieteen tohtorin edellytyksiä oppituolin haltijaksi. Hän aloitti virassa vuonna 1865.

Tutkijana hän keskittyi sammalten ja siemenkasvien luokitteluun, ja toi tieteellisen sammaltutkimuksen Suomeen. Lindberg loi pohjan maksasammalten luokitellulle Euroopan maksasammaleiden taksonomiaa ja nimistöä koskevilla tutkimuksillaan. Hän löysi ja kuvasi noin 50 uutta lajia Fennoskandian alueelta. Hän oli hyvin kiinnostunut sammalten nimistöstä ja nimeämisestä. Lindberg edusti Carl von Linnén (1707-1778) periaatteita, että tieto lisääntyi kulkemalla retkillä luonnossa ja että keskeistä kasvitieteessä oli uusien lajien löytäminen ja järjestäminen. Hän julkaisi kaikkiaan noin 250 tieteellistä tutkimusta.

Opetuksessaan Lindberg korosti sekä putkilokasvien että sammalten tuntemista maastossa. Opettajanakin hänen kerrotaan olleen parhaimmillaan maastossa. Tämä maastotuntemuksen perinne elää yhä Helsingin yliopistossa. Lindbergin tunnetuin oppilas ja sammaltutkimuksen jatkaja oli V. F. Brotherus. Lindbergin pojista tuli myös kasvitieteilijöitä, heistä Harald Linberg toimi Kasvimuseon kustoksena eli osastonjohtajana.

Lindberg kokosi 47 758 sammalnäytettä kaikkiaan 5 046 lajista käsittävän herbaarion. Näytteistä noin puolet ja lajeista 921 ovat Fennoskandian alueelta. Hyvin paljon tyyppiaineistoa sisältävästä kokoelmasta tuli 1930-luvulla tärkeä lähde sammalten nimistötutkimukselle. Kokoelmaa säilytetään Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseossa. Hän myös kokosi museolle merkittävän kokoelman sammaltieteellistä kirjallisuutta, joista vanhimmat ovat peräisin 1600-luvulta.

S. O. Lindberg kuoli virkaansa vuonna 1889. Hänen seuraajakseen nimitettiin vuonna 1892 Fredrik Elfving.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikinheimo, Suomen elämäkerrasto, s. 460
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.