Severi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Severi
Nimipäivä
– suomenkielinen 23. lokakuuta
– ruotsinkielinen 23 lokakuuta
– ortodoksinen 9. syyskuuta
Muunnelmia Seve, Sever, Sehvi, Veeru
Ulkomaisia vastineita Severin, Sören
Nimen alkuperä Severus

Severi on suomalainen miehen etunimi.

Severi on lähtöisin latinan nimestä Severus, joka merkitsee 'vakaata', 'ankaraa'. Mikael Agricolan ensimmäisessä almanakassa vuodesta 1544 nimi oli merkitty 23:een päivään lokakuuta muodossa Sewerinus pijspa ja on siitä lähtien hieman eri kirjoitusmuodoissa ollut sinä päivänä suomalaisessa kalenterissa.[1]. Nykyisessä kirjoitusasussaan se on ollut Suomen almanakassa vuodesta 1911 lähtien, sitä ennen se oli muodossa Seweri vuosina 18901907 ja Severin 1908–1909. Vuosina 1708-1907 oli lisäksi 22 päivänä lokakuuta nimi Sewerus.

Nimen käyttö lisääntyi 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa etenkin jälkimmäisenä nimenä.

Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan Severi-nimen on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä saanut 4 534 henkilöä.[2]

Tunnettuja Severeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisissa maissa on ollut 6-10 eri pyhimystä nimillä joko Severus, Severin tai Severinus, jotka elivät vuosina 300-800, joukossa useita piispoja ja yksi paavi, Severinus.

Kuvitteellisia Severeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita Severeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Severi-oppimisympäristö, erityisopiskelijoille kehitetty helppokäyttöinen verkko-oppimisalusta
  • Niemen Severi, ravihevonen
  • Severi Rossi, satuhahmo
  • Severi-nimisiä taloja on Maanmittaushallituksen karttaan merkitty kolme [3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Severinus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin yliopiston kalenterikokoelma
  2. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 23.10.2012.
  3. Kansalaiscom/uutisarkisto2.htm | Tunturisuden susisivut]