Sergei (patriarkka)
| Sergei | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi |
Ivan Nikolajevitš Stragorodski Иван Николаевич Страгоро́дский |
| Syntynyt | 11. tammikuuta 1867 Arzamas, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 15. toukokuuta 1944 (77 vuotta) Moskova, Neuvostoliitto |
Sergei tai Sergij (ven. Се́ргий, Sergi), siviilinimeltään Ivan Nikolajevitš Stragorodski (ven. Иван Николаевич Страгоро́дский) (11. tammikuuta 1867 Arzamas–15. toukokuuta 1944 Moskova) oli Suomen ortodoksisen hiippakunnan kolmas arkkipiispa vuosina 1905–1917 ja myöhemmin Moskovan ja koko Venäjän patriarkka vuosina 1927-1944.
Ivan Nikolajevitš syntyi vuonna 1867 pappisperheeseen Nižni Novgorodin kuvernementissa ja kuoli patriarkka Sergius I:nä Moskovassa 77-vuotiaana.[1]
Viipurin ja Suomen arkkipiispa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sergei toimi Viipurin piispana vuosina 1905–1917. Suomen ortodoksinen kirkko kuului tuohon aikaan Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Sergei oli edeltäjäänsä Nikolaita etevämpi diplomaatti ja vähemmän panslavisti. Sergei opetteli jonkin verran suomen kieltäkin ja otti suomalaisten mielipiteet huomioon.[2] Tämä olikin tarpeen, koska uutta arkkipiispaa odotti Suomessa heti alkuun joukko ongelmia: kieli- ja kansallisuuskysymykset, yhä avoimempi pakkoluterilaistaminen sekä orastava ajanlaskukiista. Hänen huomattavimpana saavutuksenaan on pidetty apulaispiispa Kiprianin nimittämistä, jonka virkakausi kuitenkin jäi lopulta vain vuoden mittaiseksi.
Monet tutkijat ovat otaksuneet, että jos Sergei olisi saanut jäädä Suomeen, ajanlaskukiista ja yleensäkin itsenäistymiseen liittyneet kirkon ongelmat olisivat olleet paljon lievempiä kuin ummikkovenäjänkielisen ja panslavistisen arkkipiispa Serafimin aikakaudella. Näin siksi, että Sergei korosti joka käänteessä, että slaavinkielisestä käytännöstä kiinni pitäminen olisi ollut toimintaa vastoin ortodoksisuuden etua - eli panslavististen kielitavoitteiden sijasta arkkipiispa olikin käytännön realisti.
Patriarkaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1917 Sergei nimitettiin Vladimirin ja Šujan arkkipiispaksi ja ylennettiin samana vuonna metropoliitaksi. Vallankumousta seuranneissa mullistuksissa Sergei oli toistamiseen pidätettynä ja vangittuna. Toisaalta hän toimi bolševikkeja myötäilleessä Elävä kirkko -liikkeessä 1922-1923. Kaduttuaan tätä eriseuraisuutta hänet nimitettiin Nižni Novgorodin metropoliitaksi 1924.
Silloinen patriarkka Tihon näki, ettei hänen kuoltuaan normaalia patriarkanvaalia toimitettaisi, ja siksi nimesi itse kolme ehdokasta häntä seuraavaksi sijaispatriarkaksi (locum tenens -patriarkka); yksi näistä oli Sergei. Tihonin kuoltua keväällä 1925 sijaispatriarkaksi kuitenkin nimitettiin metropoliitta Pietari. Kun Pietari vangittiin 8 kuukauden kuluttua, hänen tilalleen virkaa tekeväksi sijaispatriarkaksi tuli Sergei. Sergei itse oli taas väliaikaisesti vangittuna 1926-1927. Pietaria ei koskaan vapautettu, vaan hänet teloitettiin 1937. Sergei hoiti virkaa tekevänä sijaisena Venäjän kirkon johtajuutta vuoteen 1937 ja sen jälkeen locum tenens -patriarkkana vuoteen 1943, jolloin hänet valittiin varsinaiseksi patriarkaksi. Hän kuoli kahdeksan kuukautta nimityksen jälkeen.
Vuonna 1927 Sergei antoi julistuksen, jossa kirkko myönsi alisteisen asemansa Neuvostoliiton valtiovallalle. Julistus aiheutti kirkon sisällä suurta eripuraa.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Loima, Jyrki: Esipaimen siunaa. Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988. PSHV: Gummerus., 1999.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sergius I. Biographisch Kirchenlexikon
- ↑ Loima, Jyrki: Esipaimen siunaa. Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988. PSHV: Gummerus., 1999.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- HAP (Hannu Pyykkönen): Sergij (arkkipiispa) ortodoksi.net
| ||||||||||
