Serge Lifar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Serge Lifar (ven. Сергей Михайлович Лифарь, Sergei Mihailovitš Lifar, ukr. Сергій Михайлович Лифар, Serhi Myh’ailovytš Lyfar; 15. huhtikuuta (J: 2. huhtikuuta) 1905 Kiova, Venäjän keisarikunta, nyk. Ukraina15. joulukuuta 1986 Lausanne, Sveitsi) oli ukrainalaista syntyperää oleva kuuluisa ranskalainen balettitanssija, koreografi, tanssiteoreetikko ja kirjailija ja on yksi alan suurista nimistä 1900-luvulla.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lifar syntyi venäläisen virkamiehen perheeseen ja opiskeli Kiovan sotilaskoulussa. Hän koki Kiovassa myös bolsevikkien aikaansaaman Venäjän vallankumouksen seuraukset.

Hän oli ensimmäisiä oppilaita Bronislava Nižinskajan (Vatslav Nižinskin sisar) vuonna 1921 Kiovaan perustamassa balettikoulussa. Hänen opintonsa koulussa sujuivat huonosti, ja hänet erotettiin koulusta. Hänen onnistui kuitenkin päästä tanssimaan Kiovan oopperan balettiin, jonka kanssa myös Bronislava Nižinskaja työskenteli. Hän työskenteli ja opiskeli tuolloin myös Enrico Cecchettin johdolla. 18-vuotiaana hän lähti Sergei Djagilevin Venäläisen baletin mukaan. Pian hänestä tuli ryhmän johtava miestanssija ja myös impressaarin henkilökohtainen suosikki.

Venäläisen baletin ryhmässä tanssi teki erityisesti koreografi George Balanchinen baleteissa. Ensimmäisen oman koreografiansa hän teki vuonna 1929 tehdessään uuden version baletista Renard (Kettu).

Vuoden 1930 jälkeen Serge Lifar sai suurta suosiota, joka johtui erityisesti hänen omista balettikoreografioistaan. Näitä olivat erityisesti hänen omat persoonalliset näkemyksensä baleteista Le Spectre de la Rose (Ruusu-unelma 1931) ja L'Après-midi d'un Faune (Faunin iltapäivä 1935, musiikki Claude Debussy), molemmat alun perin Vatslav Nižinskin rooleja.

Hän toimi 16 vuotta Pariisin oopperassa, aluksi ensitanssijana ja sittemmin balettimestarina. Vuoden 1944 saksalaismiehityksen päätyttyä Lifar sai kuitenkin lähteä Pariisin oopperasta. Syynä oli liiallinen saksalaismielisyys tai liian läheiset suhteet saksalaisen miehitysjohdon kanssa. Potkujen jälkeen hän ryhtyi johtamaan Nouveau Ballet de Monte-Carloa. Sittemmin hän kuitenkin palasi takaisin Pariisin oopperaan.

Serge Lifar toimi koreografina eri puolilla maailmaa aina vuoteen 1969 saakka ja johti innolla perustamaansa Institut chorégraphique de l'Opéra et l'Université de la dansea. Jäähyväisnäytöksensä hän piti vuonna 1956 Albertin roolissa baletissa Giselle.

Serge Lifar on tunnettu ja arvostettu baletin teoriaa, sen sekä yleisemminkin tanssin historiaa käsittelevien teosten kirjoittajana. Hänet on haudattu Pariisin lähellä sijatsevalle Sainte-Geneviève-des-Bois'n venäläiselle hautausmaalle.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serge Lifar ukrainalaisessa postimerkissä vuonna 2004
  • Le manifeste du chorégraphe, Pariisi, Étoile, 1935.
  • Du temps que j'avais faim, Pariisi, Stock, 1935.
  • La danse. Les grands courants de la danse académique, Pariisi, Denoël, 1938.
  • Carlotta Grisi, Pariisi, Albin Michel, 1941.
  • Giselle, apothéose du ballet romantique, Pariisi, Albin Michel, 1942.
  • Terpsichore dans le cortège des muses, Pariisi, Lagrange, 1943.
  • Pensées sur la danse, Pariisi, Bordas, 1946.
  • Traité de danse académique, Pariisi, Bordas, 1949.
  • Auguste Vestris, le dieu de la danse, Pariisi, Nagel, 1950.
  • Histoire du ballet russe, Pariisi, Nagel, 1950.
  • Traité de chorégraphie, Pariisi, Bordas, 1952.
  • Au service de la danse, Pariisi, Université de la Danse, 1958.
  • Ma Vie, Pariisi, Julliard, 1965.
  • Les mémoires d'Icare, Pariisi, Filipacchi, 1989 (uudelleenkirjoitettu vähän ennen kuolemaa).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]