Seppo Paatelainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Veijo Tapio Paatelainen (s. 6. helmikuuta 1944 Sumiainen), MMM ja vuorineuvos on tullut tunnetuksi erityisesti elintarviketeollisuuden rakennemuutosten ja fuusioiden läpiviejänä sekä paikalleen pysähtymättömänä liiketoiminnan uudistajana. Hänellä on takanaan yli 25 vuoden kokemus yritysten johtotehtävistä. Paatelainen oli mm. 1990-luvulla mukana ajamassa alas Tuottajain Lihakeskuskuntaa (TLK) ja siten aloittamassa uutta avoimen kilpailun kulttuuria liha-alalla. Lisäksi hänen johdossaan Atria lähti 1990-luvun lopulla laajentumaan myös Suomen rajojen ulkopuolelle, Ruotsiin, Venäjälle ja Balttiaan. Vuonna 2006 Paatelainen jäi eläkkeelle pörssiyhtiö Atrian toimitusjohtajan tehtävistä, minkä jälkeen hän on toiminut aktiivisesti mm. Keskon, Ilkka-yhtymän, Alma Median, Finavian sekä VIGO-yrityskehityshankkeita johtavan Food Process Innovations Oy:n hallituksissa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]