Sense-Making-teoria
 |
Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Ehdotettu uusi nimi on Sensemaking. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Sense-Making -teoria (sensemaking, Sense-Making Methodology (SMM)) on yhdysvaltalaisen viestintätutkijan Brenda Dervinin 1970-luvulta lähtien kehittelemä malli toiminnan merkityksellistämisestä. Se puolustaa vahvasti käyttäjälähtöisyyttä tiedonhankinnassa ja -käytössä. Mallin keskeiset oletukset ovat metaforisia ja liittyvät askeltamiseen. Tiedonhankinnan kokonaisuus muodostuu yksilön kohdatessa ns. kuilun (gap), jota hän ei pysty vanhojen toimintamallien avulla ylittämään. Eteenpäin päästäkseen yksilön täytyy muodostaa silta (bridge). Askeltamalla eteenpäin (step-taking), eli hankkimalla tietoa, päästään kuilun ylitse. Lopussa ongelma ratkeaa, tai sen ratkaisua jatketaan.
Teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedonhankinnan kokonaisuus muodostuu metaforisesta tilanne - kuilu - käyttö (situation - gap - use) -mallista.
Mallin perusoletuksena on ymmärtää ihmisen inhimillisen käyttäytymisen ainutkertaisuus ja monimuotoisuus kuten myös sen rajoittuneisuus ja hyväksyä se tiedonhankinnassa. Inhimillinen käyttäytyminen luo joustavasti käsityksiä ja merkityksiä. Maailma, jossa elämme, on myös epätäydellinen ja täynnä katkoksia (gappiness). Sen epäjatkuvuus määrittää viestintää ja tiedonhankintaa. Tämä on mallin kannalta keskeistä.
Tiedonhankinnan konteksti (situation)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kutsutaan lyhyemmin tilanteeksi (situation).
Virittää tiedontarpeen. Yksilö joutuu pysähtymään kognitiivisen kuilun eteen kohdatessaan ongelman. Syntynyt kuilu (gap) merkitsee tilanteessa heränneitä kysymyksiä, joita voidaan kutsua tiedontarpeiksi. Tietoa ei ole riittävästi, eivätkä vanhat rutiininomaiset mallit auta.
Dervin erottaa erityyppisiä pysähdyksiä (stops): päätöstilanne (risteys, jossa kaksi suuntaa), estetilanne (este tiedonhankinnalle), tien puuttumistilanne (umpikuja), tien huuhtoutumistilanne (joudutaan tyhjän päälle, tietä ei enää ole), ongelmallinen tilanne (tilanteessa ei haluttaisi olla).
Tiedontarve ongelmatilanteessa (gaps)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhyemmin kuilu (gap).
Kun ihminen kohtaa kuilun, on hänen tehtävä tilannearvio, arvioitava uudelleen toimintaa ja sen mahdollisuuksia. Kuilua (jotakin asiaa) ei ymmärretä tarpeeksi hyvin. Kuilu voi olla aikaa vaativa tai ongelma voi ratketa nopeasti; joka tapauksessa yksilö on ymmällään miten jatkaa.
Ihmisen kohdatessa kuilun, kohdistetaan huomio kysymyksiin. Kysymykset jaetaan 5W-luokkiin:
- Why (miksi-kysymykset)
- When/where (milloin/missä-kysymykset)
- What (mitä-kysymykset)
- Who (kuka-kysymykset)
- How (miten/kuinka-kysymykset)
Silloittaminen (gap-bridging)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedontarpeen ratkaisemiseksi aletaan pohtia erilaisia mahdollisuuksia edetä kuilun yli – rakennetaan siltaa. Silloittamisessa (gap-bridging) kootaan yhteen kognitiivisia ja affektiivisia elementtejä jotka auttavat eteenpäin. Silloittamisen strategiat ja taktiikat vaihtelevat kuiluittain, esimerkiksi kokeillaan samanlaisia taktiikoita kuin edellisillä kerroilla (analogiat), voidaan myös yrittää keksiä kokonaan uudenlaisia keinoja (vaativin vaihtoehto). Sillan rakennuspuina toimii siis ihmisen hankkima tieto.
Silloittaminen käsitteellistetään tiedonhankinnaksi. Rakennettua siltaa pitkin eteneminen on tiedon käyttöä (tai tiedon hyödyntämistä).
Merkitykset, joita tiedonkäyttö antaa (uses/helps)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedon käyttöön viitataan sanalla "käyttö", joka merkitsee kognitiivisten "siltojen" käyttöönottoa eli vastauksia kysymyksiin. Termi "use" ei suoranaisesti merkitse käyttöä, vaan ennemminkin sitä, mitä positiivista (avut, "helps") tai negatiivista (haitat, "hurts") merkityksellistämisestä seuraa yksilön tilanteelle. Helps tarkoittaa kokemuksia siitä miten kuilun yli päästiin. Kun tieto ei auta, vaan hankaloittaa asioita nousee esiin termi hurts.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaista ajattelua - kohti sense-makingia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970-luvulla Dervin aloitti sense-making -mallinsa hahmottelun. Teoriassa lähtökohtaisesti oletetaan asiantilojen ja toiminnan olevan epäjatkuvaa niiden muuttuvuuden vuoksi. Tiedonhankintakäyttäytyminenkin on muuttuvaa, siinä siirrytään tilanteesta toiseen askel askeleelta. Dervin kokee mallinsa kehittelyn elämäntyökseen. Hänestä se ei ehkä ole niinkään teoria, vaan metodologia.
Brenda Dervinin ja Michael Nilanin vuonna 1986 julkaisemalla artikkelilla[1], jossa he kritisoivat järjestelmäkeskeistä lähestymistapaa, on ollut tärkeä rooli tiedonhankintatutkimuksessa ja sen suuntautumisessa kohti käyttäjälähtöistä tarkastelutapaa (puhutaan käyttäjäkeskeisestä paradigmasta). Artikkelissaan he vertailevat järjestelmä- ja käyttäjäkeskeistä lähestymistapaa kiinnittääkseen huomiota enemmän yksilölähtöiseen tarkasteluun.
Heidän mielestään järjestelmäkeskeinen paradigma olettaa, että kaikki yksilöt toimivat rationaalisesti hankkiessaan tietoa. Oletetaan, että kaikella tiedolla on jonkinlainen vakiomerkitys riippumatta tulkitsijasta ja lähteestä. Järjestelmäkeskeisen paradigman ei katsottu pystyvän luomaan kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten tiedonhankintaprosessi etenee. Ihmiset nähtiin liian passiivisina toimijoina, dokumenttien vastaanottajina (esimerkiksi kirjastopalveluissa), ei aktiivisina tiedonhankkijoina.
Käyttäjäkeskeisen paradigman piirissä Dervinin Sense-making -teoria on ollut teoreettisena viitekehyksenä monille tutkimuksille ja siksi sitä voidaan pitää eräänlaisena läpimurtona.
Monitasoinen rakennelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sense making -lähestymistapaan viitataan monentasoisin luonnehdinnoin. Sitä pidetään menetelmänä, metodologiana tai joukkona tutkimustuloksia. Kehittäjä on varhemmin luonnehtinut sitä metateoreettiseksi rakennelmaksi, jossa otetaan kantaa tiedon, tiedonkäytön ja inhimillisen viestinnän olemuksiin.[2][3] Myöhemmin Dervin on todennut, että lukuisat tavat viitata sense makingiin voivat olla keskenään ristiriitaisia eivätkä eri tasojen väliset yhteydet ole selvästi artikuloituja.[4]
Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1980-luvulta lähtien on kiinnitetty enemmän huomiota tiedonhankinnan kontekstitekijöihin (kognitiivisiin, sosiaalisiin, affektiivisiin ja tilannetekijöihin). Dervinin käyttämä termistö on suppeampaa eikä se juuri määrittele sen yksityiskohtaisemmin tällaisia tekijöitä.
Sovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sense-making -teoria henkilöityy vahvasti Derviniin, mutta mallista ollaan kiinnostuneita suurenevissa määrin myös muualla maailmassa.
Sense-making –teoriasta on tehty melko vähän empiirisiä tutkimuksia, Dervin on lähinnä itse soveltanut sitä omissa tutkimuksissaan, muut tiedonhankinnassa. Dervin on itse kehittänyt time-line-interview-metodin, jossa tiedonhankinnan prosessi rakennetaan uudelleen tilanne-kuilu-käyttö -ajattelulla. Lisäksi varhain 1970-luvulla tutkimuksen kohteena oli köyhän väestönosan tiedonhankinta, myöhemmin esimerkiksi verenluovutusprosessin tiedonhankinnan selvitys sekä syöpäpotilaiden tiedontarve ja hankinta.
Pettigrew, Durrance ja Unruh ovat soveltaneet sense-making -teoriaa tutkiessaan, kuinka kirjastonkäyttäjät käyttivät Internetiä.[5]
Jarkko Karin väitöskirja 2001 (paranormaaleista ilmiöistä tapahtuva tiedonhankinta) soveltaa metodia.[6] Samoin tekee Kimmo Tuominen gradussaan (Arkielämän tiedonhankinta: Nokia Mobile Phones Oy:n työntekijöiden arkielämän tiedontarpeet, -hankinta ja -käyttö vuodelta 1992).lähde tarkemmin?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Serola, Sami (toim.): Ote informaatiosta: Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan. Helsinki: BTJ Kustantamo, 2010
- Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Tiedonhankintatutkimuksen perusteet. Helsinki: BTJ-Avain, 2004
- Haasio, Ari & Savolainen, Reijo: Sense-making -teoria (Arkistoitu – Internet Archive) Internetix
- Kari, Jarkko: Making sense of sense-making: from metatheory to substantive theory in the context of paranormal information seeking (Paper presented at Nordis-Net workshop (Meta)theoretical stands in studying library and information institutions: individual, organizational and societal aspects, Oslo, 12.–15.11.1998. 1998. Viitattu 1.11.2015.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Dervin, Brenda & Nilan, Michael: Information needs and uses. Annual review of information science and technology, 1986, 21. vsk, s. 3-33.
- ↑ Kari 1998, 3
- ↑ Dervin 1992, 61-62
- ↑ Dervin 1999. From metatheory to methodology to method: Sense-Making as exemplar, s. 1
- ↑ Pettigrew, Karen E., Durrance, Joan C., & Unruh, Kenton T.: Facilitating community information seeking using the Internet: Findings from three public library–community network systems. Journal of the American Society for Information Science and Technology, 2002, 53. vsk, nro 11, s. 894-903. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Kari, Jarkko: Information seeking and interest in the paranormal : towards a process model of information action. Tampere: Tampere University Press, 2001. ISBN 951-44-5134-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sense-Making Methodology Site (Arkistoitu – Internet Archive)