Senaatti-kiinteistöt

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Senaattikiinteistöt)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Senaatti-kiinteistöt
Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori Helsingin Sörnäisissä.
Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori Helsingin Sörnäisissä.
Yritysmuoto valtion liikelaitos
Perustettu 1811 (intendentinkonttori)
Toimitusjohtaja Jari Sarjo
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue Suomi
Toimiala kiinteistöhallinta
Tuotteet tilapalvelut
Liikevaihto 801,4 milj. € (2021) [1]
Henkilöstö 1233 (2021, koko konserni)[2]
Tytäryhtiöt Puolustuskiinteistöt, Maakuntien tilakeskus Oy ja Senaatian Asema-alueet Oy[3]
Omistaja Suomen valtio
Kotisivu www.senaatti.fi

Senaatti-kiinteistöt (ruots. Senatfastigheter) on Suomessa toimiva valtiovarainministeriön alainen liikelaitos, joka tuottaa tilapalveluja ensisijaisesti valtionhallinnon asiakkaille.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisten rakennusten intendentinkonttori (1811–1864)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intendentinkonttorin perustamisasiakirja

Ruotsin rakennushallinto määritteli 1700-luvulla tehtäväkseen ”varustaa valtakunta kauniilla ja kestävillä rakennuksilla”. Suomen julkista rakentamista ohjattiin Tukholmasta käsin vuoteen 1811 asti, jolloin Suomeen perustettiin intendentinkonttori.[5] Helsinki julistettiin vuonna 1812 Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi ja kaupungin asemakaava vahvistettiin. Kaupungin uudelleenrakennuttaminen aloitettiin jo samana vuonna yksityistaloista. Carl Ludvig Engel toimi Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehtina vuodet 1816–1824 ja vastasi niin julkisista kuin yksityisistäkin rakennuksista.[6]

Ensimmäiset vuodet intendentinkonttoria johti italialainen Carlo/Charles Bassi. Hänen tyyliään on kuvailtu hillityksi kustavilaisperäiseksi uusklassismiksi.[7] Vuonna 1824 Engel siirtyi konttorin johtajaksi toimien roolissa seuraavat 16 vuotta, kuolemaansa asti. Konttorin vastuulle kuului koko maa ja kaikkien valtion rakennusten suunnittelu, toteutus ja valvonta, mutta myös kaikki kirkot ja kaupunkien asemakaavat.[5][6]

Intendentinkonttorin tuli myös tarvittaessa laatia suunnitelmia. Rakennustoiminta oli vilkasta 1820-luvulla ja sitä seuraavina vuosikymmeninä. Parhaimmillaan konttori teki vuodessa jopa kymmeniä piirustuksia erityyppisiä julkisia rakennuksia varten. Engelin aikana konttorissa tehtiin 51 kirkkosuunnitelmaa ja 33 tapulipiirustusta. Ristikirkot yleistyivät.[6]

Engelin katsotaan nostaneen valtion rakentamisen tason erittäin korkealle niin arkkitehtonisesti kuin teknisestikin. Engel toi mukanaan eurooppalaista perinnettä.[5] Berliinissä syntynyt ja vuonna 1804 arkkitehdiksi valmistunut Engel työskenteli muun muassa Preussin rakennushallituksessa, Tallinnan kaupunginrakennusmestarina ja Pietarissa.[6]

Engelin kuoltua hänen seuraajakseen nimitettiin Ernst B. Lohrmann.[8] vuonna 1841. Hänen vastuulleen kuului muun muassa Senaatintalon ja Nikolainkirkon täydentämiseen Helsingissä sekä Engelin aloittaman Kaartin kasarmin rakennusryhmän viimeistely. Kirkkoarkkitehtuuria hän uudisti esimerkiksi pyörökaarityylillä, hänen aikanaan suunniteltiin muun muassa Kerimäen puukirkko, Ylistaron kivikirkko ja uusgoottilainen Hattulan uusi kirkko. Lohrmann teki suunnitelmat 64 kirkkoon ja kellotapuliin ja yli kaksisataa muuta rakennusprojektia, joihin kuului muun muassa pappiloita, koulutaloja, kuvernöörin residenssejä, raatihuoneita, majakoita, viljamakasiineja, sairaaloita ja vankiloita, kuten Turun Kakolanmäen työ- ja ojennuslaitos.[9]

Vuonna 1848 perustettiin läänikohtaiset toimielimet rakennushallinnon kehittämishankeita varten sekä lääninarkkitehtien virat. Lääninarkkitehtijärjestelmä nosti kiinnostusta arkkitehdinammattiin, ja konttoriin alettiin ottaa oppilaita. Heistä saatiin myöhemmin myös rakennushallinon johtajia: Carl Albert Edelfelt, Hampus Dalström ja Ludvig Isak Lindqvist. Lohrmann oli mukana esimerkiksi Saimaan kanava -ajatuksen kelpoisuutta selvittävässä komiteassa.[9]

Yleisten rakennusten ylihallitus (1865–1935)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intendentikonttorista ja lääninarkkitehtijärjestelmästä syntyi vuonna 1865 Yleisten rakennusten ylihallitus, jonka johtajana Lohrmann toimi kaksi ensimmäistä vuotta, kunnes pyysi eroa ja muutti Ruotsiin.[9] Hänen seuraajansa Carl Albert Edelfelt ehti olla johtajana vain pari vuotta kunnes kuoli.[10] Hänen seuraajansa Hampus Dahlström oli suunnitellut intendentinkonttorissa 1860-luvun alusta lähtien muun muassa luotsi- ja majakkalaitoksia sekä Helsingin Ylioppilastalon. Dahlströmin vuonna 1870 alkaneen johtajuuden aikaan ylihallituksen vastuulla oli valvoa ja suunnitella muun muassa sairaaloita, oppikouluja ja seminaareja. Hän suunnitteli myös Suomen Pankin pääkonttorin ja Helsingin Kirurgisen sairaalan, mutta suunnitelmat eivät kuitenkaan vastanneet rakennuttajan toiveita ja ne ohitettiin julistamalla kansainvälisiä arkkitehtuurikilpailuja. Dahlström riitautui monien kollegoidensa kanssa ja sabotoi muun muassa entisen oppilaansa ja apulaisensa Theodor Höijerin Ateneum-suunnitelmia.[11] Suomen keskeiset rakennukset alettiinkin suunnitella arkkitehtuurikilpailujen kautta.[5]

Seuraavaksi pääjohtajana toimi Ludvig Isak Lindqvist, jonka aikana viraston vaikeudet jatkuivat. Hän erosi viiden johtajavuoden jälkeen vuonna 1887 ilmeisesti talousskandaalin vuoksi.[12] Seuraavan pääjohtajan, Sebastian Gripenbergin aikana (1887–1904) suunniteltiin muun muassa Kansallismuseo ja Suomen ensimmäinen toimitalo. Gripenberg toimi tuomarina arkkitehtuurikilpailuissa ja vaikutti siten Suomen arkkitehtuurin suuntaan, mutta myös suomen kielen asemaan arkkitehtuuripiireissä.[13] Theodor Granstedt toimi ylihallituksen ylitirehtöörinä vuodet 1905–1912.[14] Vasili Barmin toimi pääjohtajana vuosina 1913–1917.[15] Onni Tarjanne toimi yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajana vuosina 1917–1921.[16] Hänen seuraajansa oli Alfred Wilhelm Stenfors ehti toimia virassaan vain pari vuotta. Yrjö Sadeniemi toimi ylijohtajana vuodet 1922–1936.[17]

Rakennushallitus (1936–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rakennushallitus

Yleisten rakennusten ylihallituksen korvasi joulukuussa 1936 toimintansa aloittanut keskusvirasto, rakennushallitus. Sen ensimmäisenä pääjohtajanana toimi arkkitehti Väinö Vähäkallio.[17] Hänen seuraajiaan olivat Erkki Huttunen (1943–1953) ja Jussi Lappi-Seppälä (1953–1971)lähde?.

Rakennushallitus rakennutti Suomeen esimerkiksi lääninhallitukset ja valtion virastotalot, lähes kaikki maan yliopistot ja korkeakoulut, mutta myös kouluja, sairaaloita, vankiloita ja museoita.[5]

Lohrmannin mukana oli kulkeutunut Ruotsiin muun muassa hänen sekä Engelin piirustuksia, jotka Lohrmannin perilliset lahjoittivat Suomen valtiolle vuonna 1966.[9]

1970-luvulla pääjohtajina toimivat Heikki Sysimetsä (1972–1976).[18], Viljo Ahtee (1976–1978)[5], Kalevi Sassi (1978–1984).[19]

Vuonna 1985 Rakennushallitus luovutti Bassin ja Engelin aloittaman arkkitehtuurikirjojen kokoelman Museovirastolle.[8]

1980-luvun puolivälistä alkaneella kymmenvuotiskaudella Rakennushallitus keskittyi erityisesti valtion virastotaloihin. Tylyjen ja torjuvien virastojen sijaan haluttiin rakennuttaa avautuvia ja entistä ”ystävällisempiä” palveluvirastoja. Rakennushallituksen viimeisimpiin suunnitteluprojekteihin kuului Vaihtuvien näyttelyiden keskuksen suunnittelu Helsinkiin, Suomen Tukholman suurlähetystö, Pasilan virastotalon kunnostus ja arkkitehti Tapani Launiksen laatima keski-Pasilan ideasuunnitelma.[5]

Rakennushallituksen pääjohtajina toimivat viransijaisena toiminut Jaakko Mäki (1984–1985)lähde?, Matti K. Mäkinen (1985–1994)[20] ja Rolf Paqvalin (1995–1995).[21]

Kunnioittaakseen pitkää historiaansa lakkautettava Rakennushallitus järjesti Suomen rakennustaiteen museossa ”Engelin perintö 95” -näyttelyn.[5]

Valtion kiinteistölaitos (1995–2000)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennushallituksen seuraajana aloitti toukokuussa 1995 Valtion kiinteistölaitos, jolle siirtyivät sen yhteiskunnalliset velvoitteet. Rakennushallinnon palvelutehtävät siirtyivät valtion omistamalle Engel kiinteistöpalveluyhtymä Oy:lle, joka toimi vapailla markkinoilla ja työllisti noin 2 200 henkilöä. Sen vastuulla oli niin rakennuttaminen kuin kiinteistöjen huolto ja kunnossapito.[5]

Vuonna 1996 valtion kiinteistöille määriteltiin arvo ja ne alkoivat maksaa vuokraa Valtion kiinteistölaitokselle,[22] joka osti kiinteistöjen korjaukset ja siivoukset ulkopuolelta. Virastot maksoivat käyttämistään rakennuksista vuokraa, jonka valtio hyvitti niille myöntämiensä budjettien kautta.[4]

Vuonna 1998 Valtion kiinteistölaitoksen liikevaihto oli noin kaksi miljardia markkaa ja se työllisti 200 työntekijää.[22]

Organisaatio muutettiin liikelaitokseksi aluvuonna 1999. Sen pääasiallinen tehtävä oli tarjota toimitiloja valtion virastoille ja laitoksille.[23] Se jakoi myös tunnustuksia vuoden rakennushankkeille.[24] Toukokuussa laitoksen johtaja Pertti Tuominen jäi eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin Aulis Kohvakka.[25]

Senaatti-kiinteistöt (2001–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2001 Valtion kiinteistölaitos muutti nimekseen Senaatti-kiinteistöt. Se hallinnoi valtion kiinteistöistä niitä, jotka olivat aktiivisessa käytössä. Tarpeettomiksi jääneistä kiinteistöistä vastasi kiinteistöyhtiö Kapiteeli, jonka tehtävä oli päästä eroon kiinteistöistään. Senaatti-kiinteistöjen arvo oli 19 miljardia markkaa, joista yliopistojen käytössä olevien kiinteistöjen arvo oli 8,5 miljardia.[22]

Puolustusvoimien kiinteistöomaisuus siirrettiin alkuvuonna 2003 Senaatti-kiinteistöille.[26]

Vuonna 2007 Senaatti-kiinteistöt oli Suomen suurin kiinteistönomistaja. Sen kiinteistöissä oli yhteensä yli kahdeksan miljoonaa neliötä, ja kiinteistöjen tasearvo oli noin kuusi miljardia euroa. Vuosittain se teki investointeja noin 300 miljoonalla eurolla.[27]

Jari Sarjo aloitti yhtiön toimitusjohtajana toukokuussa 2012.[4]

Valtio siirsi Senaatti-kiinteistöille myös vankiloiden hallinnoinnin.[4]

Alkuvuonna 2014 myös Museoviraston kiinteistöt, kuten Kansallismuseo, Turun linna ja Olavinlinna siirrettiin Senaatti-kiinteistöille.[4] Yhtiö vastasi yhteensä 10 800 kiinteistöstä, joiden tasearvo oli yhteensä 4,6 miljardia euroa. Rakennusten joukossa oli esimerkiksi Valtioneuvoston linna, Kiasma, Aavasaksan entinen tulliasema ja Ilomantsin virastotalo.[4]

Vuonna 2018 Senaatti-kiinteistöjen koko omaisuuden arvo oli noin 4,2 miljardia euroa.[28]

Maaliskuussa 2019 Sipilän hallituksen sote-uudistus kaatui, ja hallitus ilmoitti eroavansa.[29] Sen seurauksena myös suunniteltu Suomen historian suurin kiinteistöjärjestely jäädytettiin. Järjestelyssä sairaalat ja sosiaali- ja terveys- ja pelastustoimintojen käytössä olevat kiinteistöt oli tarkoitus siirtää Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiön Maakuntien tilakeskus Oy:n hallintaan alkuvuonna 2020.[30] Tilakeskus alkoi koota kansalliseen Modulo-tietokantaan kuntien rakennus- ja toimialatietoja.[31] Kesäkuussa Rinteen hallitus päätti perustaa Senaatti-kiinteistöille tytärliikelaitoksen, Puolustuskiinteistöt. Muutoksella haluttiin vähentää puolustusvoimien toimitilakustannusten nousua.[32]

Puolustuskiinteistöt aloitti toimintansa tammikuussa 2021. Osa Rakennuslaitoksen henkilöstöstä siirtyi Senaatti-konsernin yhteisiin palveluihin. Puolustuskiinteistöillä oli noin 1 100 työntekijää.[33] Lokakuussa Maakuntien tilakeskuksen rooli määriteltiin uudelleen ja siitä tuli valtakunnallinen toimitila- ja kiinteistöhallinnon osaamiskeskus. Maakuntien tilakeskuksen omistajuus päätettiin siirtää hyvinvointialueille ja valtiolle vuoden 2023 alkuun mennessä.[31]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkonttorin sisäpihaa.

Senaatti-konserniin kuuluu Senaatti-kiinteistöt ja sen tytärliikelaitos Puolustuskiinteistöt, sekä Maakuntien tilakeskus Oy ja Senaatin Asema-alueet Oy.[3]

Senaatti-kiinteistöt vastaa valtion toimijoiden toimitiloista ja niiden palveluista ja kehittämisestä lukuun ottamatta Puolustusvoimien kiinteistöjä, joista vastaa sen tytärliikelaitos Puolustuskiinteistöt. Senaatti-kiinteistöt tuottaa konsernin yhteiset palvelut ja vastaa valtiolle tarpeettomiksi jääneiden kiinteistöjen kehittämisestä ja myynnistä.[33]

Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori sijaitsee Helsingin Sörnäisissä, minkä lisäksi sillä on toimipisteet Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.[34]

Senaatti-kiinteistöillä on kaksi toimialaa, joihin on koottu toiminnaltaan ja palvelutarpeiltaan samankaltaisia asiakkaita:[3][35]

  • erityiskiinteistöt – asiakkaina muun muassa vankilat, rajavartiolaitos, tullilaitos, hätä- ja johtokeskukset, ministeriöt, valtion tutkimuslaitokset ja kulttuurilaitokset, kuten Kansallisgalleria ja Suomen Kansallisooppera sekä yksittäisiä erityiskouluja ja sairaaloita
  • toimistot – asiakkaina muun muassa oikeushallinto, poliisihallinto, verohallinto, aluehallinto, maanmittauslaitos ja keskusvirastoja.

Kiinteistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2022 Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevista rakennuksista noin 600 oli virallisesti suojeltuja. Näihin kuului esimerkiksi ministeriöiden ja valtion virastojen hallintorakennuksia, kulttuurirakennuksia, museoita sekä Suomen keskiaikaiset linnat. Niiden lisäksi Senaatti-kiinteistöillä oli myös vastuusuojelukohteita, joita hoidettiin samoilla periaatteilla kuin virallisesti suojeltuja kohteita. Näitä uudempaa arkkitehtuuria edustavia kohteita olivat muun muassa Kiasma, Musiikkitalo, Oopperatalo ja Siida.[36]

Kesäkuussa 2021 Senaatti-konserni hallinnoi vuokrauskohteita, joiden pinta-ala oli yhteensä 5,7 miljoonaa neliömetriä.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Senaatti-konsernin tilinpäätös ja toimintakertomus 2021: Puolustuskiinteistöjen toiminta onnistuneesti käyntiin Senaatti. 1.3.2022. Viitattu 30.5.2022.
  2. ↑ a b Senaatti-kiinteistöt, Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1.-31.12.2021 28.2.2022. Senaatti-kiinteistöt. Viitattu 30.5.2022.
  3. ↑ a b c Organisaatio Senaatti. Viitattu 1.6.2022.
  4. ↑ a b c d e f Valtion talonmies syyniin: eduskunta tutkii Senaatti-kiinteistöt Suomenkuvalehti.fi. 3.1.2014. Viitattu 27.5.2022.
  5. ↑ a b c d e f g h i Maunula Leena: Rakennettu Suomi siirtyy euroaikaan Valtakunta on yhä "varustettava kauniilla ja kestävillä rakennuksilla" Lakkautettava rakennushallitus muistuttaa seuraajiaan Engelin perinnöstä Helsingin Sanomat. 15.3.1995. Viitattu 27.5.2022.
  6. ↑ a b c d Engel, Carl Ludvig (1778 - 1840) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  7. ↑ Bassi, Charles(1772 - 1840) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  8. ↑ a b Kulttuurista perinnöksi / Suomen vanhin arkkitehtuurikirjasto www.kulttuuristaperinnoksi.fi. Viitattu 27.5.2022.
  9. ↑ a b c d Lohrmann, Ernst Bernhard (1803 - 1870) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  10. ↑ Edelfelt, Carl Albert (1818 - 1869) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  11. ↑ Dalström, Hampus (1829 - 1882) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  12. ↑ Lindqvist, Ludvig Isak (1827 - 1894) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  13. ↑ Gripenberg, Sebastian (1850 - 1925) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  14. ↑ Aimo Halila, Ole Gripenberg, Esko Järventaus: Suomen rakennushallinto 1811–1961, s. 72–75, 472. Rakennushallitus, 1967.
  15. ↑ Rakennushistoriaselvitys – Kuopion lääninhallitus C-talo, s. 124 Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy (Senaatti-kiinteistöt) 2019. Viitattu 13.7.2019.
  16. ↑ Tarjanne, Onni(1864 - 1946) kansallisbiografia.fi. Viitattu 27.5.2022.
  17. ↑ a b Halila, Aimo; Gripenberg, Ole; Järventaus, Esko: Suomen rakennushallinto 1811–1961, s. 110–116. Rakennushallitus, 1967.
  18. ↑ Muistot | Heikki Sysimetsä Helsingin Sanomat. 12.12.2004. Viitattu 27.5.2022.
  19. ↑ Kuolleet | Lakimies keksi idean asuntomessuista Helsingin Sanomat. 9.1.2013. Viitattu 30.5.2022.
  20. ↑ Matti K. Mäkinen 1932–2017 Helsingin Sanomat. 3.6.2017. Viitattu 30.5.2022.
  21. ↑ Aho Kaija: Rolf Paqvalin on demarien ehdokas Keravan johtoon Helsingin Sanomat. 13.3.1995. Viitattu 30.5.2022.
  22. ↑ a b c Tietokulma: Kiinteistölaitos hallinnoi valtion rakennuksia Helsingin Sanomat. 2.1.2001. Viitattu 27.5.2022.
  23. ↑ Valtion kiinteistölaitos muuttuu liikelaitokseksi Helsingin Sanomat. 27.9.1998. Viitattu 27.5.2022.
  24. ↑ Palm Eeva: Vaasan Technobothnia vuoden rakennushanke Valtion kiinteistölaitos antoi tunnustusta vanhan kutomon muuntumisesta opetustiloiksi Helsingin Sanomat. 27.2.1997. Viitattu 27.5.2022.
  25. ↑ Vuoristo Pekka: ABB:n Kohvakka Valtion kiinteistölaitoksen johtoon Helsingin Sanomat. 21.5.1999. Viitattu 1.6.2022.
  26. ↑ Timo Siukonen: Kiista lisävuokrarahoista hidastaa varuskuntien rakentamisohjelmaa Helsingin Sanomat. 12.11.2003. Viitattu 1.6.2022.
  27. ↑ onnittelemme | Turha tulla neuvomaan Senaatille rakennuttamista Helsingin Sanomat. 13.6.2007. Viitattu 1.6.2022.
  28. ↑ Ekonomisti: Valtion kruununjalokivet menevät myyntiin Yle Uutiset. 31.3.2014. Viitattu 30.5.2022.
  29. ↑ Hallitus jättää eroanomuksen Yle.fi, uutiset. Viitattu 30.5.2022.
  30. ↑ Juha-Pekka Raeste HS: Suomen suurin kiinteistömullistus luhistui: Valtion jättiyhtiöhanke odottaa lisäohjeita ministeriöltä ensi viikon aikana Helsingin Sanomat. 17.3.2019. Viitattu 30.5.2022.
  31. ↑ a b Johanna Aatsalo: Maakuntien tilakeskuksen rooli on taas määritelty uudelleen – nyt hallitaan tietoa kiinteistöomistuksen sijaan Rakennuslehti. 18.10.2021. Viitattu 30.5.2022.
  32. ↑ Sata uutta työntekijää, hävittäjien hankintasopimus 2021, lisää kertausharjoituksia, Puolustuskiinteistöt-liikelaitos - IL julkaisee hallitusohjelman puolustuskirjaukset www.iltalehti.fi. Viitattu 27.5.2022.
  33. ↑ a b Uusi Puolustuskiinteistöt-liikelaitos aloitti toimintansa Talotekniikka-lehti. 12.1.2021. Viitattu 27.5.2022.
  34. ↑ Toimipisteet Senaatti. Viitattu 1.6.2022.
  35. ↑ Toimialat Senaatti. Viitattu 1.6.2022.
  36. ↑ Tutustu arvokohteisiimme Senaatti. Viitattu 30.5.2022.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hanski, Jari: Hyödyllistä ja kaunistavaa: Senaatti-kiinteistöjen historia. Helsinki: Edita, 2011. ISBN 978-951-37-5853-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Senaatti-kiinteistöt&oldid=22269237”