Selkokieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Selkokieli on yleiskieltä yksinkertaisempaa kieltä, jonka sisältöä, rakennetta ja sanastoa on muokattu helpommaksi ymmärtää. Lähtökohtana on maan tai kansan oma kieli, josta selkokieli muokataan paikallisiin tarpeisiin, kuten Virossa arekeel tai englannin kielestä Plain English. Historian kuluessa on etenkin kaupankäynnin yhteydessä käytetty eräänlaisia selkokieliä. Pidgin tulee englannin kielen sanasta business, ja esimerkiksi Haitin kreolien ranska on eräänlaista selkokieltä. Suomessa selkokieltä on alettu varsinaisesti kehittää 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä on esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus. Käyttäjäryhmiä voivat olla muun muassa dysfaatikot, kehitysvammaiset ihmiset, lukiongelmaiset (dysleksia), maahanmuuttajat, osa vanhuksista, vasta lukemaan oppineet lapset sekä suomen kieleen ja kulttuuriin tutustuvat muunkieliset henkilöt.

Selkokieli tekstilajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkokielelle asasmuokkaaminen on tavallaan samaa kuin kääntäminen kielestä toiseen. On mietittävä, miten tekstin asia pitää sanoa, että kohderyhmä ymmärtää sen mahdollisimman oikein. Voi olla tarpeen muuttaa asioiden esittämisjärjestystä, että syy–seuraus-suhde tai tapahtumien ajallinen eteneminen ovat luontevia. Uudet tai oudot käsitteet on tarpeen selittää.

Selkokielessä käytetään lyhyitä ja yksinkertaisia lauseita sekä mahdollisimman tavallista sanastoa. Pitkiä yhdyssanoja ja vaikeita lauserakenteita, esimerkiksi lauseenvastikkeita pyritään välttämään, samoin liikoja adjektiiveja ja muita lisämääreitä. Passiivin sijasta käytetään aktiivia, ja sanajärjestys on mieluummin suora. Selkokieli ei kuitenkaan ole pelkkää päälausekieltä. Ymmärtämistä auttaa myös kielen sidoksisuus eli se, että lauseita liitetään toisiinsa kun-, mutta- , koska- ja muilla sopivilla sanoilla.

Selkokielen taitossa käytetään tavallista suurempaa tekstikokoa (12–14 pistettä) sekä kapeahkoa palstaa, jossa tekstin oikea reuna on liehu (ei tasattu). Rivityksestä selkokirjoittajilla on hiukan vaihtelevia käsityksiä. Pääosin pyritään siihen, että rivin sanat ovat luonteva ajatuskokonaisuus, eikä uusi lause ala samalta riviltä. Toisaalta myös rivin pituuden suuri vaihtelu voi vaikeuttaa lukemista.

Selkokieltä on käytetty enimmäkseen vain painetussa tekstissä, mutta jonkin verran myös puhuen esitettynä. Suomenkielistä kirjallisuutta on käännetty selkokielelle, esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Nummisuutarit, Raamatun kertomuksia, Kalevalan tarinoita, Tove Janssonin Muumi-kirjoja sekä Sisko Istanmäen romaani Liian paksu perhoseksi. Alkuperäisiä selkokielellä kirjoitettuja kirjoja on jo melko paljon. Joukossa on sekä kaunokirjallisia että tietokirjoja, esimerkiksi Suomen historiaa, tietotekniikkaa, lastenkirjoja ja jopa yksi dekkarikin. Myös viranomaiset ja yritykset ovat pienessä määrin teettäneet tiedotusaineistoa selkokielellä. Tunnettuja selkokirjailijoita ovat muun muassa Pertti Rajala, Ari Sainio, Johanna Kartio ja Marja Simola.

Vuodesta 1990 Suomessa on ilmestyneet selkokieliset sanomalehdet Selkosanomat (vuoden 2012 alusta lähtien, aiemmin Selkouutiset) (23 numeroa vuodessa, 2012) ja ruotsinkielinen LL-Bladet. Ainoa selkokielinen aikakauslehti on Leija, jota on julkaissut Kehitysvammaisten tukiliitto ry vuodesta 1983. Kuurosokeiden ihmisten selkokielinen lehti on nimeltään Tuntosarvi.

Selkokielen kehittämisestä ja kirjoittajien koulutuksesta vastaa Selkokeskus, joka toimii Kehitysvammaliiton yhteydessä. Opetusministeriö tukee selkokielisen kirjallisuuden julkaisemista apurahoin, joita myönnetään kirjoittajille, mukauttajille, kuvittajille ja kustantajille. Tukipäätökset tekee ministeriön selkokielityöryhmä, jonka käytännön toimintaa hoitaa Selkokeskus. Hyväksytyissä selkokirjoissa on oikeus käyttää erityistä selkotunnusta.

Selkokieli radiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkouutiset on Yle Puhe- ja Yle Radio Suomi -radiokanavilla lähetettävä kaksi kertaa päivässä toimitettu viisiminuuttinen uutislähetys, jossa kieli on helpompaa kuin tavallisissa uutisissa. Selkouutisissa keskitytään olennaiseen ja esityksen rakenne tukee ymmärtämistä.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sainio, Ari (toim.): Teksti, joka rakastaa lukijaansa. Kirjoituksia selkokielestä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2000. ISBN 951-692-473-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.