Selkäranka

Wikipedia
Ohjattu sivulta Selkärangan murtumat
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ihmisen selkäranka sivulta nähtynä

Selkäranka (lat. columna vertebralis, spina vertebralis) tukee vartaloa ja suojaa selkäydintä. Selkäranka koostuu nikamista. Ihmisellä on seitsemän kaulanikamaa (yksikössä vertebra cervicalis); 12 rintanikamaa (vertebra thoracica); viisi lannenikamaa (vertebra lumbalis); viisi ristinikamaa (vertebra sacralis), jotka ovat sulautuneet ristiluuksi (os sacrum); ja neljä (joskus kolme tai viisi) häntänikamaa (vertebra coccygea), jotka ovat yhdistyneet häntäluuksi (os coccygis).[1] Kukin kahdestatoista kylkiluusta kiinnittyy kahteen rintanikamaan paitsi ensimmäinen, joka kiinnittyy vain ensimmäiseen rintanikamaan.

Nikamien välissä on nikamavälilevy (discus intervertebralis). Välilevyn osat ovat kehämäinen annulus fibrosus, joka on muodostunut syyrustosta, ja sen ympäröimä geelimäinen nucleus pulposus.[2] Nikamien dorsaalipuolella on nikamien kaaret (arcus vertebrae), joiden keskellä on aukko (foramen vertebralis). Nikamien aukkojen kautta kulkee selkärangankanava (canalis vertebralis).[1] Selkäytimen lisäksi selkärangankanavassa on verisuonia, hermoja, likvoria eli aivoselkäydinnestettä ja selkäydinkalvot. Poikkeuksia lukuun ottamatta jokaisen nikamaparin välistä lähtee pari selkäydinhermoja, jotka hermottavat ruumiin eri osia.

Kylkiluiden määrä vastaa kullakin eläinlajilla rintanikamien määrää.

Selkärangan muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen selkäranka on normaalisti sivulta katsoen mutkalla: rintarangan kohdalla on kyfoosi eli mutka, joka tekee selkärangan taaksepäin kuperaksi. Kaularangan ja lannerangan alueella taas on tavallisesti lordoosi eli mutka, joka tekee selkärangasta takaa nähden koveran. [1] Lannerangan alapuolella ristiluu ja häntäluu muodostavat yhdessä pienen kyfoosin.

Skolioosi on mediaanitasosta poikkeava (sivusuuntainen) mutka selkärangassa. Pysyvä skolioosi on epänormaali löydös. [1]

Selkärangan murtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkärangan murtumat voidaan jaotella karkeasti joko traumaattisiin tai osteoporoottisiin murtumiin, joista traumaattiset murtumat syntyvät yleensä terveeseen luuhun korkean energian seurauksena, esimerkiksi putoaminen tai autokolari. Osteoporoottiset murtumat ovat hauraan luun kompressiomurtumia, jotka yleensä syntyvät ilman vammoja nikaman tai nikamien painuessa kasaan. Toinen tärkeä jaottelu murtumissa on, ovatko ne stabiileja vai instabiileja. Instabiileilla murtumilla on taipumusta muuttaa asentoaan huonommiksi, jolla on merkitystä hoitolinjaa valittaessa. Osteoporoottiset murtumat ovat käytännössä aina stabiileja.

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkärangan murtumien tavallisin oire on kipu vaurioituneen nikamarakenteen kohdalla. Mikäli murtuma aiheuttaa hermorakenteiden pinnettä, oireina on myös mahdollisesti kipua ja toimintahäiriötä ko. hermorakenteiden hermottamissa kehonosissa, kuten ylä-, tai alaraajoissa. Tärkeää diagnostiikassa on ottaa huomioon myös virtsaamis- ja ulostamisrefleksien toimintaedellytykset. Murtuman tavallisin diagnostiikkaväline on tavallinen röntgenkuva, mutta tarkempi diagnostinen osuvuus saadaan tietokonetomografiatutkimuksella, josta on myös suuri apu arvioidessa murtuman stabiliteettia ja hoitolinjan tekoa. Oireet voi olla myös epänormaalia enemmän lämpöä eli kuume.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selkärankamurtumien hoidossa on otettava huomioon potilaan yleisen terveydentilan ja vaatimustason lisäksi murtuman stabiliteetti ja neurologiset oireet. Murtumia voidaan hoitaa konservatiivisesti esimerkiksi istumis- tai kumararajoituksin tai erilaisilla ortooseilla, tai sitten leikkaushoidolla stabiloimalla selkäranka teräksisin tai titaanisin instrumentein. Osteoporoottisia murtumia voidaan tukea myös lääketieteellisellä sementillä. Yleensä murtumat alkava stabiloitua parissa kolmessa kuukaudessa, mutta varsinainen luutuminen voi kestää puoli vuotta tai kauemminkin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hervonen, Antti: Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia, s. 73–74. Seitsemäs painos. Tampere: Lääketieteellinen Oppimateriaalikustantamo, 2004. ISBN 952-9635-01-X.
  2. Ross, Michael H. ja Pawlina, Wojciech: Histology. A Text and Atlas, s. 191. Fifth Edition. Lippincott Williams & Wilkins, 2006. ISBN 978-0-7817-7221-1. (englanniksi)