Seitsemän kuolemansyntiä (sketsisarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seitsemän kuolemansyntiä
Sarjan tunnusteksti
Sarjan tunnusteksti
Tyyli sketsisarja
Kestoaika noin 30 minuuttia
Luoja(t) Lapinlahden Linnut
Kehittäjä(t) Lapinlahden Linnut
Pääosissa Timo Eränkö
Pekka Hedkrok
Matti Jaaranen
Mikko Kivinen
Hannu Lemola
Tapio Liinoja
Heikki Salomaa
Markku Toikka
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Yle TV1, Yle Teema
Esitetty 15. lokakuuta – 26. marraskuuta 1988
Tuotantokausia 1
Jaksoja 7
Ikäraja Kuvaohjelman ikäraja 7
Tunnuskappale Moni Matti ja Maija päällä maan
Tuotanto
Ohjaaja(t) Pertti Melasniemi (osat 1–4)
Pentti Kotkaniemi (osat 5–7)
Käsikirjoittaja(t) Lapinlahden Linnut
Lavastaja(t) Paula Salonen
Kuvaaja(t) Jukka Ilanko
Tuotantoyhtiö(t) Yle Viihdetoimitus
Edeltäjä Kyllä elämä on ihanaa
Seuraaja Maailman kahdeksan ihmettä
Palkinnot
Ehdokkuudet Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailu (1989)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Seitsemän kuolemansyntiä on suomalainen vuonna 1988 valmistunut Yleisradion tuottama seitsemänosainen sketsiviihdesarja. Sarja oli Lapinlahden Linnut -yhtyeen tekemistä sketsisarjoista ensimmäinen, mutta jo aiemmin yhtye oli esiintynyt yksittäisissä Yleisradion ohjelmissa, kuten vuonna 1987 valmistuneessa viihdeohjelmassa Kyllä elämä on ihanaa. Seitsemän kuolemansynnin myötä Lapinlahden Linnuista tuli hyvin suosittu, ja vuonna 1990 valmistui yhtyeen uusi sketsiohjelma Maailman kahdeksan ihmettä.

Lapinlahden Linnut suunnitteli Seitsemästä kuolemansynnistä ensin lyhytelokuvien sarjaa, mutta Yleisradion toiveesta televisiosarjasta tehtiin perinteisempi sketsiohjelma. Yhtye vältti tietoisesti suomalaiselle sketsiviihteelle ominaista hahmoihin ja hokemiin perustuvaa huumoria. Monissa sketseissä oli yhteiskunnallisia kannanottoja tai satiiria ajankohtaisista ilmiöistä ja televisio-ohjelmista. Sarjan saamat arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, ja se sai kiitosta vaikeiden aiheiden käsittelystä huumorin keinoin.

Sarjan seitsemäs jakso osallistui Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun saavuttamatta mainittavaa menestystä. Huomiota herätti varsinkin sarjan viimeinen sketsi Kyllä miesvartalo on sentään kaunis, jossa alastomat miehet jäähdyttelevät saunan pihalla ja ihailevat toistensa ulkonäköä.

Sarjan syntyvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rock-musiikkia ja teatteria yhdistellyt ryhmä Lapinlahden Linnut oli 1980-luvun jälkipuoliskolla erittäin suosittu.[1] Keväällä 1986 Yleisradio tarjosi yhtyeelle mahdollisuutta tunnin mittaiseen ohjelmaan, joka olisi yhdistelmä konserttitaltiointia, ja studiossa kuvattuja sketsejä.[2] TV2 esitti viihdeohjelman Kyllä elämä on ihanaa tammikuussa 1987, mutta sekä kriitikot[1] että yhtyeen jäsenet pitivät sitä epäonnistuneena.[3] Ajatus omasta televisiosarjasta jäi kuitenkin elämään.[4]

Käsikirjoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden Lintujen alkuperäinen konsepti oli lyhytelokuvien sarja, mutta ohjaaja Pertti Melasniemi piti suunnitelmaa liian kunnianhimoisena. Ylen viihdetoimituksen päällikön Erkki Pohjanheimon mielestä käsikirjoitukset eivät ylipäätään olleet riittävän hyviä. Niiden tekemiseen olisi lisäksi tarvittu sketsejä pitempi tuotantoaika. Melasniemen ehdotuksesta yhtye päätyi tekemään sketsiohjelman, jonka jokaisessa jaksossa oli lyhyitä sketsejä, ja musiikkivideoita sekä pitempi kuolemansyntejä käsittelevä tarina. Kaikki jäsenet eivät aluksi olleet muutoksesta innoissaan, sillä lyhytelokuvien käsikirjoituksia oli tehty pitkään eikä kaikilla ollut kiinnostusta perinteisempään viihdeohjelmaan. Markku Toikan mukaan ratkaisu tuli lopulta Pohjanheimolta, joka eräässä kokouksessa totesi: ”Jos ei pian ala näkyä valoa tunnelin päässä, niin tämä hanke haudataan.”.[4]

Yhtye alkoi järjestää yhtiönsä Kestoviihteen toimistolla viikottaisia kokouksia, joihin jokaisen jäsenen oli tuotava kolme sketsi-ideaa. Osa kokouksissa esitellyistä sketseistä oli vain suuntaa-antavia ideoita, kun taas toisiin oli käsikirjoitettu dialogi valmiiksi. Usein sketsit viimeisteltiin yhteistyössä, jolloin aiemmin hylätystäkin suunnitelmasta voitiin kehitellä käyttökelpoinen. Suurin osa sarjassa esitetyistä sketseistä oli uusia, mutta yhtye kierrätti joitakin ideoita vanhasta radio-ohjelmastaan Top One. Liian vähän tai liian huonoja sketsejä käsikirjoittaneita jäseniä pilkattiin koko ryhmän voimin. Mikko Kivisen mukaan ”haukuimme tarpeettoman suoraan, mutta toisaalta osasimme myös kehua estottomasti”. Kivinen piti palaverejä ”raakana touhuna”, mutta Tapio Liinoja kertoo nauttineensa ”joukkovoimaan” perustuneesta ”hedelmällisestä työskentelystä”. Toikan mukaan ”tilaisuus oli niin järjettömän suuri, että sarjan oli pakko onnistua”, ja tämä heijastui yhtyeen työskentelyyn, joka oli määrätietoisempaa kuin koskaan ennen. Kaikkien jäsenten käsikirjoittamia sketsejä pääsi mukaan lopulliseen sarjaan, mutta suurimman osan käsikirjoittivat Mikko Kivinen, Markku Toikka, Tapio Liinoja ja Timo Eränkö.[5]

Osa Lapinlahden Lintujen jäsenistä oli ammattinäyttelijöitä, osa taas ammattimuusikoita. Molemmat sekä näyttelivät ja käsikirjoittivat että soittivat ja lauloivat. Sarjassa päätettiin tietoisesti välttää 1980-luvun suomalaiselle televisioviihteelle ominaista huumoria, jossa sketsihahmot keksittiin ensin, ja niiden ympärille improvisoitiin kohtauksia. Samoin pyrittiin välttämään jaksosta toiseen hoettavia iskulauseita.[6] Toistuviin hahmoihin ja tapahtumiin perustuvan sarjan tekeminen olisi tosin ollut huomattavasti halvempaa.[7] Yhtyettä turhautti myös suomalaisen televisioviihteen sovinnaisuus, ja vastareaktiona Lapinlahden Lintujen sarjassa käsiteltiin erilaisia tabuaiheita. Toikan mukaan ”sketseihin piti aina löytää jokin ajatus ja niiden piti sanoa jotain ympäröivästä maailmasta”. Matti Jaarasen mukaan tavoitteena oli ”vittuilla eliitille ja pysyä äänitorvena niille, jotka eivät kokeneet saavansa omaa ääntään kuuluviin”.[8]

Jäsenillä oli tuotantoprosessin aikana riitaa tekijänpalkkioiden jakamisesta. Yhtyeen aiemmin levyttämät kappaleet oli merkitty vain niiden säveltämiseen, ja sanoittamiseen osallistuneiden muusikoiden nimiin, mutta oli epäselvää, meneteltäisiinkö televisiosarjan kohdalla samoin. Eränkö olisi halunnut jakaa palkkiot työmäärän mukaan, kun taas Kivinen, Liinoja ja Toikka kannattivat tasajakoa. Jälkimmäinen kanta voitti lopulta. Kivisen mukaan Eränkö uskoi käsikirjoittavansa suurimman osan sarjasta, ja muutti mieltään palkkioiden jakamisesta, kun muut jäsenet osoittautuivat vähintään yhtä tuotteliaiksi. Toikan mielestä päätös oli tärkeä myös taiteellisen tason ylläpitämiseksi. Jos palkkiot olisi jaettu toteutettujen käsikirjoitusten määrän perusteella, yhtyeen jäsenillä olisi ollut kiusaus suosia omia tekstejään, kun valittiin tuotantoon otettavia sketsejä. Tasajako kosketti jonkin aikaa myös musiikkia, ja Seitsemän kuolemansyntiä -sarjassa esitettyjen kappaleiden tekijöiksi merkittiin koko yhtye. Lapinlahden Lintujen pääasiallinen säveltäjä Pekka Hedkrok piti tätä kohtuuttomana, ja myöhemmissä televisiosarjoissa kappaleet merkittiin vain tekijöidensä nimiin. Vaikka riidat saatiin sovittua, niiden herättämä katkeruus jäi kytemään.[9]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjan tuotanto alkoi heinäkuussa 1988, jolloin yhtye väliaikaisesti lopetti konsertoinnin. Tauko jatkui marraskuuhun saakka.[10] Useimmilla jäsenillä oli jo entuudestaan kokemusta televisiosarjoissa ja elokuvissa esiintymisestä.[11]

Yle antoi sarjan tekoon ison tuotantobudjetin. Sarjaa kuvattiin Ylen studiolla ja eri puolilla pääkaupunkiseutua. Sketsejä varten rakennettiin isojakin lavasteita, ja rekvisiitaksi hankittiin lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi poliisiautoja, helikoptereja, työkoneita ja hevosia. Lapinlahden Linnuille erityinen haaste oli se, että rooliasuja tarvittiin moniin sketseihin jopa kahdeksan. Jäsenet olivat lisäksi hyvin erikokoisia, ja esittivät myös naispuolisia hahmoja. Rooliasuista vastasivat pukusuunnittelija Satu-Marja Nygren ja puvustaja Raija Ryynänen. Nygrenin mukaan pukuja tehtiin 200–300 jaksoa kohden, ja esimerkiksi isot korkokengät piti tilata ulkomailta saakka. Lavasteet teki Paula Salonen.[12]

Pertti Melasniemi ohjasi sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Melasniemen jäätyä opintovapaalle sarjan kolmen viimeisen jakson ohjaajaksi kiinnitettiin freelancer, ja pitkän linjan teatteriohjaaja Pentti ”Bona” Kotkaniemi, jonka yhtye tunsi Vanhan ylioppilastalon tapahtumista. Viikossa kuvattiin kaksi jaksoa. Viikottain kuvattiin kaksi päivää studiossa ja kolme oikeilla kuvauspaikoilla. Ylitöitä tehtiin varsinkin ulkokuvauspäivinä, ja lavasteita ja pukuja jouduttiin tiukan aikataulun vuoksi tekemään vielä kuvausten aikanakin. Jäsenet olivat välillä riitaisia eivätkä aina totelleet ohjaajan käskyjä. Kotkaniemen mukaan ”siinä omapäisessä pässilaumassa – – sai vääntää aivan tosissaan”, mutta yhtyeen anarkia viehätti häntä ja ”vastavoimista syntyi tarvittava energia”, joka takasi ryhmän menestyksen.[13]

Esitysajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Ensiesitys Uusinta (2003)
1. 15.10.1988 7.2.2003
2. 22.10.1988 14.2.2003
3. 29.10.1988 21.2.2003
4. 05.11.1988 28.2.2003
5. 12.11.1988 7.3.2003
6. 19.11.1988 14.3.2003
7. 26.11.1988 21.3.2003

Sarja ensiesitettiin Yle TV1-kanavalla loka-marraskuussa 1988, jolloin sitä esitettiin lauantai-iltaisin.[14][15] Sarjan seitsemäs jakso, Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun lähetetty ohjelma esitettiin uusintana huhtikuussa 1989.[16] Ensimmäisen kerran sarja esitettiin uusintana kokonaisuudessaan vuonna 2003.[17] Joitain sarjan jaksoja on esitetty myöhemmin Yle Teemalla.[15]

Sarjassa esitettyjä sketsejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntitarinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juoppous -syntitarinassa taidemaalari Esko Elite (keskellä, Heikki "Hiski" Salomaa) joutuu lehtikriitikko Kalevi Kosmoksen hampaisiin (vasemmalla, Matti Jaaranen).

Alkuperäisen lyhytelokuvasuunnitelman peruina Seitsemän kuolemansynnin jokaisen jakson puolivälissä esitetään pitempi, noin viisiminuuttinen sketsi.[4] Syntisketseissä elämän kolhima päähenkilö syyllistyy johonkin kuolemansyntiin, ja saa siitä rangaistuksen. Tarinoiden todellisia roistoja ovat kuitenkin sivuhahmot, joiden itsekäs ja kyyninen toiminta aiheuttaa päähenkilön alennustilan. Katsojan myötätunto kohdistuu päähenkilöön, vaikka kertojahahmo Josef W. Krazow (Timo Eränkö) toteaakin jokaisen sketsin päätteeksi: ”Se oli sille mulkulle ihan oikein.”[18]

Syntitarinoiden päähenkilöt ja aiheet ovat:

Jakso Kuolemansynti Juoniseloste
1. Juoppous Taidemaalari Esko Elite joutuu lehtikriitikko Kalevi Kosmoksen hampaisiin ja tekee itsemurhan. Kalevi alkaa ylistää edesmennyttä Eskoa ”väärinymmärretyksi neroksi”, ja vaurastuu myymällä tämän aiemmin arvottomina pidettyjä tauluja.
2. Ahneus Lakaisukoneenkuljettaja Kuuno Käyhkö löytää rikkaan miehen lompakon, ja päättää pitää sen. Sen seurauksena hänestä tulee ylimielinen työyhteisöä ja perheenjäseniään kohtaan.
3.. Hekumallisuus Maaseudulla asuvalla Emmanuel R:llä ja hänen puolisollaan on suhteessaan ongelmia. Puolisonsa käskystä Emmanuel lähtee kaupunkiin etsimään uusia seksuaalisia kokemuksia.
4. Viha
5. Kateus Yksinäinen nainen Aino kadehtii naapuriaan Tuulaa, jonka luona käy usein miespuolisia vieraita. Aino alkaa seurustella Pertti-nimisen miehen kanssa mutta ei ymmärrä käyttää ehkäisyä. Ainon menetettyä neitsyytensä Pertti varastaa hänen rahansa ja katoaa. Ainolle jää muistoksi useita sukupuolitauteja.
6. Ylpeys
7. Hengen laiskuus

TV-ohjelmien parodiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemässä kuolemansynnissä parodioitiin useita aikansa suosittuja televisio-ohjelmia. Kuvakaappaus ”Herttakymppi”-sketsistä, jossa parodioitiin suosittua visailuohjelmaa Ruutuysi. Juontaja Jorma Pulkkista esitti Tapio Liinoja (oikealla), ja juontaja Sirpa Viljamaata Hannu Lemola (vasemmalla)..
”Satunnainen matkailija” -sketseissä parodioitiin Juhani Mäkelän matkailuohjelmia. Kuvakaappaus sketsistä, jossa Satunnainen matkailija (Mikko Kivinen) kertoo saapuneensa Copacabanan uimarannalle, mutta todellisuudessa dokumenttia ollaan kuvaamassa Suomessa.
”Ratkaisuja asuntopulaan” -sketsien taustalla oli pääkaupunkiseudulla vallitseva asuntojen saatavuus. Kuvakaappaus sketsistä, jossa mieshenkilö (Mikko Kivinen) esittelee uutta asumustaan, koirankoppia.

Monet Seitsemän kuolemansynnin sketsit parodioivat aikansa suosittuja televisio-ohjelmia. Parodioita ovat esimerkiksi parisuhdeohjelma ”Napalanko” (Napakymppi), tietovisa ”Herttakymppi” (Ruutuysi), ja Seppo Hovin esiintymisiä ivannut ”Laula kanssani”. Viimeksi mainitussa sketsissä Markku Toikan esittämä Hovi häätää ohjelmastaan Metsäylioppilaiden kuoron sekä bassot Matti Salmisen ja Martti Talvelan. Vierailijoiden laulusuorituksiin tyytymätön Hovi päätyy lopulta laulamaan yksin. Toikan mukaan Hovi on ”upea taiteilija”, mutta ”pieni pyhyyden ja itsensä korostamisen twisti hänen esiintymisessään” oli, ja ”juuri siihen ominaisuuteen me halusimme aina tarttua”.[19]

Satunnainen matkailija -sketsit parodioivat Juhani Mäkelän matkailuohjelmia. Sketseissä Mikko Kivisen esittämä Mäkelä väittää matkustelevansa eri puolilla maailmaa kuvaamassa jonkinlaista dokumenttielokuvaa. Todellisuudessa mies tekee dokumenttia vain Suomessa, ja sketsien lopussa hän tunnustaa juoneensa ohjelmabudjettiin tarkoitetut rahat Helsinki-Vantaan lentoaseman baarissa.[20] Mäkelä suuttui siitä, että sketsit kuvasivat hänet alkoholistiksi. Sekä Mäkelä että Liinoja asuivat Kumpulassa, ja Liinoja muistelee naapuruston ilmapiirin olleen jonkin aikaa kireä: ”Asia sovittiin tuonnempana ja taisimme jopa vähän naureskellakin aiheelle.” Muut parodian kohteet eivät tiettävästi pahastuneet sketseistä.[21]

Johanssonin pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme turkulaista miestä nousee esiin, ja oikeanpuoleinen sanoo: ”Ehtoota. Me ollan Johanssoni pojat”. Keskimmäinen jatkaa: ”Joo. Me ollaan tässä funteerattu sellasta asiaa, et...” Sen jälkeen keskimmäinen kertoo mitä he ovat ”funteeraneet”. Oikeanpuoleinen sanoo: ”Sano sääki ny Hemmo jottai” tarkoittaen tällä ryhmän miestä, joka ei aikaisemmin ole sanonut sanaakaan. Tämä ei kuitenkaan sano mitään. Keskimmäinen päättää sketsin sanomalla: ”Tätä me ollan tääl Turussa funteerattu niin maan perkeleesti ja tasaseen.” Sketsin juoni säilyy jaksosta toiseen samana. Kahdessa viimeisessä sketsissä Hemmo sanoo ”Heko Heko” ja ”En sano”.[22]

Turkulaisveljekset olivat aiemmin esiintyneet Tapio Liinojan ja Ilkka Heiskasen tekemässä radio-ohjelmassa Me vaasalaiset. Liinoja oli oppinut Turun murteen turkulaiselta äidiltään. Myös nimet Hemmo ja Ante oli lainattu hänen sukulaisiltaan. Kolmannen veljeksen nimi Ona oli Heikki ”Hiski” Salomaan keksintöä.[18] Johanssonin pojat eroaa muista Seitsemän kuolemansynnin sketseistä, sillä se perustuu toistuviin hahmoihin ja hokemiin. Tästä syystä Kivinen piti Johansson-sketsejä melko huonoina.[23]

”Kyllä miesvartalo on sentään kaunis”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukko alastomia miehiä astelee pihasaunasta pihalle ja alkaa kehua toistensa ulkonäköä. Elämäkerturi Timo Rossin mukaan (2023) ”keskinäisten kehujen kimara onnistuu naurattamaan sekä šokkina silmien eteen levitetyllä alastomuudella, että purkamalla miesten homofobista äijäkulttuuria, jossa toisen alastoman vartalon kehuminen on äärimmäinen tabu”. Kotkaniemen mielestä sketsi on paras, jonka hän Lapinlahden Lintujen kanssa on tehnyt.[24] Sketsin ihailijoihin lukeutuu myös Neil Hardwick, jonka mielestä ”se oli hauska ja tyylikkäästi tehty”.[25]

Min Fallos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenruotsalainen taiteilijakollektiivi Min Fallos kiittää Valtion taidetoimikuntaa 100 000 markan apurahasta ja esittää performanssin ”Fallos, åh min fallos”, joka koostuu sisällöttömästä kakofoniasta, fallossymboleista ja eritteistä. Jack Helen Brut ja Homo S -ryhmiä parodioiva sketsi perustui Toikan mukaan siihen, että ”mihin tahansa kissanristiäisiin” saa apurahan, ”kun pidetään huolta Suomen ruotsinkielisestä kulttuurista”.[24]

Muita sketsejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläafrikkalaisessa marimbassa muusikko Pieter Botha (Mikko Kivinen) esittelee instrumenttinsä ”eteläafrikkalaisen marimban”, joka koostuu seitsemästä tummaihoisesta miehestä. Botha ryhtyy soittamaan heidän päitään kapuloilla. Yksi miehistä päästää väärän nuotin, jolloin Botha ampuu hänet ennen kuin jatkaa hyväntuulista musisointiaan. Sketsissä otettiin kantaa mustan huumorin kautta Etelä-Afrikassa aikoinaan käytyyn apartheidiin. Sketsin ytimessä on maassa harjoitettu rasismi, jota Kivisen esittämä hahmo vulgaareimmillaan edustaa. Kivisen esittämän hahmon nimi viittasi Etelä-Afrikan silloisen presidentin P. W. Bothan nimeen.[26]

Maunon piilokamerassa Mauno-niminen mies hekottelee itsekseen kameran edessä, ja kertoo suunnittelevansa piilokameravitsiä. Joissakin jäynissä Mauno yrittää piilokamerallaan puuttua yhteiskunnan epäkohtiin laihoin tuloksin.[27]

Kansalaisissa näkymätön ääni käskyttää ja nöyryyttää tavallisia ihmisiä, mutta nämä eivät vastustele vaan ottavat vallanpitäjien sanat ilolla vastaan. Liinojan mukaan ”kansalla on taipumus uskoa ylhäältä päin tulevaa viestiä”, mikä esimerkiksi Venäjällä on johtanut traagisiin tapahtumiin.[18]

Ratkaisuja asuntopulaan -sketseissä esitellään uudenlaisia yksiöitä, jotka on rakennettu esimerkiksi pesukonerumpuun, koirankoppiin ja ulkohuussiin. Sketsien taustalla oli pääkaupunkiseudulla vallitseva asuntojen saatavuus.[28]

Seksistudiossa televisio-ohjelman vieras kertoo seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvästä ongelmastaan, jolloin juontaja ja studioyleisö alkavat pilkata häntä.[29]

Musiikkiesitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan ensimmäisessä osassa esitetyssä musiikkivideossa ”Kuppilan tango” Tapio Liinoja (vasemmalla) kertoo Vanhan kuppilassa tavatusta ihastuksesta. Laulu perustuu Liinojan ja hänen ensimmäisen vaimonsa ensikohtaamiseen keväällä 1983.[30]

Seitsemän kuolemansynnin jokaisessa jaksossa esitettiin yksi tai useampia musiikkivideoita. Osa sarjassa esitetyistä kappaleista levytettiin yhtyeen albumeille. Erillisten musiikkinumerojen ohella ohjelmassa on Pekka Hedkrokin säveltämää taustamusiikkia. Hedkrok soitti taustamusiikit kotonaan syntetisaattoreilla suoraan VHS-nauhalta katsomansa ohjelman päälle.[31] Jokaisen jakson alkutekstien musiikkina on kappale ”Moni Matti ja Maija päällä maan”, ja lopputekstien musiikkina ”Hip Hop”, joka julkaistiin myös vuoden 1989 studioalbumilla Elämä janottaa.[32]

Jakso Musiikkiesityksen nimi Levytetty albumille
1. ”Kuppilan tango” Lauluja Nuppilasta (1988)[33]
2. ”Siivet” Esitetty vain televisiosarjassa
3. ”Älä pure mun ananasta” Elämä janottaa (1989)[32]
4. ”Pentti polttaa taloja” Elämä janottaa (1989)[32]
5. ”Antiolla lantiolla”
”Lasten siivouslaulu”
”Fantastista”		 Jep (1986)[34]
Lauluja Nuppilasta (1988)[33]
Tähdet kertovat (1990)[35][a][36]
6. ”Niin ihanaa” Esitetty vain televisiosarjassa.[b]
7. ”Katselen urheilua”
”Lasten siivouslaulu”
”Paarma-tango”		 Elämä janottaa (1989)[32]
Lauluja Nuppilasta (1988)[33]
Elämä janottaa (1989)[32]
  1. ↑ Levytetyn version sanoitus eroaa televisiosarjassa esitetystä kappaleesta.
  2. ↑ Etiäppäin-albumilla (2007) julkaistun kappaleen ”Vuorikatu 4 B” sävellys on sama kuin televisiosarjassa esitetyn kappaleen ”Niin ihanaa”.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien kritiikko Jukka Kajava julkaisi Seitsemän kuolemansynnin ensiesityksen aikoihin arvostelun, jonka mukaan sarjan huumori ”ei ole räjähtävän hauskaa, mutta tirisee silti kohtuullisen koomisena puolen tunnin ajan”.[14] Vuonna 2003 sarjan uusintaesityksen aikaan Kajava kirjoitti, että ”ihmeen hyvin kaikki toimii vielä 15 vuotta myöhemminkin”.[17] Ilta-Sanomien Arja Aho kirjoitti aikalaisarviossa, kuinka ”naiivi huumori ei puuroudu näiden miesten esittämänä, vaan jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen”. Ahon mukaan yhtyeen ”vauhdikas, opettavainen ja humoristinen” lavaolemus oli onnistuneesti siirretty televisioon.[37] Joulukuussa 1988 Ilta-Sanomat julkaisi laajan artikkelin, jossa pohdiskeltiin television kykyä käsitellä puhevammaisuuden, sairaiden vanhusten ja alapäähuumorin kaltaisia vaikeita aiheita.[25]

Lapinlahden Lintujen jäsenet olivat sarjaan tyytyväisiä, ja Markku Toikan mielestä se on yhtyeen televisio-ohjelmista paras.[38] Matti Jaarasen mukaan sarjan yhteiskunnallisuudella oli ”terapeuttinen funktio”, ja konserteissa ”monet tulivat kiittelemään, kuinka olimme uskaltaneet nostaa kipeitä aiheita esiin.”[39]

Kultainen ruusu -kilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan seitsemäs jakso osittain leikattuna osallistui nimellä Seven Deadly Sins vuonna 1989 Montreux’n Kultainen ruusu -televisiokilpailuun. Huomiota herätti varsinkin sarjan viimeinen, alastomuutta sisältänyt sketsi.[40] Monacon prinssin Albertinkin sanotaan nauraneen seuratessaan Lapinlahden Lintujen ohjelmaa.[40] Kilpailuraatia Seven Deadly Sins ei miellyttänyt.[41]

Julkaisun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD-julkaisun kansikuva.

Seitsemän kuolemansyntiä oli Lapinlahden Lintujen lopullinen läpimurto.[42] Oman televisiosarjan myötä jo aiemmin suositun yhtyeen ympärille syntyi suoranainen buumi,[11] ja seuraavina vuosina se teki Ylelle TV-ohjelmat Maailman kahdeksan ihmettä (1990)[43], Kuudesti laukeava (1992)[44] ja Muuttuuko ihminen (2006)[45]. Kivisen mukaan suosio teki jäsenistä ylimielisiä öykkäreitä, kun taas Jaaranen muistelee alusta lähtien vierastaneensa julkisuutta ja erikoiskohtelua.[46] Erängön mukaan ”tv-sarjat betonisoivat bändin kuvan yhtyeenä, joka tekee leimallisesti huumoria. – – Emme itse sitä oikein tajunneetkaan, miten vahvasti tv-sarjat meidät leimasivat.”[47]

Sarjan valmistuttua Eränkö, Liinoja ja Hedkrok lähtivät marraskuun 1988 alussa lomamatkalle Prahaan. Liinojan kehotuksesta sarjaa tarjottiin Tšekkoslovakian televisioon, ja Pohjanheimo järjesti tapaamisen paikallisen televisioyhtiön kanssa.[41] Lomamatkallaan jäsenet joivat paljon alkoholia, ja sovittuna aamuna Liinoja oli pahassa krapulassa. Televisioyhtiön edustaja katsoi tarjotun VHS-nauhan nauramatta kertaakaan ja totesi tapaamisen päättyessä vain ”kiitos ja näkemiin”. Sarjaa ei koskaan esitetty Tšekkoslovakiassa.[42]

Yle Tallennemyynti julkaisi vuonna 1990 sarjan kirjastotallenteena.[48] Vuonna 2006 ilmestyi Pan Visionin julkaisema DVD.[49] DVD-julkaisu sisältää alkuperäisten jaksojen lisäksi Montreux’n Kultainen ruusu-kilpailuun osallistuneen ohjelman sekä Seitsemän kuolemansyntiä -sketsisarjaa käsittelevän jakson brittiläisestä televisio-ohjelmasta Tarrant-on-TV, jossa Chris Tarrant kommentoi eurooppalaisia viihdeohjelmia. Sarja sisältyy myös Lapinlahden Linnut: Ehkä kaikki -keräilyboksiin.[50]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Jokiranta, Jarmo: Lapinlahden tylsät Linnut. Helsingin Sanomat, 25.1.1987, s. 107. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  2. ↑ Rossi 2023, s. 123.
  3. ↑ Rossi 2023, s. 124–125.
  4. ↑ a b c Rossi 2023, s. 159.
  5. ↑ Rossi 2023, s. 159, 161–163.
  6. ↑ Rossi 2023, s. 161–162.
  7. ↑ Rossi 2023, s. 158.
  8. ↑ Rossi 2023, s. 162–163.
  9. ↑ Rossi 2023, s. 163–164.
  10. ↑ Rossi 2023, s. 165.
  11. ↑ a b Lyytinen 2003, s. 73.
  12. ↑ Rossi 2023, s. 164–165.
  13. ↑ Rossi 2023, s. 165–166.
  14. ↑ a b Kajava, Jukka: Lapinlahden laulujuntit ja seitsemän syntiä. Helsingin Sanomat, 15.10.1988, s. 75. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  15. ↑ a b Esitystiedot Radio- ja televisioarkistosta Radio- ja televisioarkisto. Viitattu 29.2.2024.
  16. ↑ Ohjelmatiedot 7.4.1989. Helsingin Sanomat, 7.4.1989, s. 59. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  17. ↑ a b Kajava, Jukka: Tyylikkäästi tyylittömiä lintuja (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 7.2.2003. Viitattu 29.2.2024.
  18. ↑ a b c Rossi 2023, s. 167.
  19. ↑ Rossi 2023, s. 167–168.
  20. ↑ Annala 2006, s. 161.
  21. ↑ Rossi 2023, s. 168.
  22. ↑ Lindfors, Jukka: Lapinlahden Linnut: Johanssoni poja Turust Yleisradio. 17.3.2009. Viitattu 29.2.2024.
  23. ↑ Rossi 2023, s. 162.
  24. ↑ a b Rossi 2023, s. 169.
  25. ↑ a b Lyytinen 2003, s. 78.
  26. ↑ Yrttiaho, Tuomo: Lapinlahden lintujen sketsisarjat julkaistiin Areenassa – Ryhmän musiikki on osoittautunut huumoria kestävämmäksi Helsingin Sanomat. 6.7.2020. Viitattu 16.3.2024.
  27. ↑ Lindfors, Jukka: Lapinlahden Linnut: Maunon piilokamera Yleisradio. 31.3.2009. Viitattu 29.2.2024.
  28. ↑ Annala 2006, s. 159.
  29. ↑ Järvelä, Timo: Mies ja maskuliinisuus Lapinlahden lintujen rock-lyriikassa (pdf) (s. 67–68) Tampereen yliopisto. tammikuu 2012. Viitattu 29.2.2024.
  30. ↑ Rossi 2023, s. 145.
  31. ↑ Rossi 2023, s. 166.
  32. ↑ a b c d e Elämä janottaa Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 29.2.2024.
  33. ↑ a b c Lauluja Nuppilasta Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 29.2.2024.
  34. ↑ Lapinlahden Linnut – Jep discogs.com. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)
  35. ↑ Tähdet kertovat Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 29.2.2024.
  36. ↑ Rossi 2023, s. 182, 197, 199-203.
  37. ↑ Lyytinen 2003, s. 77–78.
  38. ↑ Rossi 2023, s. 169–170.
  39. ↑ Rossi 2023, s. 163.
  40. ↑ a b Rautio, Ilse: Alastomuus vaikutti rohkealta suomalaisessa televisio-ohjelmassa. Helsingin Sanomat, 13.5.1989, s. 22. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  41. ↑ a b Rossi 2023, s. 170.
  42. ↑ a b Rossi 2023, s. 172.
  43. ↑ Kajava, Jukka: Lapinlahden linnut nostavat lattean viihdesyksyn tasoa kahdeksana lauantaina. Helsingin Sanomat, 15.9.1990, s. 75. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  44. ↑ Karjalainen, Jussi: Lapinlahden lintujen reviiri kapenee vaikka aiheet ulottuvat avaruuteen. Helsingin Sanomat, 28.3.1992, s. 71. Näköislehti, tilaajille. Viitattu 29.2.2024.
  45. ↑ Uusitorppa, Harri: Nyt ei nuppi juuri tutise (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 30.4.2007. Viitattu 29.2.2024.
  46. ↑ Rossi 2023, s. 175.
  47. ↑ Lyytinen 2003, s. 60.
  48. ↑ Seitsemän kuolemansyntiä Elonet. Viitattu 29.2.2024.
  49. ↑ Seitsemän kuolemansyntiä : 7-osainen sketsisarja finna.fi. Viitattu 29.2.2024.
  50. ↑ Lapinlahden linnut Ehkä kaikki Box DVD blu-ray.com. Viitattu 29.2.2024. (englanniksi)
Lapinlahden Linnut
Timo Eränkö · Pekka ”Peku” Hedkrok · Matti Jaaranen · Mikko Kivinen · Hannu ”Hande” Lemola · Tapio Liinoja · Jussi Liski · Veli-Pekka "Puka" Oinonen · Markku Toikka
Heikki ”Hiski” Salomaa · Jan Noponen · Ari ”Arvid” Kettunen · Ari Wahlsten · Pekka ”Rekku” Rechardt · Harri ”Hate” Kinnunen · Pekka Virtanen · Aarni Kivinen · Sami Kariluoma · Jaku Havukainen
Studioalbumit
Kokoelmat
DVD:t
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Seitsemän_kuolemansyntiä_(sketsisarja)&oldid=22303807”