Sega Mega-CD
Sega Mega-CD (jap. メガCD, Etelä-Koreassa CD-알라딘보이 CD-Alladin Boy , Pohjois-Amerikan markkinoilla nimellä Sega CD) on Sega Mega Driveen liitettävä laajennusosa. Laitteella pystyy toistamaan sekä tavallisia CD-levyjä että erityisesti laitetta varten suunniteltuja peli-CD:itä.
Laitetta kehitettiin salassa, edes peliohjelmoijat eivät tienneet mille laitteelle suunnittelivat pelejä, ennen kuin Mega-CD julkistettiin Tokyo Toy Show'ssa. Segan aikomuksena oli kamppailla juuri julkaistun PC Enginen erillisen CD-ROM-aseman kanssa Japanin pelimarkkinoista.
Sega Mega-CD:tä ei tarkoitettu Super Famicomin (Super Nintendo Japanin ulkopuolella) haastajaksi. Tämä tiesi Segalle vaikeuksia Japanin ulkopuolisilla markkina-alueilla, sillä siellä PC Engine oli verrattain tuntematon laite ja Mega-CD asettuisi kilpailemaan Nintendon tuotteiden kanssa.
Mega-CD julkaistiin Japanissa 1. joulukuuta 1991, Euroopan markkinoille laite ilmestyi vasta huhtikuussa 1993. Laite oli ilmestyessään verrattain kallis eikä myynyt odotetulla tavalla.
Sega Mega-CD:n ensimmäinen versio asettui konsolin alle, mutta seuraava versio, Sega Mega-CD II, oli pienempi ja se liitettiin konsolin sivuun. Teknisesti laite oli hiukan tehokkaampi kuin alkuperäinen Mega Drive, varsinaiset muutokset keskittyivät grafiikan ja äänen ulostuloon.
Sivulta puuttuu