Sedimenttikivilaji

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sedimenttikivi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Silttikiveä Uudessa Etelä-Walesissä, Australiassa.
Pala silttikiveä.

Sedimenttikivilajit eli kerrostuneet kivilajit ovat jään, tuulen tai veden vaikutuksesta lajittunutta ja sedimentaatioaltaaseen kerrostunutta kivennäis- tai eloperäistä ainesta, joka sedimenttikerroksissa kasvavan paineen ja kohoavan lämpötilan johdosta aikojen kuluessa tiivistyy kiveksi. Savesta tulee savikiveä, hiekasta hiekkakiveä, kalkkiliejusta kerrostunutta kalkkikiveä ja turpeesta ja muusta kasvijätteestä kivihiiltä.

Sedimenttikivet muodostuvat sedimenttien eli irtaimien maalajien kovettuessa. Sedimenttejä syntyy, kun magmakivet, metamorfiset kivet tai vanhemmat sedimenttikivet rapautuvat ja kuluvat ja kun näin irronnut aines kulkeutuu ja kerrostuu uudelle paikalle. Sedimenttejä voi syntyä myös eloperäisen aineksen kerrostuessa sekä orgaanisen tai kemiallisen saostumisen tuloksena.

Öljy ja maakaasu ovat syntyneet meressä eläneiden kasvien ja eläinten muodostamasta sedimenttikivestä. Kasvi- ja eläinkudokset muuttuivat fysikaalisten ja kemiallisten prosessien seurauksena hiilivedyksi, josta raakaöljy ja maakaasu pääasiassa muodostuvat.

Sedimenttikivien kolme pääryhmää, joihin kuuluu 95 % kaikista sedimenttikivistä

Sedimenttikivet jaetaan materiaalin luonteen ja kerrostumisprosessien perusteella kolmeen ryhmään:

Sedimenttikivien rakenteet voidaan jakaa

  • erosionaalisiin
  • kerrostumisen aikaisiin
  • kerrostumisen jälkeisiin
  • biogeenisiin

Useat näistä piirteistä kertovat kuljetusprosesseista ja sedimentaatioympäristöistä.

Sedimentaatio on aineksen kulutusta, kuljetusta ja kerrostumista. Kulutusprosesseja ovat rapautuminen ja eroosio.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maaperägeologista sanastoa: Sedimentti Geologian tutkimuskeskus GTK / Tietoaineistot/maaperägeologinen sanasto. Arkistoitu 26.10.2008. Viitattu 25.9.2020.
  • Grönholm, Sari (toim-) & Alviola, Reijo, et al.: ”Sedimenttikivet”, Retkeilijän kiviopas, s. 46. Espoo: Geologian tutkimuskeskus, 2006. ISBN 951-690-973-6. Arkisto 9.4.2018 (viitattu 25.9.2020).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.