Savo-Karjala (Kuopio)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lehden ensimmäisen numeron etusivu.

Savo-Karjala oli Kuopiossa vuosina 1888–1901 ilmestynyt sanomalehti[1].

Kuopion vanhasuomalaiset perustivat Savo-Karjalan nuorsuomalaiseksi muuttuneen Savon kilpailijaksi. Erityisesti sen taustalla olleita pappeja ja opettajia ärsytti Savoa toimittaneiden Juhani ja Pekka Brofeldtin uskonnollinen vapaamielisyys. Savo-Karjala oli linjaltaan suomenmielinen ja hengeltään ankaran kirkollinen. Sortovuosina lehdestä tuli K. Onni G. Hannikaisen johdolla perustuslaillinen. Sensuuriviranomaiset lakkauttivat sen ensin määräajaksi vuonna 1899 ja sitten lopullisesti syyskuussa 1901.[1]

Lehti ilmestyi aluksi kahdesti ja vuodesta 1889 lähtien kolmesti viikossa. Savosta poiketen Savo-Karjala levisi myös Kuopion läänin itäosaan Pohjois-Karjalaan. Sen levikki oli 2500 kappaletta vuonna 1899. Päätoimittajina työskentelivät Bruno Granit-Ilmoniemi (1888, 1890–1893, 1899 ja 1901), Otto Julius Cantell (Kantele, 1889–1890), Aatu Leinonen (1894–1896), Samuli Koski (1896), Väinö Koivisto (vastaava toimittaja 1897 ja 1898) ja K. Onni G. Hannikainen (1897–1901).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen lehdistön historia 6: Hakuteos Kotokulma – Savon Lehti, s. 361–362. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-240-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]