Pelastakaa sotamies Ryan

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saving Private Ryan)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pelastakaa sotamies Ryan
Saving Private Ryan
Ohjaaja Steven Spielberg
Käsikirjoittaja Robert Rodat
Tuottaja
Säveltäjä John Williams
Kuvaaja Janusz Kamiński
Leikkaaja Michael Kahn
Pukusuunnittelija Joanna Johnston
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Amblin Entertainment
DreamWorks SKG
Paramount Pictures
Levittäjä UIP-Dunafilm
Ensi-ilta Kanada 24. heinäkuuta 1998
Suomi 25. syyskuuta 1998
Kesto 170 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 70 000 000 $[1]
Tuotto 481 840 909 $[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Pelastakaa sotamies Ryan (engl. Saving Private Ryan) on vuonna 1998 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen sotaelokuva, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan ja perustuu löyhästi sodassa palvelleiden Nilandin veljesten tarinaan. Elokuvan on ohjannut Steven Spielberg, ja sen pääosissa näyttelevät Tom Hanks, Tom Sizemore, Edward Burns, Barry Pepper, Adam Goldberg, Jeremy Davies, Vin Diesel, Giovanni Ribisi ja Matt Damon. Elokuva kuvattiin pääosin Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2007 sadan parhaan amerikkalaiselokuvan listalla sijalle 71.[2] Vuonna 2014 se arkistoitiin Yhdys­valtojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia.[3] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan veteraani (Harrison Young) käy perheineen Normandian maihinnousussa kaatuneiden amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla Colleville-sur-Merissä Ranskan Normandiassa. Elokuva jatkuu takaumana Normandian maihinnousun ensimmäiseen päivään 6. kesäkuuta 1944. Yhdysvaltalaiset ovat valmistautumassa maihinnousuun Omaha Beachille. He taistelevat saksalaista jalkaväkeä, konekiväärejä sekä tykistöä vastaan ja menettävät miehiä. Kapteeni John H. Miller (Tom Hanks), joka on 2. sissipataljoonan Charlie-komppanian komentaja, selviytyy maihinnoususta hengissä ja kerää joukon sotilaita, joiden on määrä tunkeutua saksalaisten puolustuksen läpi pois rannalta.

Tapahtumat siirtyvät Yhdysvaltoihin, missä kenraali George Marshall (Harve Presnell) saa kuulla, että Ryanin perheen pojista kolme on kaatunut miltei perätysten ja että poikien äiti (Kathleen Byron) saa kuulla asiasta vielä samana päivänä. Kenraali saa tietää, että perheen neljäs poika, sotamies James Francis Ryan, on kadonnut taistelussa jossain päin Normandiaa. Luettuaan henkilökunnalleen Abraham Lincolnin rouva Bixbylle kirjoittaman kirjeen kenraali määrää, että sotamies Ryan on etsittävä ja lähetettävä kotiin. Yhdysvaltain asevoimien toimintaperiaatteena oli, että jos perhe on menettänyt sodassa muut poikansa, heillä on oikeus saada viimeinen eloonjäänyt poika kotiin.

Sillä välin Ranskassa maihinnousupäivästä on ehtinyt kulua kolme päivää. Miller saa käskyn etsiä Ryan, ja hän ottaa tehtävää varten komppaniastaan kuusi miestä, Horvathin (Tom Sizemore), Mellishin (Adam Goldberg), Reibenin (Edward Burns), Jacksonin (Barry Pepper), Waden (Giovanni Ribisi) ja Caparzon (Vin Diesel) sekä yhden sujuvasti ranskaa ja saksaa puhuvan miehen, Uphamin (Jeremy Davies), 29. jalkaväkidivisioonasta. Millerin osastolla ei ole tietoa Ryanin olinpaikasta, joten he suuntaavat kohti Neuvillea. Kaupungin laitamilla ryhmä tapaa 101. maahanlaskudivisioonaan kuuluneen joukkueen. Ryhmän saavuttua kaupunkiin Caparzo saa rintaansa tarkka-ampujan luodin ja kuolee verenhukkaan, sillä kukaan ei voi lähteä hakemaan apua tulematta ammutuksi. Jackson onnistuu tappamaan tarkka-ampujan Caparzon kuoltua. Ryhmä löytää Minnesotasta kotoisin olevan sotamies James Frederick Ryanin (Nathan Fillion), mutta käsittää sitten, ettei kyseessä ole heidän etsimänsä mies. He löytävät 506. laskuvarjojääkärirykmentin Charlie-komppaniaan kuuluvan miehen, joka kertoo heille, että hänet oli määrä pudottaa Viervilleen ja että sekä Baker- että Charlie-komppanioilla oli Viervillessä sama kokoontumispaikka. Kun ryhmä pääsee Viervilleen, Miller löytää Ryanin ystävän, joka paljastaa Ryanin olevan paraikaa puolustamassa Merdret-joen ylittävää, strategisesti tärkeää siltaa Ramellen kuvitteellisessa kaupungissa.

Matkalla Ramelleen Miller päättää käyttää hyväkseen tilaisuuden lamauttaa saksalaisten pienen konekivääriaseman, joka sijaitsee hylätyn tutka-aseman liepeillä. Millerin miehet eivät pidä ajatuksesta mutta tottelevat komentajaansa. Ryhmän lääkintämies Wade haavoittuu kuolettavasti ryhmän ja saksalaisten välille syntyneessä kahakassa. Viimeinen eloonjäänyt saksalaissotilas, ”Höyrylaiva-Ville” (Joerg Stadler), saa osakseen kaikkien ryhmäläisten vihat, lukuun ottamatta Uphamia. Upham ryhtyy vastustamaan Millerin päätöstä antaa miesten ampua saksalainen. Saksalainen anoo ryhmältä armoa, ja Miller päättää antaa tämän mennä tiehensä silmät sidottuina määräten tämän antautumaan ensimmäiselle kohtaamalleen liittoutuneiden partiolle. Ryhmän sotilaat eivät sen jälkeen enää luota Millerin johtamiskykyihin, ja Reiben julistaa aikovansa hylätä ryhmän ja koko tehtävän. Hänen ja Horvathin välille syntyy riita, joka käy yhä vakavammaksi, kunnes Miller laukaisee jännityksen paljastamalla olevansa alun perin ammatiltaan äidinkielenopettaja. Miehet ovat aiemmin lyöneet vetoa Millerin oikeasta ammatista. Vastahakoinen Reiben päättää jäädä ryhmään.

Ryhmä saapuu Ramellen laidalle ja kohtaa kolme laskuvarjojääkäriä, jotka ovat saartaneet saksalaisen puolitelavaunun. Yksi laskuvarjojääkäreistä on Ryan (Matt Damon). Sotilaiden saavuttua Ramelleen Ryan saa tiedon veljiensä kuolemasta ja siitä, että hänet on määrä lähettää kotiin. Miller ja hänen miehensä kertovat menettäneensä jo kaksi miestä häntä etsiessään. Ryan järkyttyy veljiensä kohtalosta mutta ei pidä reiluna sitä, että hän on veljiensä kuoleman vuoksi saanut luvan mennä kotiin. Hän pyytää Milleriä kertomaan hänen äidilleen, että ”kun löysit minut, olin täällä ainoiden jäljelle jääneiden veljieni kanssa”. Ryan viittaa puhuessaan pieneen sotilasjoukkoon, joka on saanut tehtävän puolustaa siltaa. Miller päättää ottaa komennon ja puolustaa siltaa vähillä jäljellä olevilla miehillä ja tarvikkeilla.

Taistelu alkaa yli 50-miehisen saksalaisen taisteluosaston saapuessa. Vaikka amerikkalaiset onnistuvat tappamaan useita saksalaissotilaita, moni heistäkin – muun muassa Jackson, Mellish ja Horvath – saa surmansa. Yrittäessään räjäyttää sillan Miller saa osuman luodista ja haavoittuu kuolettavasti. Juuri ennen kuin Tiger I -panssarivaunu on ylittämässä siltaa vaunu räjähtää amerikkalaisen P-51 Mustang -lentokoneen tuhoamana. Koneen perässä saapuu lisää Mustangeja sekä amerikkalainen M4 Sherman -panssarivaunujen tukema jalkaväkiosasto, joka tuhoaa jäljelle jääneet saksalaiset. Upham, joka joutui taistelun aikana eroon omista miehistään ja piiloutui kuoppaan aivan saksalaissotilaiden viereen, teloittaa ”Höyrylaiva-Villen” huomattuaan tämän olevan yksi antautuneista saksalaisista ja nähtyään tämän ampuvan Milleriä. Ryan, Reiben ja Upham ovat ryhmänsä ainoat taistelusta henkiin jäävät jäsenet. Ryan asettuu kuolevan Millerin viereen tämän sanoessa viimeiset sanansa: ”James… ansaitse tämä. Ansaitse se.”

Elokuva siirtyy takaisin nykyhetkeen, ja yleisölle selviää, että elokuvan alussa nähty iäkäs veteraani on Millerin haudalla seisova Ryan. Ryan pyytää vaimoaan (Amanda Boxer) vahvistamaan sen, että hän on elänyt hyvän elämän, ollut ”hyvä mies” ja Millerin ja muiden sotilaiden uhrausten arvoinen. Sitten hän tekee Millerin haudalle kunniaa, ja kamera kääntyy kuvaamaan hautausmaalla tyynesti liehuvaa Amerikan lippua.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Tom Hanks  …  kapteeni John H. Miller  
  Tom Sizemore  …  vääpeli Mike Horvath  
  Jeremy Davies  …  T/5, Timothy E. Upham  
  Edward Burns  …  korpraali Richard Reiben  
  Barry Pepper  …  sotamies Daniel Jackson  
  Adam Goldberg  …  sotamies Stanley Mellish  
  Vin Diesel  …  sotamies Adrian Caparzo  
  Giovanni Ribisi  …  T/4 (lääkintämies) Irwin Wade  
  Matt Damon  …  korpraali James Francis Ryan  
  Dennis Farina  …  everstiluutnantti Walter Anderson  
  Markus Napier  …  majuri Hoess  
  Ted Danson  …  kapteeni Fred Hamill  
  Leland Orser  …  luutnantti William Dewindt  
  Julian Spencer  …  sotamies David Garrity  
  Paul Giamatti  …  ylikersantti William Hill  
  Max Marini  …  alikersantti Henderson  
  Loclann Aiken  …  alikersantti William Sampson  
  Nigel Whitmey  …  sotamies Jerry Boyd  
  Nick Brooks  …  sotamies Joe D’Amato  
  Aiden Condron  …  sotamies Maxwell Davis  
  Shane Hagan  …  sotamies Stan Debernardo  
  Raffaello Degruttola  …  sotamies Goldman  
  Marc Cass  …  sotamies Bill Fallon  
  Sam Ellis  …  sotamies Hastings  
  Shane Johnson  …  sotamies Brad Lewis  
  William Marsh  …  sotamies Bud Lyle  
  Brian Maynard  …  sotamies Robert McDonald  
  Ryan Hurst  …  sotamies Roger Michaelson  
  Demetri Goritsas  …  sotamies Ron Parker  
  Gary Sefton  …  sotamies Ray Rice  
  Dylan Bruno  …  sotamies Alan Toynbe  
  Ian Porter  …  sotamies Bill Trask  
  Daniel Cerqueira  …  sotamies Steve Weller  
  Steve Griffin  …  sotamies Don Wilson  
  Maclean Burke  …  sotamies Thomas Young  
  Harrison Young  …  sotamies James Francis Ryan vanhuksena  
  Robert George Freeman  …  sotamies James Francis Ryanin poika  
  Thomas Gizbert  …  sotamies James Francis Ryanin pojanpoika  
  Nina Muschallik  …  sotamies James Francis Ryanin pojantytär  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nilandin veljekset.

Alkuperäinen tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan tarina perustuu toisessa maailmansodassa palvelleiden neljän Nilandin veljesten, Edwardin, Prerstonin, Robertin ja Fredericin tarinaan. Veljeksistä kaksi sai surmansa. Edwardin uskottiin kuolleen hänen lentokoneensa pudottua Burmassa 16. toukokuuta 1944, vaikkakin hän oli oikeasti oli jäänyt japanilaisten vangiksi. Robert kuoli Normandian maihinnousun D-Daynä ja Prerston seuraavana päivänä. Vielä hengissä ollut Frederic päätettiin kutsua takaisin Normandiasta jatkamaan palvelustaan kotimaassaan perheen tragedian takia.[5]

Elokuvan käsikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosikymmeniä myöhemmin käsikirjoittaja Robert Rodat kiinnostui tarinasta nähtyään alkujaan sisällissodassa kuolleiden Agnes Allisonin poikien muistomerkin. Hän alkoi etsiä vastaavaa tarinaa toisesta maailmansodasta ja törmäsi Nilandin veljesten tarinaan. Rodat laati tarinaan osittain perustuneen käsikirjoituksen joinekin muutoksin. Kuolleita veljiä oli hänen tarinassaan kolme eikä alkuperäinen tarina sisällä eloon jääneen veljen pelastustehtävää. Rodat esitteli käsikirjoituksen tuottaja Mark Gordonille vuonna 1995 ja pari yritti saada elokuvayhtiöitä kiinnostumaan tarinasta. Yleinen mielipide alalla kuitenkin oli, että toiseen maailmansotaan keskittyvien elokuvien aika oli ohi.[5]

Kuvaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Curracloe Strand Irlannissa.

Lopulta vuonna 1997 Gordon lähetti käsikirjoituksen näyttelijä Tom Hanksille, joka piti ideasta. Sen sai myös Creative Artists Agencyn edustaja Karen Sage, joka esitteli sen Steven Spielbergille. Spielberg oli myös Tom Hanksin läheinen ystävä ja Spielbergin tuotantoyhtiö DreamWorks SKG osti elokuvan levitysoikeudet. Tuottajaksi hän valitsi kuitenkin yhtiön luottomiehen Ian Brycen, mikä vähensi Rodatin roolia elokuvan tuotannossa. Spielberg palkkasi näyttelijät ja pisti heidät entisen merijalkaväen sotilas Dale Dyen järjestämälle 6-päiväiselle koulutusleirille rooleja varten. Tarkoitus oli tutustua sotilaiden taktiikkaan, mutta myös arkielämän hankaluuksiin. Sotamies Ryania esittävä Matt Damon jätettiin tarkoituksella pois leiriltä, jotta muut näyttelijät kokisivat elokuvan tarinan kaltaista aitoa katkeruutta tätä kohtaan.[5]

Lavastaja Tom Sanders sai 1 000 Irlannin armeijan reserviläistä näyttelemään avustajina. Bryce hankki puoestaan 10 maailmansodan aikaista maihinnousualusta, jotka kuljetettiin Englantiin ja kunnostettiin Cornwallissa. Kuvaaja Janusz Kamiński halusi puolestaan tehdä elokuvan tyylistä "1940-luvun uutisfilmien" kaltaisen filmin värityksen ja laadun avulla. Samasta syystä elokuvaa kuvattiin kädellä pidetyillä kameroilla, jolloin saatiin aikaan tärisevä effekti.[5]

Neuvostoliittolainen T-34 -panssarivaunu, joka muutettiin esittämään saksalaista Tiger-panssarivaunua elokuvaa varten Bovingtonin panssarimuseossa.

Kuvaukset alkoivat 27. kesäkuuta 1997 Curracloe Strandissä Irlannissa. Ensimmäiset Omaha Beachin maihinnousua esittävät kuvaukset kestivät kaksi viikkoa. Ennen kuvauksia saksalaisia bunkkereita, juoksuhautoja ja rannan "tšekkiläinen siilejä" rakennettiin satojen työläisten voimin kahden kuukauden ajan. Fiktiivinen raunioitunut ranskalainen kylä Ramelle rakennettiin British Aerospacen omistamalle maalle Hertfordshireen lähellä Lontoota. Samaa kylää käytettiin myöhemmin samoin Speilbergin tuottamassa televisiosarjassa Taistelutoverit. Sotamies Ryanin kotitila "Iowassa" oli oikeasti Wiltshiressä. Kohtaus yhteenotosta hylätyllä tutka-asemalla kuvattiin Thame Parkissa Oxfordin itäpuolella. Ainoat oikeasti Normandiassa tehdyt kuvaukset elokuvassa tehtiin Colleville-sur-Merissä Normandy American Cemetery-sotahautausmaalla.[5]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastakaa sotamies Ryan sai ensi-iltansa 21. heinäkuuta 1998 ja siirtyi laajempaan levitykseen Pohjois-Amerikassa 24. heinäkuuta. Kotimaan lipputulot olivat ensimmäisen 17-viikon aikana 190,6 miljoonaa dollaria. Esityksiä tehtiin uudelleen Oscar-palkintojen jälkeen ja se keräsi vielä toiset 25,7 miljoonaa dollaria, mikä teki kotimaan tuloista yhteensä 216,3 miljoonaa dollaria. Elokuva oli näin vuoden 1998 elokuvista menestynein. Ulkomailla lipputulot olivat 268,7 miljoonaa eli elokuva keräsi kaikkiaan lipputuloina 485 miljoonaa dollaria. Sen budjetti oli ollut noin 70 miljoonaa dollaria.[5]

Kriitikot pitivät elokuvasta.[5] Kriitikkojen arvoita keräävä Rotten Tomatoes antoi elokuvalle arvosanan 94/100% perustuen 148 arvioon.[6] Vastaavan kaltainen Metacritic antoi sille 38 arvioon perustuvan arvosanan 91/100.[7] Suurin osa kriitikoista kirjoitti elokuvasta positiivisesti. Jotkut kuitenkin kritisioivat elokuvaa "tyypillisenä Hollywood-sotaelokuvana".[5]

Elokuva on yleisesti ottaen historiallinen, mutta se sisältää myös joitakin epähistoriallisia yksityiskohtia. Esimerkiksi elokuvan kuvauksellisista syistä 23-minuuttiseksi jäävä taistelukohtaus Omahan rannasta antaa vaikutelman, jonka mukaan amerikkalaiset mursivat puolustajien linjan suhteellisen nopeasti. Todellisuudessa ranta oli vallattu kokonaan vasta seitsemän tunnin taistelujen jälkeen. Elokuvassa esiintyvä saksalainen SS-divisioona Das Reich ei myöskään saapunut alueelle elokuvan mukaisesti vain parissa päivässä.[5]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastakaa sotamies Ryan voitti viisi Oscar-palkintoa: parhaasta kuvauksesta, leikkauksesta, ohjauksesta, äänityksestä ja äänitehosteista. Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon se hävisi kuitenkin elokuvalle Rakastunut Shakespeare.[5]

Elokuva voitti Oscarien ohella kaksi Golden Globe-palkintoa, kolme Bafta-palkintoa ja useita muita palkintoja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Saving Private Ryan (1998) Box Office Mojo. Viitattu 30.3.2018.
  2. ↑ 100 Years, 100 Films, American Film Institute. Viitattu 13.7.2016.
  3. ↑ Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016.
  4. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 271-277. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1. (englanniksi)
  6. ↑ Saving Private Ryan Rotten Tomatoes. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
  7. ↑ Saving Private Ryan Metacritic. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steven Spielbergin ohjaamat elokuvat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pelastakaa_sotamies_Ryan&oldid=22211088”