Slash (kitaristi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saul Hudson)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Slash
Slash esiintymässä Guns N’ Rosesin kanssa Lontoon olympiastadionilla vuonna 2017.
Slash esiintymässä Guns N’ Rosesin kanssa Lontoon olympiastadionilla vuonna 2017.
Henkilötiedot
Koko nimi Saul Hudson
Syntynyt23. heinäkuuta 1965 (ikä 58)
Ammatti Muusikko, lauluntekijä, tuottaja, elokuvatuottaja
Puoliso Renée Suran (1992–1997)
Perla Ferrar (2001–2014)
Lapset London Emilio (s. 2002)
Cash Anthony (s. 2004)
Muusikko
Taiteilijanimi SlashView and modify data on Wikidata
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1981–
Tyylilajit Heavy metal, hard rock, blues rock
Soittimet Kitara
Yhtyeet Road Crew (1983)
Hollywood Rose (1984)
Guns N’ Roses (1985–1996, 2016–)
Slash’s Snakepit (1994–1996, 1998–2002)
Slash's Blues Ball (1996–1998)
Velvet Revolver (2002–2008)
Levy-yhtiöt Eagle Rock Entertainment, Geffen Records, RCA Records, Roadrunner Records ja EMIView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
slashonline.com

Slash (oik. Saul Hudson, s. 23. heinäkuuta 1965 Hampstead[1], Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta[2][3]), on brittiläis-yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä sekä musiikki- ja elokuvatuottaja. Hän on rock-yhtye Guns N’ Rosesin soolokitaristi. Slash liittyi yhtyeeseen alun perin vuonna 1985 ja soitti siinä vuoteen 1996,[4] jolloin erosi riitauduttuaan laulaja Axl Rosen kanssa. Hän on soittanut yhtyeessä jälleen vuodesta 2016. Slash on eräs maailman arvostetuimmista ja suosituimmista kitaristeista.[5] Tarttuvien kitarariffiensä ja -soolojensa lisäksi Slash on tunnettu tavaramerkiksi muodostuneesta silinterihatustaan sekä suosimistaan Gibson Les Paul -kitaroista.

Guns N’ Rosesin ohella Slash on soittanut perustamissaan yhtyeissä Slash’s Snakepit ja Slash’s Blues Ball. Vuosina 2002–2008 hän oli mukana kaksi albumia julkaisseessa superyhtyeessä Velvet Revolver, jonka hän perusti Guns N’ Rosesissa soittaneiden Duff McKaganin ja Matt Sorumin kanssa. Slash julkaisi omaa nimeänsä kantaneen sooloalbumin vuonna 2010,[5] ja on sittemmin levyttänyt sooloartistina kolme albumia laulaja-lauluntekijä Myles Kennedyn ja taustayhtye The Conspiratorsin kanssa.

Slashilla on oma tähti Hollywood Walk of Fame -kadulla,[6] ja hänet on nimitetty Guns N’ Rosesin jäsenenä osaksi Rock and Roll Hall of Famea vuonna 2012.[7] Kitaristina hän on saavuttanut laajalti arvostusta niin muiden muusikoiden, kriitikoiden kuin musiikinharrastajien keskuudessa. Time sijoitti hänet vuonna 2009 toiseksi listallaan kaikkien aikojen taitavimmista sähkökitaran soittajista,[8] ja Rolling Stonen 100 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Slash oli sijalla 65.[9] Hänen kitarasoolonsa Guns N’ Rosesin kappaleessa ”November Rain” on äänestetty kaikkien aikojen parhaiden kitarasoolojen joukkoon,[10] ja hänen kappaleessa ”Sweet Child O’ Mine” soittamansa intro oli vuonna 2004 ykkösenä Total Guitarin sadan parhaan kitarariffin listalla.[11].

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saul Hudson syntyi 23. heinäkuuta 1965 Lontoon Hampsteadissa,[2][3] ja sai etunimensä pilapiirtäjä Saul Steinbergin mukaan. Hänen äitinsä Ola J. Hudson (o.s. Oliver, 1946–2009) oli afroamerikkalainen vaatesuunnittelija, joka suunnitteli vaatteita muun muassa David Bowielle, John Lennonille, Ringo Starrille, James Taylorille ja Helen Reddylle.[12] Hänen isänsä Anthony Hudson oli muun muassa Neil Youngille ja Joni Mitchellille albumin kansikuvituksia tehnyt taiteilija. Ola ja Anthony olivat tavanneet toisensa Ranskassa 1960-luvulla, ja he menivät naimisiin Englannissa.[12] Pian Saulin syntymän jälkeen Ola Hudson alkoi panostaa vaatesuunnittelijan uraansa yhä enemmän ja muutti työnsä perässä Los Angelesiin.[12] Saul jäi asumaan isänsä ja tämän vanhempien, Charles ja Sybil Hudsonin, kanssa Stoke-on-Trentin kaupunkiin Staffordshireen neljän vuoden ajaksi.[13] Ollessaan viisivuotias hän muutti isänsä kanssa äitinsä luo Los Angelesiin.[14] Perheen toinen poika Albion ”Ash” Hudson syntyi vuoden 1972 joulukuussa.[15]

Ola ja Anthony Hudson erosivat vuonna 1974.[16] Saul ja Albion muuttivat eron myötä asumaan tuolloin David Bowien kanssa seurustelleen äitinsä luo.[17] Vanhempiensa eron myötä Saulista tuli ongelmalapsi. Hän on kertonut polttaneensa tupakkaa ja kannabista jo 12-vuotiaana. Hänellä oli myös tapana varastella muun muassa C-kasetteja, musiikkilehtiä sekä muita tavaroita eri myymälöistä. Hän asui Albionin kanssa usein isoäitinsä luona, sillä veljesten äiti joutui matkustamaan työnsä vuoksi paljon. Toisinaan Saul matkusti äitinsä mukana, ja tapasi lukuisia elokuva- ja musiikkialan tähtiä. Näyttelijä Seymour Cassel antoi Saulille lempinimen ”Slash” pojan vilkkaan luonteen johdosta.

Slash harrasti nuorena BMX-pyöräilyä. Ystävystyttyään Steven Adlerin kanssa hän alkoi kiinnostua musiikista, ja Adler on haastatteluissa kertonut Slashin tutustuneen kitaransoittoon ensimmäisen kerran hänen luonaan. Kiinnostus BMX-pyöräilyyn hiipui, ja vuonna 1979 Slash ja Adler päättivät yhdessä perustavansa yhtyeen. Adler oli varannut itselleen kitaristin roolin, joten Slash päätti opetella soittamaan bassoa. Hän sai isoäidiltään ensimmäisen kitaransa, jossa oli kuitenkin vain yksi kieli. Hän kävi Fairfaxin musiikkikoulun opettajana työskennelleen Robert Wolinin soittotunneilla. Ensimmäisellä oppitunnillaan hän päätti vaihtaa basson kitaraan kuultuaan Wolinin soittavan The Rolling Stonesin kappaletta ”Brown Sugar”. Slashin kiinnostus kitaraan kasvoi myös toisen hänen koulunsa opettajan toimesta, sillä opettajalla oli tapana soittaa oppilailleen kitaralla Creamin ja Led Zeppelinin kappaleita. Slash harjoitteli kitaransoittoa päivittäin jopa 12 tunnin ajan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guns N’ Roses (1985–1996)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Guns N’ Roses
Slash esiintymässä vuonna 2015.

Slash liittyi Guns N’ Rosesin soolokitaristiksi vuonna 1985 korvaten yhtyeestä eronneen Tracii Gunsin.[18] Myös Slashin ystävä Steven Adler liittyi yhtyeeseen rumpaliksi.[18] Kaksi vuorokautta harjoiteltuaan Slash, Adler, basisti Duff McKagan, rytmikitaristi Izzy Stradlin ja laulaja Axl Rose lastasivat soittovälineensä pakettiautoon ja lähtivät ensimmäiselle kiertueelleen halki Yhdysvaltain länsirannikon.[19] Slash on myöhemmin kuvannut kiertuetta yhtyeen alun kannalta tärkeäksi kokemukseksi ja todennut, että vaikka Guns N’ Roses lähti kiertueelle ”kolmen eri yhtyeen osina, se palasi yhtenä.”[19] Yhtye keräsi nopeasti mainetta keikkaillessaan ahkerasti Hollywoodin klubeilla, joista merkittävimpiä olivat Whisky a Go Go, Roxy Theatre ja The Troubadour. Guns N’ Rosesin energinen lavaesiintyminen herätti vähitellen myös levy-yhtiöiden huomion, ja lopulta yhtye solmi levytyssopimuksen Geffen Recordsin kanssa.[20] Yhtyeen ensimmäinen EP-levy Live ?!*@ Like a Suicide julkaistiin vuoden 1986 joulukuussa,[21] ja sen kaikki 10 000 painettua kappaletta myytiin nopeasti loppuun.

Yhtye oli jo ennen levytyssopimustaan saavuttanut maineen ”maailman vaarallisimpana yhtyeenä” riehakkaan elämäntyylinsä ja käytöksensä johdosta. Slash oli jo esikoisalbumi Appetite for Destructionin levyttämistä edeltävänä aikana ajautunut huume- ja alkoholiongelmiin. Hän tuli 1980-luvulla tunnetuksi Jack Daniel’s -viskin suurkuluttajana, ja kyseisestä viskistä kehkeytyi osa hänen julkista identiteettiään Gibson Les Paul -kitaran, silinterihatun, aurinkolasien, kiharaisen hiustyylin sekä Marlboro-savukkeiden ohella.[22]

Vuonna 1987 Guns N’ Roses julkaisi esikoisalbuminsa Appetite for Destruction.[23] Alun perin Appetite for Destruction alitti sille asetetut myyntiodotukset, mutta sen single ”Welcome to the Junglen” musiikkivideon saatua ensimmäisen esityksensä Music Television -kanavalla albumin myynti kääntyi räjädysmäiseen kasvuun. Albumi on myynyt kansainvälisesti noin 30 miljoonaa kappaletta, ja se on kaikkien aikojen kaupallisesti menestynein esikoisalbumi. Sitä pidetään yhtenä koko 1980-luvun ja koko rockmusiikin merkittävimmistä albumeista.[24] Albumi sisältää monia tunnettuja Slashin soittamia kitarariffejä ja -sooloja, joista muun muassa Yhdysvalloissa listaykköseksi nousseen ”Sweet Child O’ Minen” intro on äänestetty kaikkien aikojen parhaaksi kitarariffiksi.[11]. Vuonna 1988 yhtye julkaisi toisen albuminsa GN’R Lies, joka nousi Yhdysvalloissa suoraan albumilistan toiseksi.[25] Appetite for Destructionin ollessa yhä albumilistan kolmas, tuli Guns N’ Rosesista tuli viiteentoista vuoteen ensimmäinen yhtye, jolla oli yhtäaikaisesti kaksi albumia viiden parhaan joukossa.[25]

1990-luvun alussa Guns N’ Rosesin kokoonpanossa tapahtui muutoksia. Dizzy Reed liittyi yhtyeen kosketinsoittajaksi,[26] ja vakavien päihdeongelmien vuoksi yhtyeestä erotettu Steven Adler korvattiin Matt Sorumilla. Yhtye levytti kokoonpanon vakiintumisen myötä kaksi uutta studioalbumia: Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II -tupla-albumit julkaistiin vuoden 1991 syyskuussa.[27] Albumit nousivat myyntitilastojen kärkipaikoille ympäri maailman.[28] Tunnetuimpia Slashin kitaraosuuksia Use Your Illusion -albumeilla edustavat muun muassa kappale ”November Rain”, jonka kitarasoolo on äänestetty lukuisia kertoja kaikkien aikojen parhaiden joukkoon,[10] sekä kappale ”Estranged”.[22] Yhtye aloitti kaksi vuotta kestäneen, ennätyksellisen pitkän ja selkkauksien täyttämän Use Your Illusion Tour -maailmankiertueen, jonka aikana yhtyeestä eronneen rytmikitaristi Izzy Stradlin korvasi Gilby Clarke.[29] Kiertue päättyi ennätyksellisesti rockin historian pisimpänä: takana oli 192 konserttia 27 maassa, 7 miljoonan kokonaismyynti konserttilipuissa sekä 58 miljoonan dollarin bruttotuotto, mikä oli miltei ennen kuulumaton rahamäärä yhdeltä kiertueelta.[30]

Musiikkinäytteet
Slash on kertonut ”Sweet Child O’ Minen” intron syntyneen nopeasti jamisessioiden pohjalta, joissa oli kyse sormien lämmittelystä.[31] Hänellä on kertomansa mukaan ollut mahdotonta ottaa intron saavuttamaa tunnustusta vakavasti, ja hän on luonnehtinut sen suosiota surrealistiseksi.[32]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuonna 1993 yhtye julkaisi cover-kappaleista koostetun albumin The Spaghetti Incident?, joka sai kriitikoilta kehnon vastaanototon.[33] Albumi ylitti platinarajan Yhdysvalloissa, mutta sitä pidettiin tästä huolimatta kaupallisena epäonnistumisena.[34] Albumin äänittämisen aikana Slash oli aloittanut uuden kappalemateriaalin kirjoittamisen seuraavaa Guns N’ Rosesin studioalbumia varten, mutta hänen säveltämänsä kappaleet eivät tehneet vaikutusta Axl Roseen.[34] Slash käytti sävellyksensä oman Slash’s Snakepit -yhtyeensä esikoisalbumiin It’s Five O’Clock Somewhere, joka julkaistiin helmikuussa 1995.[34]

Vuonna 1994 Axl Rose erotti Gilby Clarken yhtyeestä ja pestasi tilalle Paul Hugen. Slash ja Duff McKagan loukkaantuivat siitä, ettei Axl ollut neuvotellut Hugen palkkaamisesta heidän kanssaan.[35] Slash oli kuitenkin innoissaan mahdollisuudesta levyttää cover The Rolling Stonesin ”Sympathy for the Devil” -kappaleesta Veren vangit -elokuvan soundtrackille, ja hänen mielestään se oli oiva tilaisuus saada vauhtia myös uuden Guns N’ Roses -albumin työstämiseen.[36] Yhtye varasi ajan Rumbo-studiolle kappaleen pohjaraitojen äänittämistä varten syksyllä 1994.[37] Kuultuaan Slashin soolon Rose vaati tätä äänittämään sen uudelleen mukailemaan alkuperäistä versiota.[37] Slash joutui myöntymään, sillä Rose uhkasi lopettaa kappaleen levyttämisen.[37] Kun Slash kuuli lopullisen kappaleen hän huomasi, että Rose oli käskenyt Paul Hugea kopioimaan alkuperäisversion kitarasoolon, ja korvannut sillä Slashin soolon.[38] Slash on kommentoinut myöhemmin, että ”Sympathy for the Devil” on Guns N’ Rosesin tuotannon ainoa kappale, jota hän ei halua kuulla enää koskaan uudelleen.[36]

Slash ja Duff McKagan eivät tulleet toimeen Paul Hugen kanssa, ja Slash jätti yhtyeen vuonna 1996.[39] Slashin ja Axl Rosen välille jäi kitkaa vuosien ajaksi. Kaksikko ei noussut esiintymislavoille yhdessä yli 20 vuoteen,[40] eivätkä he olleet puheväleissä.[41] Slash on kertonut eronsa taustoista sanoen, ettei ollut valmis sitoutumaan Guns N’ Rosesin silloiseen tilanteeseen.[41] Omaelämäkerrassaan hän kirjoitti, ettei hänen eronsa johtunut taiteellisista erimielisyyksistä Rosen kanssa, vaan Rosen jatkuvasta tavasta aloittaa konsertit myöhässä aikatauluista sekä lakiasioista, joiden avulla Rose pyrki ottamaan yhtyeen hallintaansa.

1990-luvun yhtyeprojekteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slash’s Snakepit (1994–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slash on erityisen tunnettu Gibson Les Paul -kitaroistaan, mutta on soittanut 1980-luvulta lähtien myös muun muassa B.C. Rich Mockingbird -kitaralla.

Slash perusti Slash’s Snakepit -yhtyeen vuonna 1994, jolloin Guns N’ Roses vietti taukoa. Hän rakennutti uuden kotitalonsa autotalliin lempinimellä The Snakepit tunnetun studion, jossa työsti Use Your Illusion Tour -kiertueen aikana kehittämiään kappaleita Matt Sorumin, Gilby Clarken ja Alice in Chains -basisti Mike Inezin kanssa. Axl Rose ei ollut vaikuttunut Slashin työstämistä kappaleista,[34] joten Slash päätti levyttää kappaleista Slash’s Snakepit -kokoonpanon esikoisalbumin It’s Five O’Clock Somewhere Sorumin, Clarken ja Inezin kanssa. Kokoonpanon täydensi Jellyfish-yhtyeessä vaikuttanut laulaja Eric Dover.

It’s Five O’Clock Somewhere levytettiin Record Plant- ja Conway-studioissa, ja Slash tuotti sen yhdessä Guns N’ Rosesin luottotuottaja Mike Clinkin kanssa. Slash ei alun perin halunnut käyttää albumin julkaisun yhteydessä omaa nimeään ja olisi halunnut pitää antaa yhtyeelle nimen The Snakepit, mutta levy-yhtiö Geffen oli toista mieltä. Albumi julkaistiin helmikuussa 1995,[34] ja se nousi Yhdysvalloissa Billboardin albumilistan sijalle 70. Britannian albumilistalla sen sijoitus oli 15. It’s Five O’Clock Somewhere saavutti Yhdysvalloissa platinalevymyynnin, ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Albumilta julkaistiin myös single ”Beggars & Hangers-On”. Hyvän myyntimenestyksen lisäksi albumi keräsi myös positiivisia arvioita kriitikoilta. Slash’s Snakepit teki albumin myötä myös kiertueen, joka kattoi esiintymisiä Yhdysvalloissa, Euroopassa, Japanissa ja Australiassa. Omaelämäkerrassaan Slash on kertonut, että piti tuolloin kiertue-elämää helppona ensimmäisen kerran vuosiin, hänen yhtyetoverinsa olivat hauskoja ja välttivät draamaa, ja jokaisen keikan tarkoituksena oli vain soittaa rockia. Kiertue päättyi kuitenkin odotettua aiemmin, kun Geffen lopetti sen taloudellisen tukemisen sen jälkeen, kun Axl Rose oli ottanut Slashiin yhteyttä ja kertonut olevansa valmis palaamaan Guns N’ Rosesin pariin ja Slashin oli palattava Los Angelesiin.

Slash kokosi Snakepitin uudelleen 1990-luvun lopussa, jolloin hän oli jo eronnut Guns N’ Rosesista ja soittanut blues rock -projektissaan Slash’s Blues Ball. Uusi Slash’s Snakepit -kokoonpano koostui laulaja Rod Jacksonista, rytmikitaristi Ryan Roxiesta, basisti Johnny Griparicista ja rumpali Matt Laugista. Harjoiteltuaan soittamista yhdessä yhtye alkoi tuottaja Jack Douglasin kanssa työstää toista albumiaan Ain’t Life Grand, joka taltioitiin Slashin koti- sekä Ocean Way -studioissa. Albumi oli alun perin tarkoitus julkaista Geffen Recordsin toimesta vuoden 2000 helmikuussa. Interscope Recordsin kanssa yhdistynyt Geffen kuitenkin ilmoitti Slashille, että Ain’t Life Grand ei edustanut yhtiön kanssa yhtenäistä musiikillista tyylisuuntaa. Slash osti albumin julkaisuoikeuden takaisin ja teki levytyssopimuksen Koch Recordsin kanssa. Yhtye keikkaili albumin tiimoilta AC/DC:n Stiff Upper Lip Tour -kiertueen lämmittelijänä, jonka jälkeen se teki vielä oman kiertueensa. Ain’t Life Grand julkaistiin lopulta vuoden 2000 lokakuussa ensisinglen ”Mean Bone” saattelemana. Albumi ei saavuttanut It’s Five O’Clock Somewheren kaltaista myyntiä, ja se kriitikoilta sai eriävän vastaanoton. Koch Records purki yhtyeen levytyssopimuksen pian albumin julkaisemisen jälkeen.

Ain’t Life Grandin kiertueen aikana Slash sairastui, ja tehtyään sairaalavisiitin Pittsburghissa hän sai lääkäriltään määräyksen pysyä kotona toipuakseen keuhkokuumeesta. Slash paljasti myöhemmin omaelämäkerrassaan kärsineensä kardiomyopatia, joka oli seurausta hänen vuosikausia kestäneestä alkoholin- ja huumeidenkäytöstään. Hänen sydämensä tuolloin oli turvonnut lähes repeämispisteeseen, ja hänelle asennettiin tuolloin sydämentahdistin. Toivuttuaan hän palasi Snakepitin kanssa kiertueelle, mutta sen päätyttyä hän ilmoitti yhtyeen toiminnan lopettamisesta vuonna 2002. Yhtyeen lopettamisen taustalla vaikutti Slashin tuntemus siitä, että muu yhtye oli epäammattimainen eikä sitoutunut toimintaan riittävän paljoa.

Slash’s Blues Ball (1996–1998)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen Slashin 1990-luvun yhtyeistä oli Slash’s Blues Ball, joka edusti blues rock -tyyliä. Yhtye toimi kahden vuoden ajan soittaen konserteissaan cover-kappaleita muun muassa B.B. Kingin, Steppenwolfin, Otis Reddingin sekä Guns N’ Rosesin ja Slash’s Snakepitin tuotannosta. Sen kokoonpanon muodostivat laulaja Teddy Andreadis, kitaristi Bobby Schneck, basisti Johnny Griparic, saksofonisti Dave McClarem ja rumpali Alvino Bennett.

Velvet Revolver (2002–2008)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Velvet Revolver
Velvet Revolver -yhtye vuonna 2007.

Vuonna 2002 Slash nousi lavalle yhdessä basisti Duff McKaganin ja rumpali Matt Sorumin kanssa Randy Castillon muistokonsertissa. Kolmikko huomasi yhä omaavansa keskenään saman musiikillisen kemian, joka heillä oli ollut Guns N’ Rosesin aikana. He päättivät perustaa yhdessä uuden yhtyeen Velvet Revolver. Niin ikään Guns N’ Rosesissa soittanut rytmikitaristi Izzy Stradlin oli myös mukana yhtyeen suunnitelmassa, mutta jättäytyi pois projektista sen jälkeen, kun muut halusivat hankkia yhtyeeseen erillisen laulajan. Duff McKaganin Loaded-yhtyeessä soittanut Dave Kushner liittyi yhtyeen toiseksi kitaristiksi. Kuukausien etsinnän jälkeen yhtyeen laulajaksi liittyi Stone Temple Pilotsissa ansioitunut Scott Weiland.

Velvet Revolver julkaisi vuonna 2003 ensimmäisen singlensä ”Set Me Free” ja soitti kesän aikana lukuisia konsertteja. Yhtyeen ensimmäinen albumi Contraband julkaistiin vuoden 2004 kesäkuussa.[42] Albumia myytiin kansainvälisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja se nosti myös Slashin uran artistina ja esiintyjänä takaisin pinnalle. Velvet Revolver kiersi albumin tukemiseksi puolentoista vuoden ajan.[42] Vuoden 2007 heinäkuussa yhtyeen toinen albumi Libertad näki päivänvalon. Albumia seuranneella kiertueella Scott Weiland ilmoitti, että kiertue olisi kuitenkin yhtyeen viimeinen. Weiland erotettiin yhtyeestä huhtikuussa 2008, ja hän palasi takaisin Stone Temple Pilotsin laulajaksi. Velvet Revolverin ilmoitettiin tämän myötä vetäytyvän määrittelemättömän mittaiselle tauolle.

Alkuvuodesta 2010 yhtye kirjoitti uusia kappaleita ja piti koelaulutilaisuuksia tavoitteenaan löytää yhtyeeseen uusi laulaja. Vuoden 2011 tammikuuhun mennessä yhtye oli äänittänyt demoversiot yhdeksästä uudesta kappaleesta, ja sen odotettiin tekevän päätös uuden laulajan pestaamisesta. Yhtye muun muassa työsti uutta kappalemateriaaliaan Slipknot- ja Stone Sour -yhtyeistä tunnetun Corey Taylorin kanssa.[43] Slash kuitenkin kertoi huhtikuussa, ettei sopivaa laulajaa ollut löytynyt ja että Velvet Revolverin tauko jatkuisi muutaman vuoden ajan, kun sen jäsenet keskittyisivät muihin projekteihin.[43]

Uusi ura sooloartistina (2008–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumi Slash (2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slash aloitti soolouransa esikoisalbumin työstämisen vuoden 2008 syyskuussa. Hänen vaimonsa Perla Hudson kertoi, että albumilla vierailisi monia eri artisteja ja ”Slashin ystäviä Ozzy Osbournesta Fergieen.” Albumia työstettiinkin pitkään nimellä Slash & Friends, kunnes se julkaistiin nimen Slash alla vuoden 2010 huhtikuussa.[5] Se nousi heti ilmestyttyään Yhdysvalloissa Billboardin albumilistan kolmanneksi ja oli listaykkösenä muun muassa Suomessa. Albumilla vieraili liuta musiikkialan ykkösnimiä, kuten Osbourne, Fergie, Adam Levine, M. Shadows, Lemmy Kilmister, Dave Grohl, Chris Cornell ja Iggy Pop.[5] Myös osa vanhasta Guns N’ Roses -kaartista toi oman lisänsä albumille, sillä sekä Izzy Stradlin, Steven Adler että Duff McKagan vierailivat soittamassa kukin yhdessä kappaleessa.

Slash ja laulaja Myles Kennedy konsertoimassa vuonna 2015.

Slash-albumia seurasi Slashin soolouran ensimmäinen maailmankiertue. Hänen kiertuekokoonpanonsa muodostivat jo albumillakin esiintynyt Alter Bridge-yhtyeen laulaja Myles Kennedy, Slash’s Blues Ball -kokoonpanossakin soittanut rytmikitaristi Bobby Schneck, basisti Todd Kerns ja rumpali Brent Fitz. Kiertueen aikana Slash yhtyeineen esiintyi muun muassa Ozzy Osbournen lämmittelijänä tämän Scream World Tour -kiertueella, ja saapui vuonna 2010 konsertoimaan myös Suomeen Ruisrock-festivaalille.[44] Kiertueella esitetyt kappaleet pohjautuivat lähinnä uuden sooloalbumin materiaaliin sekä Guns N’ Rosesin ja Velvet Revolverin tuotantoon, mutta settilistassa oli mukana myös satunnaisia Slash’s Snakepitin kappaleita.

Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators (2011–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Slashin yhteistyö Myles Kennedyn sekä muun Slash-albumin kiertueella soittaneen yhtyeen kanssa jatkui myös vuonna 2011, kun hän aloitti toisen sooloalbuminsa työstämisen. Slash ja Myles Kennedy kirjoittivat kappaleita yhdessä, ja tuloksena syntyi uusi albumi Apocalyptic Love. Vaikka albumi onkin virallisesti Slashin sooloalbumi, sen nimeämisessä huomioitiin myös muu yhtye ja se julkaistiinkin nimellä Slash featuring Myles Kennedy and The Conspirators. Apocalyptic Love julkaistiin vuoden 2012 toukokuussa, ja se ylsi Yhdysvalloissa parhaimmillaan albumilistan neljänneksi. Albumia seuranneella kiertueella Slash konsertoi jälleen myös Suomessa, esiintyen yhtyeineen Helsingin Hartwall Areenalla.[44]

Alkuvuodesta 2013 Loudwire-sivuston äänestyksessä Slash äänestettiin vuoden 2012 parhaaksi kitaristiksi. Vuonna 2014 Slash kertoi julkisuuteen tiedon kolmannesta sooloalbumistaan, jonka oli levyttänyt jälleen Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa. Nimen World on Fire saanut albumi julkaistiin vuoden 2014 syyskuussa, ja se oli ensimmäisellä listaviikollaan Yhdysvalloissa albumilistan sijalla 10.

Vuoden 2018 maaliskuussa Slash varmisti julkaisevansa uuden sooloalbumin vuoden 2018 syksyllä. Slash yhtyeineen aloittaa albumin tiimoilta myös kiertueen vuoden 2018 syyskuussa.

Paluu Guns N’ Rosesiin (2016–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Axl Rose ja Slash vuonna 2017.

Vuoden 2015 aikana syntyi uusi huhu vanhan Guns N’ Rosesin paluusta. Heinäkuussa 2015 tiedotettiin, että yhtyeen soolokitaristit DJ Ashba ja Ron ”Bumblefloot” Thal olivat jättäneet yhtyeen.[45][46] Ashban ja Thalin eroaminen vahvisti huhumyllyn vanhan kokoonpanon paluusta, sillä Slash kertoi vuoden 2015 elokuussa sopineensa vanhat erimielisyytensä Axl Rosen kanssa.[47] Slash ja Rose eivät olleet puhuneet toisilleen sitten 1990-luvun.[48] Vuoden 2015 joulukuussa Billboard uutisoi Slashin tekevän paluun yhtyeen soolokitaristiksi, ja että yhtye soittaisi vuoden 2016 Coachella-festivaalin pääesiintyjänä. Tieto Slashin ja basisti Duff McKaganin paluusta Guns N’ Rosesiin sekä yhtyeen Coachella-esiintymisestä vahvistettiin vuoden 2016 tammikuussa.[49]

»Kun tiemme erkanivat, välillämme oli paljon pahaa verta kahdenkymmenen vuoden ajan, tai miten kauan sitä nyt olikaan. [...] Media jaksoi aina muistuttaa joistain asioista, joten koko riita paisui aivan omiin mittasuhteisiinsa. Joten kun viimein pääsimme keskustelemaan ensi kertaa, se oli todella siistiä. [...] Oli suorastaan katarttista voida puhua hänelle. Koska välillämme on kuitenkin side, joka ei koskaan katkea. Se sama side tekee myös kaikesta ikävästä paljon tavallista pahempaa.»
(Slash kuvailee, millaista oli keskustella Axl Rosen kanssa ensi kertaa 19 vuoteen.[50])

Guns N’ Rosesin ilmoitettiin käynnistävän Slashin ja McKaganin paluun myötä mittava, nimeä Not in This Lifetime... Tour kantava kiertue. Yhtye teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä aprillipäivänä 2016 Los Angelesin The Troubadour -klubilla, jossa yhtye oli keikkaillut uransa alkuvaiheessa.[51] Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1993 Use Your Illusion -kiertueen, kun Slash ja Axl Rose esiintyivät yhdessä.[51] Troubadour-esitys toimi lämmittelynä viikkoa myöhemmin käynnistyneelle Not in This Lifetime -kiertueelle ja sisälsi yhtyeen tunnetuimpien hittien kappaleiden ohella myös muutaman vuoden 2008 Chinese Democracy -albumin kappaleen, joita Slash ei ollut aiemmin soittanut lainkaan.[52] Myös vuonna 2018 jatkuva Not in This Lifetime -kiertue on osoittautunut maailmanlaajuisesti valtavaksi menestykseksi, sillä yhtyeen konsertteihin myytiin pelkästään vuonna 2017 2,68 miljoonaa konserttilippua, jotka tuottivat yhteensä 262,5 miljoonan dollarin tuloksen.[53]

Muu musiikillinen työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 Slash vieraili soittamassa soolokitaraa Michael Jacksonin albumilla Dangerous kappaleessa ”Give In to Me”. Hän levytti Jacksonin kanssa seuraavan kerran vuonna 1995 soittaessaan kohua herättäneessä kappaleessa ”D.S.”. Vuonna 1997 Slash soitti Jacksonin albumin Blood on the Dance Floor: HIStory in the Mix kappaleessa ”Morphine”, ja vuonna 2001 hän oli mukana Jacksonin uran viimeiseksi jääneellä kokopitkällä studioalbumilla Invincible kappaleessa ”Privacy”. Studiossa tehdyn yhteistyön ohella Slash myös esiintyi Jacksonin kanssa useita kertoja, muun muassa vuoden 1995 MTV Video Music Awards -gaalassa. Slash myös vieraili Jacksonin Dangerous World Tour -kiertueella vuonna 1992. He soittivat usein yhdessä esiintyessään Jacksonin kappaleet ”Black or White” ja ”Beat It”.

Slash ja Lenny Kravitz levyttivät yhdessä vuonna 1991, kun Slash vieraili Kravitzin albumin Mama Said kappaleessa ”Always on the Run”. Vuonna 1993 Slash osallistui Jimi Hendrixille osoitetun tribuuttialbumin Stone Free: A Tribute to Jimi Hendrix tekoon, ja vuonna 1994 hän soitti Carole Kingin konsertissa, joka taltioitiin Kingin livealbumiksi In Concert. Slash ja King esiintyivät yhdessä myös Late Show with David Letterman -ohjelmassa promotoidakseen konserttia. Vuonna 1996 Slash ja espanjalainen laulaja Marta Sánchez levyttivät yhdessä flamenco-vaikutteisen kappaleen ”Obsession Confession” elokuvan Murhasiivous Oy soundtrackille. Samana vuonna hän vieraili Alice Cooperin livealbumiksi A Fistful of Alice taltioidussa konsertissa. Vuonna 1997 Slash sävelsi ja levytti Snakepit -yhtyeensä kanssa musiikkia myös Quentin Tarantinon elokuvaan Jackie Brown.

Muut aluevaltaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 2012 Slashille paljastettiin oma tähti Hollywoodin kuuluisalle Walk of Fame -kävelykadulle.[54]

Slash tunnetaan suurena elokuvaharrastajana,[55] ja hän on itse myös tehnyt esiintymisiä elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän esiintyi vuonna 1988 ensi-iltansa saaneessa Clint Eastwoodin tähdittämässä toimintatrillerissä Likainen Harry ja murhapooli muiden Guns N’ Rosesin silloisten muusikoiden kanssa. Hän on varsinaisten roolisuoritustensa ohella esiintynyt elokuva- ja televisioalalla myös omana itsenään.

Slashin omaelämäkerta Slash, jonka hän on kirjoittanut Anthony Bozzan kanssa, julkaistiin vuoden 2007 lokakuussa. Lisäksi hän oli mukana kirjoittamassa Mötley Crüen basisti Nikki Sixxin omaelämäkertaa Heroiinipäiväkirja, joka julkaistiin niin ikään vuonna 2007. Slash esiintyy myös vuonna 2007 julkaistussa musiikkipelissä Guitar Hero III: Legends of Rock, jossa hän on myös pelattava hahmo.[56] Saadakseen Slashin pelattavaksi hahmoksi, on pelaajan kuitenkin ensin voitettava tämä kitarataistelussa pelin viidennen tason aikana.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen äitinsä on afroamerikkalainen ja isänsä Englannin juutalainen. Slash on erityisen tunnettu siitä, että hän soittaa Gibson Les Paul -kitaroilla. Muista kitaroista hän soittaa ja on soittanut erityisesti alkuaikoina B.C. Richin Mockingbird ja Warlock -kitaroilla sekä Gibson SG:n kaksikaulaisella. Hän onkin lukuisissa haastatteluissa kertonut omistavansa yli sata kitaraa. Slashin muita tavaramerkkejä ovat mieltymys Jack Daniel’s -viskiin, suupielestä roikkuva Marlboron savuke sekä eritoten mustat, hänen kasvonsa lähes kokonaan peittävä kiharainen hiuspehko, mustat aurinkolasit ja iso silinterihattu. Vuoden 2004 lopussa silinteri varastettiin, mutta varas palautti sen muutama kuukausi myöhemmin. Slash tosin kertoo elämäkerrassaan joutuneensa useasti silinterivarkaan kohteeksi ja hukanneensa niitä useita.

Slashin äiti Ola Hudson kuoli keuhkosyöpään vuonna 2009, minkä jälkeen Slash lopetti tupakoinnin.[57]

Slash oli vuosina 1992–1997 naimisissa Renee Suranin kanssa. Perla Ferrerin kanssa hän avioitui vuonna 2001 ja heillä on kaksi poikaa (s. 2002 ja 2004). Elokuussa 2010 Slash ja Ferrer aikoivat erota, mutta peruivat eronsa kahden kuukauden päästä. Vuonna 2015 pari haki avioeroa uudelleen ja he pääsivät vasta vuonna 2018 sopuun omaisuuden jaosta, jossa Slash maksaa ex-vaimolleen tasinkoa 6,6 miljoonaa dollaria ja elatusapua 100 000 dollaria kuussa.[58] Slash asuu nykyään Los Angelesissa avoliitossa nuoruuden tyttöystävänsä Meegan Hodgesin kanssa.[59]

Slash on ujo ihminen ja sen vuoksi välttänyt katsekontaktia ihmisten kanssa jo lapsesta asti. Pitkät hiukset ja silinteri antoivat turvaa esiintymiskammoa vastaan, kun ei tarvinnut olla suorassa katsekontaktissa yleisöön. Hänellä oli Guns N’ Roses -aikoinaan pahoja ongelmia huumeiden (hänellä oli 1990-luvun alussa vakava huumeiden yliannostus, mutta hänet saatiin elvytettyä) ja alkoholin kanssa. Omien sanojensa mukaan hän ”rohkaistui puhumaan ihmisille vasta ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena”. Hän kävi alkoholiongelman takia lähellä kuolemaa 35-vuotiaana, ja tuolloin lääkärit sanoivat hänellä olleen enää muutama viikko elinaikaa. Slashille laitettiin sydämentahdistin, joka antaa sähköshokkeja, jos sydän lyö liian nopeasti tai liian hitaasti, mikä rajoittaa myös muun muassa hänen lavaliikkumistaan. Tahdistimen vuoksi hän myös lopetti pääosin juomisen ja alkoi liikkua paljon harrastaen muun muassa kehonrakennusta. Hänellä meni aikaa palata takaisin normaaliin kuntoonsa, mutta hän selvisi, ja on ollut siitä asti lähes täysin raittiina.

Slash on kertonut kappaleen, jonka soittamisesta kitaralla hän eniten nauttii, olevan Heart-rockyhtyeen kappale ”Barracuda”.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guns N’ Roses[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Guns N’ Rosesin diskografia

Slash’s Snakepit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velvet Revolver[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Slash & Anthony Bozza: Slash. Suomentanut Kim Männistö. Like Kustannus, 2009. ISBN 978-952-01-0259-3.
  • Slash: Slash: the autobiography / Slash with Anthony Bozza. Lontoo: Harper Collins, 2008. ISBN 978-0-00-725777-5. (englanniksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Slash & Bozza, Anthony: Slash. Like Kustannus, 2007. ISBN 978-952-01-0063-6.
  • Wall, Mick: W.A.R. – W. Axl Rose. Like Kustannus, 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Loadwire - Wikipedia: Fact or Fiction?: ”Slash”. Katsottavissa verkossa. Viitattu 1.11.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b Slash information page slashparadise.com. Viitattu 21.11.2014.
  3. ↑ a b Loudwire: Videohaastattelu youtube.com. Viitattu 21.11.2014.
  4. ↑ Wall 2007, s. 277–278
  5. ↑ a b c d Kitaralegenda Slash julkaisee sooloalbumin yle.fi. 3.2.2010. Yleisradio. Viitattu 26.4.2018.
  6. ↑ Slash sai tähden Metro Live. Arkistoitu 23.10.2013. Viitattu 8.9.2012.
  7. ↑ Rock and Roll Hall of Fame Inductees - Guns N’ Roses rockhall.com. Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 25.4.2018. (englanniksi)
  8. ↑ The 10 Greatest Electric-Guitar Players Time. Arkistoitu 5.5.2011. Viitattu 12.9.2012. (englanniksi)
  9. ↑ The 100 Greatest Guitarists Rolling Stone. Arkistoitu 16.7.2012. Viitattu 12.9.2012. (englanniksi)
  10. ↑ a b 50 Greatest Guitar Solos of All Time Guitar World. Viitattu 12.9.2012. (englanniksi)
  11. ↑ a b 100 Greatest Guitar Riffs of All Time Total Guitar. Viitattu 12.9.2012. (englanniksi)
  12. ↑ a b c Slash & Bozza, s. 14
  13. ↑ Slash & Bozza, s. 15
  14. ↑ Slash & Bozza, s. 17
  15. ↑ Slash & Bozza, s. 20
  16. ↑ Slash & Bozza, s. 22
  17. ↑ Slash & Bozza, s. 23
  18. ↑ a b Wall, s. 78
  19. ↑ a b Wall, s. 80
  20. ↑ Wall, s. 98
  21. ↑ Wall, s. 115
  22. ↑ a b Riekki, Matti: Slash konsertoi huomenna Suomessa – ja tässä on silinterisankarin kautta aikain kovin rocksuoritus inferno.fi. 27.5.2015. Inferno. Viitattu 25.4.2018.
  23. ↑ Wall, s. 108
  24. ↑ Guns N’ Roses – Appetite for Destruction (1987) – Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic Allmusic. All Media Network, LLC. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  25. ↑ a b Wall, s. 166
  26. ↑ Wall, s. 176
  27. ↑ Wall, s. 202
  28. ↑ Wall, s. 265
  29. ↑ Wall, s. 227
  30. ↑ Wall, s. 264
  31. ↑ 3. Guns N’ Roses – Sweet Child O’ Mine nrgm.fi. 28.3.2012. Nuorgam. Viitattu 25.4.2018.
  32. ↑ GNR-legenda kirjoitti lähes maailman kovimman riffin – ja ihmettelee asiaa! Soundi. 3.9.2014. soundi.fi. Viitattu 25.4.2018.
  33. ↑ Wall, s. 267
  34. ↑ a b c d e Wall, s. 271.
  35. ↑ Wall, s. 274
  36. ↑ a b Slash & Bozza, s. 398.
  37. ↑ a b c Slash & Bozza, s. 399.
  38. ↑ Slash & Bozza, s. 400.
  39. ↑ Wall, s. 277–278
  40. ↑ Kitaralegenda Slash, nähdäänkö sinua enää koskaan Axlin kanssa samalla lavalla? The Voice. 11.11.2010. Viitattu 12.9.2012.
  41. ↑ a b Näreaho, Katariina: Mykkäkoulu kestänyt jo vuodesta -96 – Slashin viimeiset sanat Axl Roselle paljastuivat The Voice. 25.5.2012. Viitattu 12.9.2012.
  42. ↑ a b Wall, s. 322.
  43. ↑ a b Velvet Revolverin suunnitelmat jäihin soundi.fi. 19.4.2011. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  44. ↑ a b Slash keikalle Helsinkiin helmikuussa! soundi.fi. 27.11.2013. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  45. ↑ DJ Ashba jättää Guns N' Rosesin 28.7.2015. Radio City. Viitattu 26.4.2018.
  46. ↑ Source Confirms Ron “Bumblefoot” Thal Has Left GN'R 31.7.2015. WRIF. Arkistoitu 3.8.2015. Viitattu 26.4.2018. (englanniksi)
  47. ↑ Vuosikymmenten vihanpito ohi: Axl Rose ja Slash hautasivat sotakirveen! Ilta-Sanomat. 24.8.2015. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 26.4.2018.
  48. ↑ Isoaho, Timo: Jaahas, klassisen Guns N’ Rosesin paluu on sitten enää vain ajan kysymys soundi.fi. 22.8.2015. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  49. ↑ Tarmo, Eero: Virallistahan se on: Slash ja Duff McKagan Guns N’ Rosesiin vuonna 2016 soundi.fi. 6.1.2016. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  50. ↑ Schildt, Saku: Kun liki kahden vuosikymmenen vihanpito päättyi – Slash kertoi, millaista oli keskustella Axl Rosen kanssa ensi kertaa 19 vuoteen soundi.fi. 2.1.2018. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  51. ↑ a b Schildt, Saku: Siellä ne nyt ovat – William Axl Rose ja Saul ”Slash” Hudson samalla lavalla GNR-biisin kimpussa soundi.fi. 2.4.2016. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  52. ↑ Eriksson, Anssi: Tässä sitä nyt sitten olisi: 23 vuotta odotettua videomateriaalia Axl Rosesta ja Slashista samalla lavalla soundi.fi. 2.4.2016. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  53. ↑ Eriksson, Anssi: Pollstar julkaisi oman listansa kuluvan vuoden menestyneimmistä kiertueista – kahden kärjessä tiukkaa vääntöä, rock komeasti edustettuna soundi.fi. 28.12.2017. Soundi. Viitattu 26.4.2018.
  54. ↑ Slash sai tähdenMetro Live (Arkistoitu – Internet Archive)
  55. ↑ 25 Things You Don't Know About Me: Slash US Weekly. 1.2.2011. Viitattu 14.9.2012. (englanniksi)
  56. ↑ Axl Rose oikeudessa: Biisimme huijattiin Guitar Hero -peliin! Rytmi. Viitattu 14.9.2012. [vanhentunut linkki]
  57. ↑ Williams, Steven: Slash Quit Smoking After His Mother Died Contactmusic.com. 16.6.2010. Viitattu 16.10.2015. (englanniksi)
  58. ↑ Törkeän kallis avioero - Slash maksaa ex-vaimolleen miljoonia, mutta saa pitää kitarakokoelmansa iltalehti.fi. Viitattu 6.9.2018.
  59. ↑ Slash bought two mansions, and one is for his ex-wife rockandrollgarage.com. Viitattu 6.9.2018. (portugaliksi)
  60. ↑ Arto Mäenpää: Slashilta luvassa uusi sooloalbumi toukokuussa: Uusi kappale "Killing Floor" kuunneltavissa KaaosZine. 9.3.2024. Viitattu 11.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Slash.
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Muut

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Slash_(kitaristi)&oldid=22250603”