Sasquatch (sarjakuvahahmo)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sasquath)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sasquatch on Marvel-universumin supersankari.

Alun perin hän oli kanadalainen fyysikko, tekniikan tohtori Walter Langovski, joka tutki gammasäteilyä McGillin yliopistossa; hän on säteilyfysiikan osaston päällikkö. Erään riskialttiin kokeen yhteydessä hän altistui säteilypurkaukselle, joka muutti hänet Hulkin kaltaiseksi voimaolennoksi; tässä hahmossa hänen ulkomuotonsa on noin kolme metriä pitkä, apinamainen ja oranssikarvainen. Hän säilyttää älynsä muutoksesta huolimatta ja on oppinut hallitsemaan muutosta että se tapahtuu vain hänen halutessaan. Halutessaan muuttua hän lukee tiettyä mantraa, ja henkinen keskittyminen aikaansaa muutoksen, joka on pääosin hormonaalinen. Samalla tavoin hän palaa ihmishahmoonsa. Toisin kuin Hulkin kohdalla, myös hänen vaatteensa muuttuvat eli niistä tulee turkkia. Palatessaan ihmishahmoon vaatteet palaavat ennalleen eivätkä mene riekaleiksi kuten Hulkilla.

Siviilihahmossaan Langovski on kaksimetrinen, harteikas vaaleatukkainen mies, jolla on kanadalaisen tyypillinen karski huumorintaju.

Sasquatch kuuluu kanadalaiseen Alfa-lentueeseen, joka oli aluksi virallinen mutta myöhemmin budjettisyistä epävirallinen supersankarijoukko.

Voimiltaan hän vastaa aika tarkkaan Hulkia; vielä ei ole selvinnyt, onko Sasquatchilla samankaltainen lisävoimakyky kuin Hulkilla - joka tulee sitä voimakkaammaksi mitä vihaisempi on. Se tiedetään, että Sasquatch on varsin pitkälti haavoittumaton: hän on kestänyt pitkäaikaisen raskaan konekiväärin tulituksen saamatta naarmuakaan.


Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.