Sarveiskalvorenkaat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Intacs-renkaat silmässä toimenpiteen jälkeen

Sarveiskalvokudoksen (strooman) sisäinen rengas, eli Intrastromal corneal rings, tai ICR, ICRS, Intacs, on implantti, jonka avulla parannetaan silmän optiikkaa. Renkaiden idea on 1950-luvulta, ja niitä on käytetty silmäkirurgiassa vuodesta 1996 saakka. Implantti koostuu kahdesta lähes puolikaaren muotoisesta renkaasta. Renkaat koostuvat PMMA:sta, jota on käytetty jo yli 60 vuoden ajan silmänsisäisissä tekomykiöissä kaihileikkauksien yhteydessä.

Toimenpiteen yhteydessä sarveiskalvon sisäisten kerrosten väliin tehdään tunneli, johon renkaat asennetaan. Tämän lähestymistavan ansiosta renkaat voidaan tarvittaessa myös poistaa.

Alunperin renkaat kehitettiin likinäköisyyden hoitamiseen, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana pääasiallinen käyttökohde on ollut sarveiskalvon kartiopullistuman, eli keratoconuksen hoito.

Intacs-renkaiden ansiosta voidaan välttyä täysin raskaalta sarveiskalvosiirtokirurgialta, joten se on tietyissä tapauksissa nopeampi, turvallisempi ja kustannustehokkaampi hoitomuoto.

Suomessa Intacs-renkaita asetetaan sekä julkisissa sairaaloissa että yksityisillä klinikoilla, ja se on jo vakiintunut osa hoitovalikoimaa.

Suomalaisia tieteellisiä artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Treating keratoconus with intacs corneal ring segments. Hellstedt, Timo et al.