Sarehole

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sareholen mylly vuonna 2006.
Moseleyn suota.

Sarehole oli Englannissa muutamia kilometrejä Birminghamin eteläpuolella sijainnut kylä, joka on nykyään osa Birminghamin esikaupunkia Hall Greeniä. Kylä kuului alun perin Worcestershiren kreivikuntaan, kunnes alue liitettiin Birminghamin kaupunkiin vuonna 1911.

Colejoen varressa sijaitseva vanha Sarehole Mill on nykyään museokohde. Höyrykoneen kehittäjän James Wattin kumppani Matthew Boulton teki myllyssä kokeita vuosina 1756–1761. Myllyyn asennettiin höyrykone vesivoiman täydennykseksi vuonna 1850, mutta vuonna 1919 myllyn toiminta lakkautettiin kannattamattomana.[1]

Kirjailija J. R. R. Tolkien asui Sareholen kylässä neljä lapsuusvuottaan 1896–1900. Myöhemmin hän kuvaili niitä elämänsä pisimmältä vaikuttaneeksi ja muovaavimmaksi kaudeksi. Englantilainen maaseutu teki aiemmin Etelä-Afrikassa ja Birminghamin teollisuuskaupungissa asuneeseen lapseen pysyvän ja syvän vaikutuksen. Tolkienin päästyä vuoden 1900 syksyllä Birminghamin King Edward's Schooliin perhe joutui kuitenkin muuttamaan lähemmäs kaupungin keskustaa.[2] Muistot Sareholesta toimivat yhtenä innoituksena Hobitissa ja Tarussa sormusten herrasta esiintyvälle idylliselle Konnulle, hobittien kotimaalle.[3][1] Sareholen tuntumassa sijainnut Moseleyn suo puolestaan innoitti Tolkienia hänen kirjoittaessaan Vanhasta metsästä, jonka halki Frodo Reppuli kumppaneineen joutuu kulkemaan Sormusten herran alkupuolella. Nykyään suo on luonnonsuojelualue.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ezard, John: Tolkien's shire The Guardian. 28.12.1991. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  2. Carpenter, Humphrey: J. R. R. Tolkien: Elämäkerta, s. 26–27, 31. (J. R. R. Tolkien: A Biography, 1977). Helsinki: Nemo, 1998. ISBN 952-5180-02-6.
  3. Hammond, Wayne G. & Scull, Christina: The J. R. R. Tolkien Companion & Guide: Reader's Guide, s. 873–874. Lontoo: HarperCollins, 2006. ISBN 978-0-00-714918-6. (englanniksi)
  4. Birmingham bog which inspired Tolkien to be restored BBC News. 30.3.2010. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)