Sapatinrikos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sapatinrikos eli lepopäivän rikkominen[1] oli aiemmin Suomessa rikos, jolla loukattiin pyhäpäivän pyhyyttä.

Säännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1734 laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1734 lain mukaan mukaan sapatinrikoksella käsitettiin sitä, että joku loukkasi pyhäpäivän pyhyyttä tekemällä sellaisena päivänä rikoksen tai luvallista, mutta vähemmän tärkeää työtä. Sapatinrikoksesta rangaistiin kymmenen talarin sakolla. Rangaistavaa oli myös rihkamakaupan pitäminen auki pyhäpäivänä; ruokaa ja juomia sen sijaan sai pyhäpäivinäkin myydä sen jälkeen, kun jumalanpalvelus oli päättynyt. Jos jokin muu rikos tehtiin sunnuntaipäivänä tai kirkollisena juhlapäivänä, tuomittiin rangaistus ensiksi varsinaisesta rikoksesta ja sitten lisäksi sapatinrikoksesta sakko, minkä jälkeen nämä rangaistukset yhdistettiin. Tämä säännös olivat voimassa pyhäpäivisin kello neljästä aamulla kello yhdeksään illalla.[2]


Vuoden 1889 rikoslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vuoden 1889 rikoslain 41. luvun[L 1] mukaan sapatinrikkomiseen oli syypää:

  • se, joka sapattina teki käsitöitä tai muuta työtä, jonka sopii tuonnemmaksi jättää ja jota ei tehdä omaksi tai toisen hätätarpeeksi;[L 2] ja se
  • se, joka sapattina piti rihkamakaupan tai muun senkaltaisen kauppapuodin avoinna, tai sapattina kello yhdeksän jälkeen aamulla harjoitti torikauppaa.[L 3]
  • Jos joku sapattina teki rikoksen, oli tämä seikka katsottava raskauttavaksi, paitsi jos rikos oli sellaista laatua, että sen voi tehdä vain sapattina.[L 4]

Sapatin määritelmä rikoslaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sapatti määriteltiin rikoslaissa niin, että sapatin aika kesti kello kuudesta aamulla kello kuuteen illalla sunnuntaina taikka kirkollisena juhlapäivänä, joka oli pyhäpäivä.[L 5]

Sapatin päivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikoslain säädös sapatinrikoksesta koski ainoastaan niitä päiviä, joita Suomen evankelisluterilainen kirkko vietti pyhäpäivinä. Sellaisia olivat kaikki sunnuntait sekä kirkkolaissa[L 6] luetellut kirkolliset juhlapäivät: joulupäivät, uudenvuodenpäivä ja loppiainen, Marian ilmestyspäivä, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, toinen helluntaipäivä ja Johannes Kastajan päivä.[3]

Muidenkin uskontokuntien jäsenet olivat velvollisia pitämään evankelisluterisen uskontokunnan yleiset pyhäpäivät pyhinä.[3]

Sunnuntain aukiolo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työnteko ja liikkeiden aukiolo, joka erityisissä laeissa oli sallittu sunnuntaisin, ei ollut rangaistavaa sapatinrikkomisena.[3]

Hätätarvetyö sallittu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun sapattina oli kielletty tekemästä käsityötä taikka muuta työtä, joka sietää viivytystä ja jota ei tehdä omaksi tai toisen hätätarpeeksi, tämä tarkoitti sitä, että sapattina ei ollut kielletty tekemästä kotiaskareita, jotka olivat tarpeellisia, kuten esimerkiksi siistiminen ja järjestäminen, eikä sellaisia maataloustöitä, joita ei voinut lykätä. Sellaisia maamiehen töitä, joita ei voinut lykätä, olivat muun muassa elonleikkuu, kun vilja liiaksi tuleentuneena rupesi varisemaan, taikka heinänkorjuu silloin, kun sade uhkasi aiemmin niitettyä ja sittemmin kuivunutta heinää. Myöskään sellaista käsityöläistä, jonka elinkeinona oli käsityöammatti, ei kielletty tekemästä työtä sapattinakin, jos se oli tarpeen hänen omaksi tai hänen perheensä elatukseksi.[3]

Vain sellaiset työt, jotka täyttivät molemmat laissa säädetyt edellytykset, eli eivät sietäneet viivystä ja jotka tehtiin hätätarpeeksi, olivat sallittuja töitä sapattina. Mikäli vain toinen näistä edellytyksistä täyttyi ja toinen puuttui, työnteko sapattina oli rangaistuksen alainen.[3]

Kumoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikoslain säännökset sapatinrikoksesta kumottiin vuonna 1971, eikä niitä sitä ennenkään ollut enää käytännössä sovellettu.[1] Niiden kumoamista koskeneen hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, että paljon rikoslain säännöksiä suuremman merkityksen olivat saaneet toisaalta työaikalain säännökset viikkolevosta, toisaalta kauppaliikkeiden aukioloajoista säädetty erillinen laki.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), s. 2274. Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7.
  2. Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Pahategon Caari, III luvun 6 - 8 § Agricola-projekti. Viitattu 5.11.2013.
  3. a b c d e Hakkila, Esko (toim.): ”Sapatinrikos”, Lakiasiain käsikirja, s. 962–963. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.
  4. ”HE 51/1970, Hallituksen esitys Eduskunnalle uskontorikoksia ja kirkollisten järjestysmääräysten rikkomista koskevan lainsäädännön uudistamisesta”, Valtiopäivät 1970, Asiakirjat, ensimmäinen osa. Valtion Painatuskeskus, 1971.

Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rikoslain 41 Luku. Kirkollista järjestystä koskevain määräysten rikkomisesta.
  2. Rikoslaki (1889), 41. luku 6 §.
    41. luku 6 § 1. momentti: Joka sapattina tekee käsi- tahi muuta työtä, jonka sopii tuonnemmaksi jättää, ja jota ei tehdä omaksi tahi toisen hätätarpeeksi, vetäköön sakkoa enintään viisikymmentä markkaa.
  3. Rikoslaki (1889), 41. luku 7 §.
    41. luku 7 §: Joka sapattina pitää rihkamakaupan tahi muun senkaltaisen kauppapuodin avoinna, taikka sapattina jälkeen kello yhdeksän aamulla harjottaa torikauppaa, vetäköön sakkoa enintään sata markkaa.
  4. Rikoslaki (1889), 41. luku 8 §.
    41. luku 8 §: Jos joku sapattina tekee rikoksen; on se seikka, että rikos sellaisena aikana tehdään, katsottava raskauttavaksi, ellei rikos ole sitä laatua, että sen voi ainoastaan sapattina tehdä.
  5. Rikoslaki (1889), 41. luku 6 §.
    41. luku 6 § 2. momentti: Sapattia kestää kello kuudesta aamulla kello kuuteen illalla sunnuntaina tahi kirkollisena juhlapäivänä, joka lain mukaan yleisesti pyhänä pidetään.
  6. Kirkkolaki 18 §.