Santiago Calatrava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Santiago Calatrava
Santiago Calatrava Valls
Santiago Calatrava vuonna 2010.
Santiago Calatrava vuonna 2010.
Henkilötiedot
Koko nimi Santiago Calatrava Valls
Syntynyt28. heinäkuuta 1951 (ikä 72)
Benimàmet, Valencia, Espanja
Kansalaisuus Espanja
Koulutus ja ura
Instituutti Institution of Structural Engineers, NewYork, Sveitsi, Qatar
Tutkimusalue Rakennusarkkitehtuuri, rakennetekniikka, kuvanveisto, taidemaalaus
Tunnetut työt Athens Olympic Sports Complex, Auditorio de Tenerife, Puente del Alamillo Bridge, Chords Bridge, Ciutat de les Arts i les Ciències, Liège-Guillemins railway station, Museum of Tomorrow, Turning Torso
Palkinnot European Prize for Architecture, AIA Gold Medal, IStructE Gold Medal, Eugene McDermott Award, Prince of Asturias Award, Auguste Perret Prize
Aiheesta muualla
calatrava.com

Santiago Calatrava Valls (s. 28. heinäkuuta 1951 Benimàmet, Valencia) on espanjalainen arkkitehti, insinööri, kuvanveistäjä ja taidemaalari. Calatravaa inspiroivat ranskalaisen arkkitehdin Le Corbusier’n työt. Hänen yksilölliset, luovat ja vaikutusvaltaiset työnsä perustuvat usein luonnon muotoihin ja rakenteisiin, jotka yhdistyvät rakennusteknisiin lainalaisuuksiin ja usein ensi näkemältä arvoituksellisiin ratkaisuihin.[1] Hän on suunnitellut muun muassa pilvenpiirtäjiä, rautatieasemia ja siltoja. Hänen parhaiten tunnettuihin töihinsä lukeutuvat Milwaukeen taidemuseo[2], Margaret Hunt Hill -silta[3] Dallasissa Texasissa sekä Museum of Tomorrow[4] Rio de Janeirossa Brasiliassa. Hänen arkkitehtitoimistonsa ovat New Yorkissa, Qatarin Dohassa ja Zürichissä. Calatravan tunnetuista luomuksista Suomea lähinnä on 190 metriä korkea kierrettyä vartaloa muistuttava pilvenpiirtäjä Turning Torso Malmössä.

Varhainen elämä ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Calatrava on syntynyt 28. heinäkuuta 1951 Benimàmetissa Espanjan Valenciassa. Hänen äitinsä perhe Valls oli juutalaista alkuperää. Isänsä puolen sukunimi Calatrava on vanha aristokraattinen, keskiajalta periytyvä.[5] Hänen alkuopintonsa tapahtuivat Valenciassa. Vuoden 1957 alussa hän opiskeli piirtämistä ja maalausta School of Applied Artissa. Vuonna 1964, kun kenraali Francisco Francon hallintokausi päättyi ja Espanja tuli avoimemmaksi muuhun Eurooppaan, hän meni vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Vuonna 1968, lukion päättymisen jälkeen, hän opiskeli Ecole des Beaux Artsissa Pariisissa, mutta Pariisin ylioppilasmellakoiden takia palasi kotiin. Valenciassa löysi hän Le Corbusier’n arkkitehtuuria käsittelevän kirjan, joka vakuutti, että hän voisi toimia sekä arkkitehtinä että taiteilijana. Hän ilmoittautui jatkokoulutukseen Polytechnic University of Valenciaan arkkitehtuuria opiskelemaan. Hän sai arkkitehdin päättötodistuksen. Tämän jälkeen hän suoritti korkempia opintoja kaupungistumisesta. Yliopistoaikana hänellä oli projekteja opiskelutoverien kanssa. Hän julkaisi kansankieliset arkkitehtuuria koskevat julkaisut Valenciasta ja Ibizasta.[6] Vuonna 1975 hän kirjoittautui Swiss Federal Institute of Technologyyn Zürichissä, Sveitsissä toisen asteen koulutukseen valmistuen rakennusinsinööriksi. Vuonna 1981 hän suoritti tohtorin tutkinnon arkkitehtuurin osastolla. Hänen tutkimusaiheenaan oli kolmiulotteisten rakenteiden taipuisuus "The Pliability of three-dimensional structures." Calatrava kertoi elämäkertansa kirjoittajalle Philip Jodidiolle tästä vaiheesta: "Aloittaminen nollapisteestä oli hyvin vahvana minussa. Olin päättänyt laittaa syrjään kaiken, mitä olin oppinut arkkitehtikoulutuksessa sekä oppia piirtämään ja ajattelemaan insinöörimäisesti. Minua viehätti gravitaatiokysymys ja vakuutuin, että oli välttämätöntä aloittaa työ yksinkertaisilla muodoilla". Calatrava selitti, että sveitsiläinen insinööri Robert Maillart (1872-1940) vaikutti hänen töihinsä varsinkin 20:n vuosisadan alussa. Maillart opetti, että riittävä yhdistelmä voimaa ja massaa voi synnyttää tunteita.

Ensimmäisiä projekteja ja kansainvälisyyttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuaan tohtorinarvon 1981 Calatrava avasi oman toimiston Zürichissä. Hän suunnitteli näyttelyhallin, tehtaan, kirjaston ja kaksi siltaa, mutta niitä ei rakennettu. Vihdoin 1983 hän alkoi saada kasvavassa määrin toimeksiantoja teollisuus- ja liikennerakennuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hän suunnitteli ja rakensi Jakemin pakkahuoneen (Entrepôt Jakem), Münchwilenin tavaratalon Sveitsin Turgauhun, toisen tavaratalon Coesfeld-Letteen Saksassa, edelleen pääpostitoimiston Luzerniin Sveitsissä, bussikatoksen Saint Galliin Sveitsissä (1983–85) ja koulun katon Wohleniin Sveitsissä (1983–88). Sen jälkeen tuli merkittäviä projekteja: Luzernin rautatieaseman uusi halli (1983–89) ja sitten koko Zürich Stadelhofenin juna-asema Sveitsissä (1983–1990). Rautatieasemaan tuli useita hänen töittensä piirteitä; suorat linjat ja suorat kulmat ovat harvinaisia. Rautatielaiturit kaartoivat, kantavat pilarit olivat vinossa, modernit luolan muotoon valetut betonirakenteet raiteiden päällä. Rakenteisiin kuuluu pisaranmuotoisia kattoikkunoita, kaltevat ikkunapanelit antavat valoa vapaasti laitureille.

Vuosivälillä 1984–87 hän rakensi ensimmäisen siltansa, Bac de Roda Bridge, Barcelonaan Espanjassa. Tästä tuli ensimmäinen kansainvälinen läpimurto Calatravalle. Pyöräily- ja jalankulkusilta ylittää risteävän rautatielinjan. Silta on 128 metriä pitkä, sisältää kaksoiskaaret, joissa kaari ja tukivaijerit ovat kolmenkymmenen asteen kulmassa. Rakenteet ovat kevyet ja ilmavat, mistä tuli Calatravan tyylillinen signeeraus. Sillan ylempi osa, joka koostuu teräskaarista ja kaapeleista, on kevyt ja ilmava, kuten nauhojen verkko ankkuroituneena alhaalla massiivisiin teräsbetonitukiin ja graniittipilareihin. Hänen seuraava siltansa, Puente del Alamillo (1987–1992) Espanjan Sevillassa, oli jopa edellistä vaikuttavampi ja sementoi Calatravan maineen. Silta rakennettiin osana vuoden 1992 Expo 92 –näyttelyä. Meandro San Jeronimo River –joen ylittävänä se on 200 metriä pitkä. Sen päätunnusmerkkinä on 142 metriä korkea, 58 asteen kulmaan kallistettu pyloni. Kulma on sama kuin Egyptin Gizan suurenmoisen pyramidin seinän. Pylonin betonin paino on riittävä kannattelemaan sillan painon kolmellatoista kaapeliparilla. Tällöin pylonin toisella puolella kaapelit ovat tarpeettomat.

1990-luvun projekteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alussa Calatrava rakensi useita merkittäviä rautatieasemia ja siltoja, mutta laajensi myös toimialuettaan kauemmaksi. Mainittakoon liikekeskus Kanadaan, uusi matkustajaterminaali Bilbaon lentokentälle, ensimmäinen rakennus Yhdysvaltoihin: Milwaukeen taidemuseo. Vuonna 1992 täydentyi valikoima maalauksellisella ja veistoksellisella Montjuïc Communications Tower –tornilla Barcelonassa (1989–92). 136-metriä korkea suurenmoinen betonitorni suunniteltiin vuoden 1992 olympiakisoja varten. Betonipyloni kallistuu takakenoon ja näyttää kiinnitetyn vaakasuoriin lähetysantenneihin. Rakenteen muodossa voi nähdä urheilijan heittävän keihästä. Tornin alaosan ympyränmuotoisen rakennuksen sisällä on lähetysvälineistö, joka on eristetty valkeilla tiilillä ja on varustettu metallilla, joka tuo mieleen avautuvan ja sulkeutuvan silmän. Rakennuksella on osittain katalonialaista leimaa ja se lainaa Antonio Gaudin Park Güellin piirteitä värikkäässä keramiikkalaatoituskoristuksessaan puistossa. Läheisellä aukiolla on jättimäinen aurinkokello, jonne lankeaa tornin varjo. 1992 valmistuu myös ensimmäinen Pohjois-Amerikan projekti, Allen Lambert Galleria Torontossa Kanadan Ontariossa. Liikekeskuksen sisäpuolta peittää lasinen ulkokatto, jota kannattelee jättiläismäiset puunkaltaiset pilarit, jotka ovat moderni versio Pariisin Belle Epoque Les Halles marketin vastaavista.

Gare de Lyon Saint-Exupéry (1989–1994) and the Eastern Train Station in Lisbon (1992–98)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1994, hän sai valmiiksi toisen merkittävän rautatieaseman, Gare de Lyon Saint-Exupéry Lyonin lentoasemalla Satolasissa. Tämä rakennus edusti sekä toiminnallista yhteyttä lentokentän ja rautatieaseman välillä, huippunopeiden TGV-junien terminaalia että Rhonen Alppien alueen symbolia. Asema on katettu valtavilla munankuoren muotoisilla betonirakenteilla, joiden korkeus vaihteli 120 ja 100 metrin välillä ja joihin ripustettujen osien maksimikorkeus oli 40 m ja paino 1300 tonnia. Rautatieasemaa ja lentoterminaalia yhdisti 180 metriä pitkä silta, johon oli käytetty lasia ja betonia. Lasiset ja teräksiset sivut ja terminaalin kattoikkunat sillan sisällä muistuttivat modernia katedraalia, lasipaneelit ylimpänä muistuttivat mieleen vihjailevasti lentomatkan. Ulkopuolelta asemaa on sanottu esihistorialliseksi eläimeksi, kun lasista ja teräksistä siltaa on verrattu lintuun tai paholaisrauskuun.

Gare do Oriente eli itäinen rautatieasema rakennettiin vuoden 1998 Lissabonin maailmannäyttelyä varten ja yhdysväylänä läheiseen teollisuusalueeseen. Se oli suunniteltu kulkemaan joutomaan yli, mikä erotti asuinalueen Tagus Riverin keskustasta. Samankaltaisen käytävän hän oli suunnitellut Torontoon, mutta nyt suuremmassa mittakaavassa. Aseman sisäpuoli muistuttaa metsää, jonka pilarit ovat kuin jättiläismäisiä puita, jotka kannattelevat 238 metristä 78 metriin yltävää lasikattoa, mikä on kahdeksan raideparin yläpuolella. Asemakompleksiin kuuluu myös liikekeskus sekä mahdollisti raitiovaunujen ja metron liikenneyhteydet kaupungin keskustaan. Lukuisat holvikaaret ja kaarteet ilmentävät liikkumista ja lähtövalmiutta.

Bilbao Airport (1990–2000)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs Calatravan viimeisistä projekteista 1900-luvulla oli Bilbaon lentoasema Espanjassa. Huomionarvoinen siellä oli 42 metrin korkuinen lennonjohtotorni, jossa betoni oli päällystetty alumiinilla, joka kasvoi kookkaaksi ja joka muistutti käsiään edessään pitävää patsasta. Tärkeitä ovat myös terminaalirakennukset, joissa valkeisiin betonirakenteisiin on yhdistetty alumiinimuodostelmia. Terminaalirakennukset itsessään näyttävät suunnan ylöspäin, lähtemään lentoon. Lentoasema onkin saanut yleisesti käytetyn lempinimen ”kyyhkynen”.

Museoita, konserttihalleja ja pilvenpiirtäjiä (2000-2010)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Milwaukee Art Museum (1994–2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Milwaukeen taidemuseon Quadracci-paviljonki (1994–2001) oli Calatravan ensimmäinen rakennus Yhdysvalloissa ja myös hänen ensimmäinen museonsa. Se toi julki tekniset keksinnöt ja muodot, joita hän oli käyttänyt rautatie- ja lentoasemilla, mutta nyt käyttäen enemmän muodon ja arkkitehtonisen näyttämisen vapautta. Sillä on yhteyttä olemassaolevaan Eero Saarisen 1957 suunnittelemaan rakennukseen lähellä Michiganjärveä. Myöhempi esikuva Calatravalle oli 1975 David Kahler. Uuden paviljongin tarkoituksena oli tehtävämäärittelyn mukaan saada uusi sisäänkäynti museolle, eritoten ”uudelleen määrittää museon identiteetti vahvemmaksi imagoltaan”. Calatrava valittiin seitsemänkymmentäseitsemän kilpailutetun arkkitehdin joukosta. Calatravan ratkaisuna oli lasinen ja teräksinen kaksi metriä korkea sisääntulohalli liikuteltavine aurinkosuojineen. Rakenteeseen kuului kaksi suurta siipeä, joihin kuului kaksikymmentäkuusi pienempää siipeä, pituudeltaan 8 – 32 metriä. 115 tonnin painoinen aurinkosuoja voitiin nostaa ylös yksinkertaisella pylonilla, kuten valtavalla linnun siivellä, tai laskea, kun tuulen nopeus järveltä ylitti 65 kilometriä tunnissa. Rakenteen sisällä oli konferenssihalli, näyttelytila, liikkeitä ja ravintola näköalapaikkana järvelle. Hän myös suunnitteli olemassaolevan jalankulkusillan kaupungin keskustan ja järven rannan välille.

Bodegas Ysios winery (1998–2001)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bodegas Ysios –viinitila Laguardiassa Espanjassa (1998–2001) suunniteltiin Rioja-viinien symboliksi viinitilalla. Rakennettu viinitilan viettävälle rinteelle 196 metriä pitkä rakennus. Se sai alumiinikaton ja julkisivuksi laminoitua, vuoroin kuperaa, vuoroin koveraa puupanelia, mikä kattolinjan kera väreili kuin sarjana aaltoja.

Auditorio de Tenerife (1991–2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auditorio de Tenerife (1991–2003) Teneriffalla Kanarian saarilla pitää sisällään 1558-paikkaisen konserttihallin sekä 428-paikkaisen kamarimusiikkihallin. Se hallitsee kaupunkiaukiota ja vanhaa kaupunkia kuusikymmentämetrisellä kaarevalla betonikupolillaan sekä kruununaan sillä on murtuvan aallon kaltainen kaareva katto. Ulkokuori on päällystetty keraamisilla laatoilla ja katukäytävä sekä enimmät lattioista on tehty paikallisesta laavakivestä. Rakennuksen epätavallinen veistoksellinen muoto antaa erilaisen vaikutelman riippuen tarkastelupaikasta.

Turning Torso (1999–2004)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turning Torso Malmössä Ruotsissa oli Calatravan ensimmäinen pilvenpiirtäjä kierremuotoineen. Se sai myöhemmin lukuisia seuraajia ympäri maailmaa, aina Shanghaista Moskovaan. Arkkitehti oli alun perin suunnitellut rakennuksen seitsemän teräskuution kannattamaksi ja kasvavan kierteisrakenteena muistuttamaan kiertyvää selkärankapilaria. Torni kohoaa 190 metrin korkeuteen ja kiertyy täydet yhdeksänkymmentä astetta perustuksen ja huipun välillä. Jokainen sen yhdeksän kuution kuutiosta on kuin erottaisi viisi nelikerroksista rakennusta; jokainen kerros sisältäen yhdestä viiteen huoneistoa. Rakennuksessa liikkumista ja huoltoa varten on hissien ja liukuportaiden joukko, joilla pidetään yhteyttä kuutioiden välillä. Hillittyjen poikittaispalkkien järjestelmä ulkoasussa korostaa kierteisen rakennuksen kiertymistä. Vuonna 2016 kyseinen rakennus oli Skandinavian kallein.

Athens Olympic Sports Complex (2001–2004)

Vuoden 2004 Ateenan olympiakisoja varten Kreikassa Calatrava voitti kilpailutuksen kattaa olemassaoleva stadion uudella katolla, tehdä samankaltainen katto pyöräilystadionille ja lisäksi rakentaa neljä sisäänkäyntiyhdyskäytävää, valtava veistos symbolisoimaan kisoja sekä muita arkkitehtonisia piirteitä harmonisoimaan ja monipuolistamaan rakennuskompleksia. Laminoidusta lasista kaarevien lehtien muotoon päällystetty stadionin katto on suunniteltu heijastamaan 90 prosenttia auringonvalosta. 25,000 neliömetrin laajuista kattoa kannattelee kaksinkertaisesti ankkuroidut putkimaiset teräkset, joiden jänneväli on 304 m ja korkeus 60 metriä. Se on 250 metrin pituinen ja 20 metrin korkuinen, ripustettu kaapeleilla kahdesta parabolisesta kaaresta. Pyöräilystadionilla on valkea katto kahden 45 metriä korkean, 4000 tonnia painavan betonikaaren kannatelemana, joista lasinen ja teräksinen katto on ripustettu vastaavaksi kaareksi. Calatrava suunnitteli myös valtavan parabolisen kaaren sisäänkäynnin ja Kansakuntien seinän ylle, sekä putkimaisesta teräksestä liikkuvan veistosmaisen seinämän, joka liikkuu aaltomaisesti suunnitellun mukaisesti.


City of Arts and Sciences and Opera House in Valencia (1991–2006)

Calatravan suunnittelemista rakennuksista suurin osa on hänen syntymäseudullaan Valenciassa Espanjassa rakennettuna vuosikymmenen kuluessa. Joukkoon sisältyy taide- ja tiedekeskus City of Arts and Sciences (1991–2000) ja oopperatalo (1996–2006), kaikki rakennettu moottoritien ja joen rannan väliselle 35 hehtaarin maa-alueelle kaupungin itäpuolella. Muodoltaan puoliksi uponnutta maapalloa muistuttava planetaario on sijoitettu keskelle, vierellään suuri keinojärvi, jonne rakennus näyttää vajoavan. Kupoli on päällystetty metalliverholla, joka avautuu ja sulkeutuu. Kupolin sisäänkäynti aukeaa kuin ihmissilmä. Yhdellä sivulla on tiedemuseo, takaosassa rivi kallistettuja pilareita. Uusimpana rakennelmana on oopperatalon massiivinen kuori, jota Calatrava kuvaa ”monumentaaliseksi veistokseksi”, mikä antaa jatkuvan liikkeen vaikutelman.

Liège-Guillemins railway station (2009)

Huippunopeiden junien Liège-Guillemin rautatieasemaa Belgian Liegessä kattaa nauhamainen lasista ja teräksestä valmistettu katto. Se on 160 metriä pitkä ja 32 metriä korkea ja suojaa yhdeksää raideparia ja viittä asemalaituria. Läpinäkyvä katto vaikuttaa poistavan sisä- ja ulkotilojen välisen eron.

Viimeaikaiset merkittävät projektit (2011- )[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oviedo Conference Center (2000–2011)

Konferenssikeskus (2000–2011) ja näyttelyhalli Oviedon kaupungissa Espanjassa yhdistää kaksi julkista rakennusta ja hotellin. Katto tukeutuu betonipilareihin ja katteena on käytetty lasia ja terästä vaakasuorina kaistaleina. Ellipsin muotoisessa konferenssikeskuksessa on teatteri, näyttelyhalli ja seminaarihuoneita. Keskuksessa on myös toinen Calatravalle tyypillinen tunnusmerkki; siirtyvä aurinkosuoja, joka laskostuu ja oikenee. Konserttihallin sisätilassa on kaarevat nousevat toistuvat sarjat istuinrivejä.

Margaret Hunt Hill Bridge (2007–2012) and Peace Bridge (2008–2012)

Calatrava konstruoi sarjan erikoisia siltoja, jotka tekivät hänet maailmankuuluksi uutuuksillaan ja rohkeilla toteutuksillaan. Suurimpia ja dramaattisimpia on Trinity Riverin ylittävä Texasin Dallasissa. Maaliskuussa 2012 avattu Margaret Hunt Hill –silta. Kuusikaistainen silta on 209 metriä pitkä. Siltaa kannattelevat kaarenmuotoinen 136 m korkea teräspyloni ja 48 kaapelia, joiden pituudet vaihtelivat 119:sta 196 metriin. Toinen kohde oli Autostrada A1 Italian Reggio Emiliassa. Sinne rakennettiin kolme siltaa 2005-2007. Kolmas huomattava kohde oli Margaret McDermott –silta, rakennettiin 2011-2017.

Rauhan sillan (Peace Bridge) Kanadan Calgaryssa käyttötarkoitus, mitat ja suunnittelu poikkesivat muista silloista. Bow-joen poikki rakennettiin 126 metrin pituinen jalankulku- ja pyöräilysilta. 2008-2012 rakennettu silta on muodoltaan lasinen putki, jolle on erikoista harvinainen pituus ilman kannattelevia torneja tai pilareita.

Florida Polytechnic University (2009–2014)

Floridan teknillinen yliopisto Floridan Lakelandissa (2009–2014) antoi Calatravalle tilaisuuden suunnitella ilman rajoitteita yliopiston koko kampus. 69 hehtaarin alueella veden peittämät vanhat fosforikaivokset muodostivat pieniä järviä, jotka Calatrava yhdisti alueen keskusjärveksi. Sillä oli keskeinen merkitys innovaation, tieteen ja teknologian rakennukselle. Silmän muotoisessa 18600 neliömetrin pinta-alaisessa kaksikerroksisessa keskusrakennuksessa ovat luokkahuoneet, tiedekunnan laboratoriot ja yleiset tilat, kunnes muut rakennuset ovat valmiit. Rakennuksessa on useita tyypillisiä Calatravalle kuuluvia piirteitä. Katon näkymät vaihtuvat auringon aseman mukaisesti. Rakennuksen terasseja peittää kevyt katos tai teräsverkko. Suora auringonvalo alenee 30 prosenttia. Käytävät ja sisäpiha on katettu kattoikkunoin. Rakennuksessa on 1860 neliömetriä aurinkopaneleita luonnonenergiasyistä. Yliopiston kirjasto on myös omaperäinen: normaaleja kirjoja siellä ei ole, vaan aineisto on digitoitua.

Museum of Tomorrow, Rio de Janeiro (2010–2015)

Huomisen museo (Museum of Tomorrow) avattiin joulukuussa 2015 Brasilian Rio de Janeirossa. Se on osa Rio de Janeiron ranta-alueen uudistamisprojektia vuoden 2016 kesäolympialaisia varten. Museo on 7600 neliömetrisen aukion laidassa sataman lähellä ja se on heijastavia lammikoiden ympäröimä. Rakennuksessa on 75 metriset aukion yli ulottuvat ulokepalkit sekä merta kohti 45 metriset. Tulee mielikuva, että rakennus kelluu vedessä. Katto on varustettu auringon mukaan liikkuvilla suojilla. Sisäsuunnittelua Calatrava kutsuu arkkityyppiseksi ja yksinkertaiseksi. Tämä sallii erityyppisiä ja –kokoisia näyttelyitä. Rakennus on ekologinen: mm. kierrätetty merivesi säätelee rakennuksen sisälämpöä ja uudelleentäyttää ympäröiviä altaita.

WTC Hub, New York City (2003–2016)

Calatrava suunnitteli WTC-liikennekeskuksen jälleenrakennettuun World Trade Centeriin. Rakennuksethan tuhoutuivat lentokonetuhoiskuissa 2001. Uudella asemalla on uuden PATH-järjestelmän paikallisjunien, metroliikenteen ja muun liikenteen solmupiste. Myös suuri ostoskeskus on siellä sekä kaupallinen iskun muistotila. Aseman soikionmuotoinen 35 metrin pituinen ja 29 metriä korkea yläpohja ”silmä” on lasia ja terästä. Calatravan mukaan se muistuttaa lapsen kädestä lentoon lähtevää lintua. Kattorakenteen ”siipien” maksimikorkeudeksi kaksinkertaisine peitelevyineen hän suunnitteli 51 metriä. Hanke kariutui uusien turvamääräysten takia. Aseman päähalli on kymmenen metriä maan alla ja PATH-järjestelmän raiteet kahdeksan metriä alempana. Metroaseman katon piti alun perin tulla toiminnaltaan avoimeksi hyvällä säällä, muttei toteutunut kalleutensa ja tilarajoitteiden takia.

WTC-asema on herättänyt keskustelua kustannusten suuruuden (arvioitu kaksimiljardia dollaria kaksinkertaistui ja kallein osuus eli rautatieasema jäi rakentamatta) ja valmistumisen viivästymisen takia (seitsemän vuotta aikataulusta jäljessä 2016). New York Timesin arkkitehtuurikriitikko Michael KIemmelman ylisti korkealle kohoavaa näkymää ”silmän” sisällä, mutta paheksui kustannuksia.

Merkittäviä töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiistelyä ja kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosia kiiteltiin ja kommentoitiin Calatravan töitä. Vuonna 2013 Calatravan joissakin projekteissa alettiin kritisoida perustusten kalleutta, valmistumisten viivästymisiä ja käytännön ratkaisuja. Erityisesti Suzanne Daieyn artikkelissa New York Timesissa syyskuun 13. päivänä 2013 artikkelissa "Santiago Calatrava collects critics as well as fans. (Santiago Calatrava kerää yhtähyvin kritiikkiä kuin ihailijoita)" oli esitetty Calatravan projektien hyvät ja huonot puolet.

Calatravan Venetsiaan suunnittelema silta Calatravan silta on herättänyt paljon kiistaa. Rakennustyöt ovat kestäneet 12 vuotta, ja sillan vihkiäisten piti olla 18. syyskuuta 2008, mutta tilaisuus on peruttu sillan herättämien ristiriitaisten tunteiden vuoksi. Silta on neljäs Venetsian Canal Granden ylittävä raskaan liikenteen silta. Rakennuskustannukset ovat rakennusaikana nousseet nelinkertaisiksi.[2]

Taideteoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Calatrava on myös kuvanveistäjä ja maalari. Monet hänen arkkitehtoniset työnsä, huomattavimpana Turning Torso Malmössä, olivat alun perin veistoksia. Vuonna 2006 New York Cityn Metropolitan-taidemuseossa pidettiin yhden miehen näyttely. Siellä oli esillä Calatravan piirustuksia, veistoksia ja arkkitehtonisia malleja. Näyttelyn otsikkona oli: Veistoksista arkkitehtuuriin.

Vuonna 2012 Pietarin Eremitaaši-museossa oli Calatravan töiden näyttely ja tätä seurasi näyttely Vatikaanin museossa Roomassa. Kahdeksan Calatravan veistosta on pystytetty Park Avenuelle 52. ja 55. katujen välille New York Cityssä

Rakennuskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmiit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesken[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa
Lähi-idässä
Pohjois-Amerikassa

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Calatrava on saanut lukuisasti palkintoja suunnittelu- ja insinööritöistään. Vuonna 1988 SOM-säätiö palkitsi Calatravan Fazlur Khanin kera kansainvälisestä ystävyydestä. 1990 hän vastaanotti Pariisissa "Médaille d'Argent de la Recherche et de la Technique"n. 1992 hän sai Rakennusinsinöörien järjestön maineikkaan kultamitalin. 1993 New Yorkissa modernin taiteen museo palkitsi hänen näyttelytyönsä "Structure and Expression". 1998 Pariisissa hänet valtiin "Les Arts et Lettres"in jäseneksi. 2005 Calatrava Arkkitehtien Amerikan järjestön (American Institute of Architects, AIA) kultamitalin.

2005 Calatrava palkittiin MIT:n taiteiden neuvoston myöntämällä Eugene McDermott -palkinnolla. Hän on myös Design Futures Councilin seniorijäsen.

Calatrava on saanut kaksikymmentäkaksi tunnustuspalkintoa töistään. 2013 Georgian instituutti myönsi Calatravalle tekniikan kunniatohtorin arvon. Vain harvalle tämä myönnetään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Petäjä: Italian presidentti ei vihi Venetsian uutta siltaa. Helsingin Sanomat, 1.9.2008, s. C3. Artikkeli HS-Arkistossa Viitattu 1.9.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Santiago Calatrava