Santeri Mäkelä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Santeri Mäkelä
Syntynyt 26. maaliskuuta 1870
Sääksjärvi, Vimpeli
Kuollut 1937 tai 1938
Neuvostoliitto
Puolue Suomen Kommunistinen Puolue
Entiset puolueet Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Asema kansanedustaja 1910–1914 ja 1917–1918
Vaalipiiri Vaasan läänin itäinen vaalipiiri

Santeri (Aleksanteri) Mäkelä (26. maaliskuuta 1870 Vimpelin Sääksjärven kylä – 1937 tai 1938 Neuvostoliitto) oli suomalainen kansanedustaja ja kirjailija. 1920-luvun alusta lähtien hän asui Neuvostoliitossa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä syntyi maanviljelijän perheeseen. Hän sai isältään virikkeitä kirjallisiin töihin. Mäkelä oli lahjakas itseoppinut, ja hänet otettiin 19-vuotiaana pitäjän kiertokoulun opettajaksi. Kiinteässä yhteydessä Santeri Alkioon hän perusti 23-vuotiaana Järviseudun ensimmäisen nuorisoseura.[1]

Vuosisadan vaihteessa Mäkelä muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli viisi vuotta pääasiassa Michiganin rautamalmikaivoksissa. Hän liittyi Amerikassa työväenliikkeeseen, toimi Ironwoodin työväenyhdistyksen johtajana, sanomalehtitoimittajana ja suosittuna matkapuhujana suomalaissiirtolaisten keskuudessa.[2]

Mäkelä palasi kotikyläänsä Sääksjärvelle syksyllä 1907, mutta hänen perheensä jäi vielä Amerikkaan. Hänen vaikutuksestaan kylään syntyi Vimpelin ensimmäinen työväenyhdistys ja Järviseudun ensimmäinen työväentalo. Mäkelästä tuli sanomalehdentoimittaja, kiertävä matkapuhuja, piirikokousedustaja ja kansanedustaja. Hänet oli eduskunnassa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kansanedustajana Vaasan läänin itäisestä vaalipiiristä vuosina 1910–1914 ja 1917–1918. Eduskunnassa hän keskittyi maatalouskysymyksiin ja profiloitui puolueessaan talonpoikaisen maaseutusosialismin edustajana.[3][4]

Mäkelä kannatti väkivallattomuutta, mutta kun tilanne kehittyi aseelliseksi konfliktiksi, hän oli valmis osallistumaan. Sisällissodan aikana Mäkelä toimi kansanvaltuuskunnan maatalousasiain osaston jäsenenä ja punakaartin agitaatio-osaston puhujana.[5] Sodan loppuvaiheessa Mäkelä pakeni Venäjälle, jossa toimi erilaisissa huolto- ja valistustehtävissä Pietarissa ja sen pohjoispuolella olevalla inkeriläisalueella. Keväällä ja kesällä 1918 hän oli Pavlovskin kasarmille syntyneen ja myöhemmin Vasilinsaarelle siirtyneen pakolaiskodin muonituskomissaari. Vuodenvaihteessa 1918–1919 hän oli Pietarissa ilmestyneen Vapaus-lehden aputoimittaja. Ennen kesää 1923 hän toimi opettajana Pietarin keskikaupungin koulussa, Toksovan kansanopistossa, Rääpyvän karjanhoitoteknikumissa ja kansainvälisessä sotakoulussa. Venäjällä Mäkelästä tuli Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen.[6]

Syyskuussa 1923 SKP lähetti Mäkelän Suomeen syventämään Maalaisliitossa ilmentynyttä erimielisyyttä ja synnyttämään itsenäistä talonpoikien liikehdintää. Yritys ei kuitenkaan tuottanut tuloksia, ja heinäkuussa 1924 hän palasi Venäjälle.[7] Pari seuraavaa vuotta Mäkelä kirjoitti SKP:n toimeksiannosta maatalouskysymystä käsitteleviä artikkeleita, joita julkaistiin suomalaisissa työväenlehdissä. Hän asui Lempaalan Mäntysaaressa eikä osallistunut puolueen johtoelinten toimintaan. SKP:ssä pohdittiin Mäkelän lähettämistä Suomeen tai Neuvosto-Karjalaan, mutta suunnitelmat kariutuivat, ja vuonna 1928 hän asettui Kuivaisin Ryyppölän kylään, jossa toimi paikallisen kolhoosin jäsenenä.[8]

Mäkelän elämän loppuvaiheet ovat hämärän peitossa. Vuonna 1937 hän työskenteli yövahtina Kustannusliike Kirjan maatilalla Petroskoin lähellä.[9] Eräiden tietojen mukaan Mäkelä vangittiin ja teloitettiin[10] tai hän kuoli vankileirillä.[11] Raoul Palmgrenin mukaan hän kuoli luonnollisesti vuonna 1938. Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja Viktor Tšehov mainitsi Mäkelän yhtenä sotaa edeltäneistä kirjailijoista vuonna 1948 ilmestyneessä artikkelissa. Tällainen maininta ei olisi ollut mahdollinen, jos hän olisi kuollut Stalinin vainojen uhrina.[10]

Mäkelä oli naimisissa Amalia Kultalahden kanssa vuodesta 1895.[4]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä tunnetaan myös suomalaisena työväenkirjailijana. Amerikassa hän julkaisi Suomen sotaan 1808–1809 sijoittuvan kertomuksen Linda (1904; toinen laajennettu painos 1907) ja kaivostyöläisten elämää kuvaavan romaanin Elämää ikuisessa yössä (1904; toinen painos 1911). Proosatuotannon ohella Mäkelä kirjoitti myös runoja (yhteiskokoelma Lausuttavia runoja I, 1906) ja näytelmiä (mm. Isontalon Antti, 1917). 1920-luvun lopulta lähtien hän julkaisi runoja ja kertomuksia Neuvostoliiton suomenkielisissä sanoma- ja aikakauslehdissä. Tämän vaiheen tunnetuin teos on runo Mykille joukoille.[12]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linda. Superior: Työmies-soc., 1904. (Toinen laajennettu laitos. Superior: Työmies-soc., 1907.)
  • Elämää ikuisessa yössä. Superior: Työmies-soc., 1911.
  • Santeri Mäkelä, H. Laukkanen, W. Wikman. Kumouksen kuohuista, Runoja. Leningrad: Kirja, 1925. (Mäkelän runot: Mykille joukoille, Jaakko Ilkan kirous, Taistelua ja kuolemaa)
  • Jumalat ja jumalien palvelus, Kirja, 1925
  • Mies on vaimon pää: näytelmä 1:ssä näytöksessä. Leningrad: Kirja, 1927.
  • "Mykille joukoille" teoksessa Miten meillä sotaa käytiin: lokakuuksi lapsille ja aikuisille: kertomuksia ja runoja, toim. Y. Savolainen. Kirja, 1927
  • Runoja teoksessa Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. Petroskoi: Karjala, 1976, s. 21–35.
  • Santeri Mäkelän omia tekstejä teoksessa Saarela, Tauno (toim.) Talonpoikainen sosialisti – Santeri Mäkelä poliittisena toimijana ja kirjailijana. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1997, s. 85–139.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarela, Tauno (toim.): Talonpoikainen sosialisti – Santeri Mäkelä poliittisena toimijana ja kirjailijana. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1997. ISBN 951-95276-6-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  1. Saarela, s. 19
  2. Saarela, s. 19, 31–32
  3. Saarela, s. 32–35
  4. a b Eduskunta: edustajamatrikkeli Eduskunta.fi. Viitattu 20.5.2009. (suomeksi)
  5. Saarela, s. 35–36
  6. Saarela, s. 55–57
  7. Saarela, s. 57–60
  8. Saarela, s. 60–65
  9. Saarela, s. 66
  10. a b Ylikangas, Mikko: Rivit suoriksi! Kaunokirjallisuuden poliittinen valvonta Neuvosto-Karjalassa 1917–1940, s. 421. Helsinki: Kikimora Publications, 2004. ISBN 952-10-2059-8.
  11. Natsionalnyje pisateli Karelii: finskaja emigratsija i polititšeskije repressii 1930-h godov: biobibliografitšeski ukazatel = Karjalan kansalliset kirjailijat: suomalaisten maastamuutto ja 1930-luvun poliittiset rangaistustoimet: biobibliografiahakemisto, s. 54. Petrozavodsk: , 2005. ISBN 5-7378-0074-1. (venäjäksi)
  12. Saarela, s. 40–52, 65–66