Sānguó yǎnyì

Wikipedia

Ohjattu sivulta Sanguo Yanyi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirja Sānguó yǎnyì (yksinkertaistetut merkit: 三国演义, "Kolmen kuningaskunnan kertomus") on Kiinan kirjallisuuden tunnetuimpia teoksia, yksi neljästä huomattavasta romaanista. Sen kirjoittajaksi nimetään Luó Guànzhōng, joka eli noin 1300-luvulla. Ensimmäiset säilyneet merkit kirjasta ovat noin vuodelta 1500, joten kirjoittajasta ei ole täydellistä varmuutta. Nykyiseen versioon on joka tapauksessa vaikuttanut paljon Mao Zhonggangin muokkaustyö 1700-luvulla.

Persikkatarhan vala

Kolme kuningaskuntaa kertoo Han-dynastian hajoamisesta vuosina 168-280 ja kolmen kuningaskunnan muodostumisesta. Se perustuu tuhat vuotta vanhempaan Kolmen kuningaskunnan kronikkaan.

Kirja on yksi kiinalaisen sotataidon tärkeistä teoksista (muita ovat Sodankäynnin taito ja Yijing).

Kiinassa kirjasta on tuotettu 84-osainen televisiosarja. Tarina on tunnettu Kiinan lisäksi muualla Itä-Aasiassa, ja monet katsovat teoksesta liike- ja kauppastrategioita. Teoksesta on tehty myös useita tietokonepelejä, TV-sarja, sarjakuva ja animesarja.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Henkilökohtaiset työkalut