Sanginjoki (Muhos)

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sanginjoki on noin 130 asukkaan kylä samannimisen joen ja seututien 834 risteyskohdassa Muhoksen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla Oulun läänissä. Kylä sijaitsee lähellä Ylikiimingin kunnan rajaa. Sanginkylään lasketaan yleensä kuuluvaksi myös läheiset Pirttijärvi (ent. Tuppela) ja Kassila.

Sanginjoen kylä on alun perin ollut pieni maatalousyhteisö. Maa- ja metsätalous ovat edelleen alueen pääelinkeinoja. 2000-luvulle tultaessa kylään on myös kehittymässä uutta omakotirakentamista.

Sanginjoen kylä on verraten lähellä Oulun palveluja, Sanginjoentietä pitkin Ouluun on noin 40 kilometrin matka. Matka lyhenee jonkin verran mikäli Ouluun suunniteltu Poikkimaantien silta toteutetaan.

Vuosina 20042007 toteutettiin Tuppelassa sijaitsevan Pirttijärven kunnostus.

[muokkaa] Palvelut

Sanginjoen ala-aste sekä kyläkauppa on lakkautettu.

[muokkaa] Liikenne

Julkinen liikenne on pääasiassa koululaisvuoroihin sidottua liikennettä reiteillä Muhos–Ylikiiminki sekä Oulu–Sanginjoki–Ylikiiminki (linja 63).


Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut