Sami Heiskanen (hiihtäjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sami Heiskanen (s. 1971[1]) on suomalainen aktiiviuransa päättänyt maastohiihtäjä, joka voitti urallaan yhden Suomen mestaruuden. Suuremmassa julkisuudessa hän oli kuitenkin vasta uransa jälkeen, kun hän ensimmäisenä suomalaishiihtäjänä tunnusti kokeilleensa doping-aineeksi luokiteltavaa EPO-hormonia urheilu-urallaan.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilinjärven Hiihtoseuraa edustanut[2] Heiskanen kuului hiihdon B-maajoukkueeseen 1990-luvulla ja osallistui muutamiin maailmancupin osakilpailuihin ilman suurempaa menestystä. Vuoden 1996 SM-hiihdoissa Rovaniemen Ounasvaaralla Heiskanen voitti yllättäen 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun. Hän hyötyi aikaisen lähtönumeronsa vuoksi kelistä, joka hidastui kilpailun aikana. Heiskanen lopetti aktiiviuransa 1999. Vuoden 1996 SM-kulta jäi hänen ainoaksi yleisen sarjan SM-mitaliksi. [3]

Doping-tunnustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten joukkokäryyn johtaneiden Lahden MM-hiihtojen jälkeen Sami Heiskanen tunnusti TV-uutisissa 6. maaliskuuta 2001 kokeilleensa EPO-hormonia vuonna 1999. Aineet hän kertoi hankkineensa virolaisesta apteekista. Muutaman viikon kuurilla Heiskanen kertoi hemoglobiiniarvonsa nousseen noin 150:stä 180:een.[3]

Tunnustuksensa myötä Heiskasta kuultiin todistajana, kun keskusrikospoliisi tutki MM-Lahden sotkuja. Tuolloin hän kertoi luovuttaneensa hiihtäjä Janne Immoselle vuonna 1998 kasvuhormonia ja 1999 epo-hormonia[4]. Immonen kiisti aluksi doping-väitteet[5], mutta myönsi vuonna 2013 saaneensa Heiskaselta epoa[6].

Lisäksi Heiskanen tunnusti esitutkinnassa käyttäneensä kasvuhormonia ja testosteronia vuosina 1996–1998[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sami Heiskanen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. a b Ensimmäinen EPO-hormonitunnustus. Kaleva, 6.3.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2013.
  3. a b Suomen mestari Sami Heiskanen tunnusti EPO-kokeilun. Helsingin Sanomat, 7.3.2001. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2013.
  4. Heiskanen: Luovutin Janne Immoselle hormoneja. Kaleva, 20.11.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2013.
  5. Lehtomäki, Samuli: Immonen lyttää Kyrön epo-väitteen MTV3.fi. 7.6.2011. Viitattu 10.3.2013.
  6. Ranta, Jarno: Syyttäjä: Dopingin käytöstä ei syytteen vaaraa yle.fi. 13.6.2013. Yle Urheilu. Viitattu 14.6.2013.
  7. Mäntylä, Ari: Mitään en ole tiennyt vaikka käry kävikin. Keskisuomalainen, 26.10.2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2013.