Salsa (musiikki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Congarummut antavat salsalle sen tunnusomaisen soundin.
Moderni salsayhtye käyttää myös rumpusettiä. Kuva vuodelta 2005.

Salsa on puertoricolais- ja kuubalaisperäinen latinalaisamerikkalainen musiikkityyli, joka syntyi New Yorkissa 1960-luvulla. Nimitystä käytetään myös muunlaisesta latinalaisamerikkalaisesta tanssimusiikista.[1]

Salsan kehittivät New Yorkissa asuneet latinalaisamerikkalaiset maahanmuuttajat 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nimityksen salsa keksi musiikkityylin markkinointinimeksi newyorkilainen Fania Records. Se otti nimityksen käyttöön yhteisnimitykseksi kaikille palkkalistoillaan olleille latinolaulajille ja -yhtyeille, sillä suuri yleisö ei ollut oppinut heidän tyyliensä tarkempia nimityksiä.[2] Nimi viittaa salsakastikkeeseen.[3]

Salsan musiikilliset juuret ovat puertoricolaisessa musiikissa, kuubalaisessa sonissa sekä jazzissa. Muita siihen vaikuttaneita latinalaismusiikkityylejä ovat esimerkiksi cumbia, samba, bolero ja cha-cha. Salsassa kuuluvat etenkin trumpetti ja pasuuna, ja sen tunnusomaisia lyömäsoittimia ovat congarummut, timbaalit ja bongorummut. Salsaa voi soittaa suuri big band, mutta joissain salsatyyleissä laulajaa säestää piano ja pienehkö taustaorkesteri.[2]

Salsan varhaisia tunnettuja esittäjiä olivat puertoricolaiset Tito Puente ja Tito Rodríguez. Heidän jälkeensä tyyliä teki tunnetuksi yhdysvaltalainen Fania All-Stars -yhtye, jossa oli puertoricolaisia, dominikaanisia, kuubalaisia ja yhdysvaltalaisia muusikoita, kuten myöhemmin sooloartisteina tunnetut Willie Colón ja José Feliciano. New Yorkista salsan suosio levisi nopeasti koko Latinalaiseen Amerikkaan, etenkin Venezuelaan, Kolumbiaan ja Panamaan. Salsan suosion nopean kasvun yhtenä syynä on pidetty sitä, että koska jazz oli kehittynyt 1950-luvulla jo liian vaikeaksi tanssia, salsa täytti sen jättämän paikan.[2]

Eniten salsalevyjä myynyt artisti on Marc Anthony.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. salsa. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. a b c Taylor, Claire (toim. Dennison, Stephanie & Shaw, Lisa): ”Salsa”, Pop Culture Latin America!, s. 10–12. ABC-Clio, 2005. ISBN 1-85109-504-7.
  3. Broughton, Simon et. al.: ”Dancing with the Saints. The International Sound of Salsa”, World Music: The Rough Guide, s. 485. London: Rough Guides, 1994. ISBN 978-1-85828-017-6.
  4. Marc Anthony Allmusic. Viitattu 26.4.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]