Saksan uusnatsimurhat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saksan uusnatsimurhiksi (saks. NSU-Morde) kutsutaan Saksassa vuonna 2011 paljastunutta uusnatsien tekemää murhasarjaa, jossa oli yhteensä 10 uhria.

Nationalsozialistischer Untergrund (NSU) -niminen ryhmä murhasi vuosien 2000–2006 aikana kahdeksan turkkilaistaustaista ja yhden kreikkalaistaustaisen siirtolaisen sekä vielä vuonna 2007 22-vuotiaan saksalaisen naispoliisin. Murhasarja paljastui marraskuussa 2011, kun kaksi ryhmään kuulunutta miestä tappoi itsensä epäonnistuneen pankkiryöstöyrityksen jälkeen Eisenachissa. Neljä päivää myöhemmin poliisi pidätti vielä murhiin osallistuneen naisen.[1]

Murhia tehtiin eri puolilla Saksaa yhteensä seitsemässä kaupungissa ja kuudessa eri osavaltiossa.[2] Murhien lisäksi NSU teki ainakin 14 pankkiryöstöä, joilla se rahoitti toimintaansa.[3]

Murhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki murhatut siirtolaiset olivat yrittäjiä, jotka ammuttiin keskellä päivää heidän omassa liikkeessään.[1] Surmien jälkeen tekijät kuvasivat uhrejaan ja laativat niistä tunnustuksellisen videon.[4] Kaikkia uhreja oli ammuttu suoraan kasvoihin. Naispoliisi ammuttiin ruokatauon aikana partioautoonsa. Myös hänen työparinsa yritettiin surmata ampumalla, mutta tämä selvisi hengissä. Uusnatsit käyttivät murha-aseena pistoolia, joka löydettiin pankkiryöstön jälkeen ryhmän tukikohtanaan pitämästä talosta Zwickaussa. Poliisilla ei ennen aseen löytymistä ollut aavistustakaan murhien tekijästä, vaan se piti niitä siirtolaisten keskinäisinä välienselvittelyinä.[1]

Viimeisen siirtolaisen murhan yhteydessä paikalla oli myös uusnatsien joukkoon soluttautunut sisäministeriön tiedustelupalvelun agentti. Hän väitti ensin poistuneensa paikalta juuri ennen uhrin ampumista, mutta muutti myöhemmin kertomustaan, kun eräs silminnäkijä todisti hänen olleen läsnä myös murhan hetkellä. Agentti paljastui myöhemmin myös itse uusnatsiksi. Hänen epäiltiin olleen paikalla myös ainakin neljän muun surmatyön aikana. Lisäksi murhaajilla oli ainakin yhdeksän muuta avustajaa.[5]

Uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michèle Kiesewetterin muistomerkki murhapaikalla Heilbronnissa.

Murhien uhrit, ikä, paikka ja aika.[2]

  • Enver Şimşek, 38, Nürnberg 9. syyskuuta 2000.
  • Abdurrahim Özüdoğru, 49, Nürnberg 13. kesäkuuta 2001.
  • Süleyman Taşköprü, 31, Hampuri 27. kesäkuuta 2001.
  • Habil Kılıç, 38, München 29. elokuuta 2001.
  • Mehmet Turgut, 25, Rostock 25. helmikuuta 2004.
  • İsmail Yaşar, 50, Nürnberg 9. kesäkuuta 2005.
  • Theodoros Boulgarides, 41, München 15. kesäkuuta 2005.
  • Mehmet Kubaşık, 39, Dortmund 4. huhtikuuta 2006.
  • Halit Yozgat, 21, Kassel 6. huhtikuuta 2006.
  • Michèle Kiesewetter, 22, Heilbronn 25. huhtikuuta 2007.

Omaisten epäilyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliisi syytti turkkilaisten rikollisjengien lisäksi surmista myös kaikkien uhrien omaisia, mutta ei missään vaiheessa epäillyt äärioikeistolaisia. Liittokansleri Angela Merkel pyysi myöhemmin omaisilta anteeksi heidän kohteluaan.[6] Saksassa herätti suurta kummastusta, miten NSU saattoi toimia usean vuoden ajan poliisin epäilyjen ulkopuolella, vaikka ryhmä oli viranomaisten tiedossa.[4]

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoan eloonjääneen murhaajan oikeudenkäynti alkoi toukokuussa 2013. Lisäksi neljä henkilöä oli syytettyinä avunannosta murhiin. Syytelistalla oli myös Kölnissä tehty pommi-isku.[4] Pääsyytettynä on vuonna 1975 syntynyt Beate Zschäpe, jota saksalaislehdistö on kutsunut "natsimorsiameksi".[7] Oikeudenkäynnin arvellaan kestävän jopa yli kaksi vuotta.[8]

Jälkipuinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Murhien paljastumisen jälkeen saksalaiset lehdet Die Zeit ja Die Tagesspiegel tekivät selvityksen, jonka mukaan vuonna 1990 tapahtuneen Saksojen yhdistymisen jälkeen äärioikeisto oli tehnyt maassa 137 murhaa rasistisin motiivein. Virallisten tilastojen mukaan niitä oli vain 46.[9] Berliiniläinen Amadeu-Antonio -säätiö puolestaan laski murhien määräksi 181, kun se sisällytti ulkomaalaistaustaisten lisäksi mukaan myös muun muassa surmattuja poliiseja, vasemmistolaisia ja kodittomia.[10] Die Welt -lehti julkaisi täydellisen listan uhreista.[11] Joulukuussa 2013 Saksan poliisi ilmoitti tutkivansa uudelleen 746 vuosina 1990–2011 tehtyä murhaa ja selvittää, löytyykö niistä yhteyksiä äärioikeistoon.[12]

Murhasarjan nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan lehdistö alkoi käyttämään murhista nimitystä "Döner-Morde" eli "kebab-murhat" jo ennen tekijöiden paljastumista.[6] Myöhemmin nimitykseksi kuitenkin vaihtui "NSU-Morde" taustalla toimineen uusnatsijärjestön mukaan. Saksan kielitieteilijät valitsivat tammikuussa 2012 "kebab-murhat" vuoden huonoimmaksi ilmaisuksi. Sen katsottiin väheksyvän murhien uhreja ja valinnan tehnyt raati piti sitä myös rasistisena ilmauksena, joka leimaa kokonaista kansanryhmää.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kebabmurhaajat kylvivät kauhua vuosia 16.11.2011. Iltalehti. Viitattu 23.1.2014.
  2. a b Verbrecher und Versager 16.11.2011. Die Zeit. Viitattu 23.1.2014.
  3. Uusi käänne uusnatsien murhasarjassa - nyt nousi kohu "Pikku-Adolfista" 17.11.2011. Iltalehti. Viitattu 23.1.2014.
  4. a b c Uusnatsien murhakopla oikeudessa 11.5.2013. Taloussanomat. Viitattu 23.1.2014.
  5. German neo-Nazi terror cell had more helpers 21.11.2011. Deutsche Welle. Viitattu 23.1.2014.
  6. a b ”Miksi oltiin sokeita”: Saksan uusnatsit tuomiolla 5.5.2013. Kansan Uutiset Verkkolehti. Viitattu 23.1.2014.
  7. Huippuvaarallinen "Natsimorsian" oikeuden eteen 6.5.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 23.1.2014.
  8. Angeklagter will nicht mehr an Verhandlungen teilnehmen 9.7.2013. Süddeutsche. Viitattu 23.1.2014.
  9. Saksan äärioikeiston murhaamia onkin 137 22.11.2011. Kansan Uutiset. Viitattu 23.1.2014.
  10. Uusnatsien murhauhreja olikin 182 21.11.2011. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 23.1.2014.
  11. 181 Todesopfer durch rechte Gewalt in Deutschland 20.11.2011. Die Welt. Viitattu 23.1.2014.
  12. Saksan viranomaiset tutkivat uudelleen satoja murhia 5.12.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.1.2014.
  13. "Kebab-murhat" valittiin Saksassa vuoden epäsanaksi 17.1.2012. Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2014.