Papua-Uusi-Guinea

Wikipedia
Ohjattu sivulta Saksan Uusi-Guinea
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Papua-Uuden-Guinean itsenäinen valtio
Papua New Guinea
Independen Stet bilong Papua Niugini
Papua-Uuden-Guinean lippu
lippu

Papua-Uuden-Guinean sijainti

Valtiomuoto parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia

Kuningatar
Kenraalikuvernööri
Pääministeri
Elisabet II
Michael Ogio
Peter O'Neill

Pääkaupunki Port Moresby
9°30′ S, 147°07′ E

Muita kaupunkeja Lae (82 527 as.),
Arawa (40 266 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 462 840[1] km² (sijalla 54)
– josta sisävesiä 2,2 %

Väkiluku (2011) 6 187 591[1] (sijalla 105)
– väestötiheys 12,0 / km²
– väestönkasvu 2,03[1] % (2010)

Viralliset kielet englanti, tok pisin, hiri motu

Valuutta kina = 100 toeaa (PGK)

BKT (2010) sijalla 136
– yhteensä 14,93 miljardia USD[1]
– per asukas 2 500 USD

HDI (2012) 0.466[2] (sijalla 156)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 32,2 %
– teollisuus 35,7 %
– palvelut 32,1 %

Aikavyöhyke +10
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
Australiasta

16. syyskuuta 1975

Lyhenne PG

– ajoneuvot: PNG
– lentokoneet: P2

Kansainvälinen
suuntanumero
+675

Motto Unity in Diversity

Kansallislaulu O Arise, All You Sons

Papua-Uuden-Guinean itsenäinen valtio eli Papua-Uusi-Guinea on saarivaltio Melanesiassa. Se muodostuu Uuden-Guinean saaren itäosasta sekä sen lähettyvillä olevista pienemmistä saarista. Se sijaitsee Australian pohjoispuolella lounaisella Tyynellämerellä, juuri päiväntasaajan eteläpuolella. Muut naapurivaltiot ovat Indonesia, jolle Uuden-Guinean läntinen puolisko eli Länsi-Uusi-Guinea kuuluu, sekä meren erottamina Mikronesian liittovaltio pohjoisessa ja Salomonsaaret kaakossa. Valtion noin kuusi miljoonaa asukasta puhuvat satoja eri kieliä, sillä asutus on pitkään ollut keskittynyt pieniin eristyneisiin kyliin. Britannia, Saksa ja Australia hallitsivat aluetta 1900-luvulta 1970-luvulle. Vuonna 1975 itsenäistynyt valtio kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Maakaasu-, öljy-, ja kultavarojen hyödyntäminen on vaivalloista, joten maatalous on edelleen tärkein tulonlähde.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uuden-Guinean kartta.
Lokakuinen Papua-Uusi-Guinea satelliittikuvassa

Papua-Uuden-Guinean ja Indonesian välinen 820 kilometrin mittainen raja kulkee pitkin 141. pituuspiiriä, poikkeuksena Flyjoen muodostama mutka, joka työntyy pituuspiirin länsipuolelle. Valtioon kuuluvat pääsaaren ohella sen itä- ja koillispuolella sijaitsevat Bismarckinsaaret (joista suurimmat ovat Uusi-Britannia ja Uusi-Irlanti), Trobriandsaaret, D’Entrecasteaux’nsaaret, Louisiadesaaret, Amiraliteettisaaret (joista suurimpana Manus) sekä maantieteellisesti Salomonsaariin kuuluvat Bougainville ja Buka.[3] Valtion pinta-ala on 462 840 km2[1]

Pääsaarta hallitsee sen pituussuunnassa kulkeva nuori keskusvuoristo, jonka korkein huippu Papua-Uuden-Guinean puolella on Mount Wilhelm (4 509 m). Vuoriston jatkeena saaren kapeassa kaakkoisosassa on Owen Stanley Range (korkein kohta Mount Victoria, 4 035 m). Vuoret ovat teräväpiirteisiä, paikoin hyvin jyrkkiä ja vaikeakulkuisia.[3] Alue sijaitsee mannerlaattojen siirrosvyöhykkeellä, ja maassa on monia toimivia tulivuoria, kuten Manam, Karkar, Lamington, Langila, Ulawun, Rabaul ja Bagana.[4] Maanjäristykset, maanvyöryt ja tsunamit ovat suhteellisen yleisiä. Papua-Uudella-Guinealla on rantaviivaa 5 152 kilometriä.[1]

Noin puolet Papua-Uuden-Guinean pinta-alasta on alankoa. Sateisista vuoristoista virtaa useita vuolaita jokia, joista suurimmat ovat Fly (1 200 km), Sepik (1 126 km), Ramu (640 km) ja Purari (470 km). Useat joista laskevat pääsaaren etelärannikolle Papuanlahteen ja muodostavat laajan suistoalueen, jossa sijaitsee yksi maailman laajimmista soista.[1] Suurin järvi on Westernin maakunnassa sijaitseva Lake Murray, jonka 400 neliökilometrin pinta-ala moninkertaistuu sadekausina.[5]

Laen ilmasto. Punaisen alueen yläreuna kuvaa päivän keskilämpötilaa (asteikko vasemmalla) ja pinta-ala vuoden lämpösummaa. Siniset palkit (asteikko oikealla) kuvaavat kuukausittaista sademäärää. Vuotuinen sademäärä on 4 581 mm.

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

65 prosenttia maan pinta-alasta peittää tiheä metsä, josta valtaosa on trooppista sademetsää.[3] Etelärannikolla ja pääkaupungin Port Moresbyn seudulla on kuivempaa trooppista kuivametsää ja savannikasvillisuutta sekä paikoin monsuunimetsää. Ylängöillä kasvaa muun muassa tammia, pyökkejä sekä mäntyjä, ja korkeimmilla vuorilla yli 3 400 metrin korkeudessa on karua alpiinista kasvillisuutta. Vuorten huiput ovat paljaita.[6] Pääsaaren rannikolla, etenkin Papuanlahden jokisuistoalueella, on mangrovemetsää.[7]

Uusi-Guinea on maantieteellisesti Indo-Australian tektonisen laatan pohjoinen jatke, joka liittyy Australiaan Torresinsalmen kohdalla kulkevan kapean kilven kautta. Vesien ollessa matalammalla muun muassa jääkausien aikana Uuden-Guinean ja Australian välillä on ollut maayhteys. Niinpä niiden eläimistö onkin kovin samanlainen; molemmilla elää suuria määriä kotoperäisiä pussieläimiä, kuten kenguruita ja vompatteja.[8] Sademetsissä elää yli 3 000 kämmekkäkasvilajia sekä noin 700 lintulajin joukossa harvinaisia paratiisilintuja, joilla on upea höyhenpeite[9] ja jollainen esiintyy myös maan lipussa.[10]

Papua-Uuden-Guinean suurin ympäristöongelma on sademetsien hävitys. Kansallispuistojen perustaminen on ollut hidasta, koska hallitus ei ole halunnut puuttua maanomistuskäytäntöihin. Nykyisin kansallispuistoja on neljä.[3]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uuden-Guinean ilmasto on trooppinen ja pääosin hyvin kostea. Pääsaaren eteläosien alangoilla, rannikkoseuduilla sekä pienemmillä saarilla jokaisen kuukauden keskilämpötila pysyy 25 celsiusasteen lähettyvillä tai sen yläpuolella, mutta vuoristoon tultaessa lämpötila laskee 5–15 celsiusasteeseen. Korkeimmilla huipuilla esiintyy lumisateita ja siellä on jopa päiväntasaajaseuduille harvinaisia pieniä jäätiköitä. Maan pohjoisosissa kuukausien keskilämpötila pysyy 20 ja 25 celsiusasteen välillä. Vuotuiset sademäärät vaihtelevat Port Moresbyn seudun noin tuhannesta millimetristä vuoriston jopa 6 500 millimetriin.[11] Aluetta koettelevat usein taifuunit.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumus viidakon reunassa. Tutkimusmatkailijan piirros 1887.

Uudelta-Guinealta on löydetty merkkejä ihmisasutuksesta ainakin 60 000 vuoden takaa. Väestö saapui todennäköisesti Kaakkois-Aasiasta ja perusti saarelle yksinkertaisen, maatalouspohjaisen sivilisaation. Noin 3000 vuotta sitten austronesialaiset kansat levittäytyivät Indonesian saarilta Uuteen-Guineaan, varsinkin sen pohjoisrannikolle.[12] Ihmiset asettuivat pieniin ryhmiin, joiden asuinpaikkoja erotti läpitunkematon metsä. Siksi heille kehittyi lukuisia erilaisia kieliä, eikä saarelle syntynyt keskushallintoa tai monimutkaisia yhteiskuntarakenteita.[13]

Eurooppalaisten aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen Gunnar Landtman teki tutkimusmatkan Papua-Uuteen-Guineaan
Landtmanin kokoamia esineitä Papuasta

Eurooppalaiset tulivat saarelle 1500-luvulla ja antoivat sille sen nykyisen nimen – papua on johdettu malaijinkielisestä sanasta, joka kuvastaa kiharia, melanesialaisia hiuksia, ja Uusi-Guinea-nimen antoivat espanjalaiset tutkimusmatkailijat, joiden mielestä saaren väestö muistutti Afrikan guinealaisia. Saaren sisäosat pysyivät pitkään huonosti tunnettuina. Laajoja alueita sisämaassa luultiin asumattomiksi, kunnes 1930-luvulla ensimmäiset lentokoneet kulkivat alueen yli ja niistä voitiin todeta siellä olleen varsin tiheäänkin asuttuja ja viljeltyjä alueita, joiden asukkaat olivat siihen saakka olleet täysin eristyksissä muusta maailmasta.[14]

Uuden-Guinean saari jaettiin 1828. Alankomaat sai saaren nykyisin Indonesialle kuuluvan länsiosan ja Britannia kaakkoisosan. Saaren koillisosa joutui kookosöljyn houkuttelemien saksalaisten haltuun 1884. Saksan hallitus otti alueen suoraan hallintaansa 1899 ja nimesi sen Saksan Uudeksi-Guineaksi. Vuonna 1906 Britannia luovutti Australialle hallinnoimansa kaakkoisosan, Brittiläisen Uuden-Guinean.

Suomalainen kansatieteilijä Gunnar Landtman teki tutkimusmatkan Papua-Uuteen-Guineaan vuosina 1910-1912 aikana, jolloin lähetystyö oli muuttamassa alkuasukasyhteiskuntaa ja sen tapoja.[15] Landtman saapui Fly-joen suistoon. Aluksi papualaiset kummeksuivat outoa miestä, mutta pian hän voitti heidän luottamuksensa ja oppi heidän kielensä. Huolimatta renta-asukkaiden arvaamattomuudesta, hän selviytyi hyvin kaikista vaikeuksista. Landtman talletti papualaisilta noin 500 satua ja muuta tarinaa sekä tutki heidän kieliään, joita pienellä alueella puhuttiin useita. Landtman huomasi, kuinka papualaiset tarinat muistuttivat suomalaisia kansantarinoita [16].

Ensimmäisessä maailmansodassa Australia miehitti myös maan Saksalle kuuluneen osan, joka vuodesta 1921 lähtien oli Australian hallinnassa Kansainliiton mandaattialueena.[17] Japani valloitti osia molemmista alueista toisessa maailmansodassa 1941,[18] ja se palautui jälleen Australian hallintaan Uuden-Guinean taistelun jälkeen Japanin hävittyä sodan 1945. Siitä muodostettiin YK:n huoltohallintoalue, joka vuonna 1949 yhdistettiin saaren Australialle jo ennen ensimmäistä maailmansotaa kuuluneen kaakkoisosan eli Papuan kanssa Papuan ja Uuden Guinean territorioksi.[17]

Mount Lamingtonin tulivuorenpurkaus Oron provinssissa maan kaakkoisosassa vuonna 1951 tappoi 3 000–4 000 ihmistä ja tuhosi 200 neliökilometriä maastoa.[19]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sir Michael Somare 2009

Vuoden 1972 vaalien jälkeen Michael Somare muodosti ministeriön, jonka tavoitteena oli johtaa Papua-Uusi-Guinea asteittain itsehallinnon kautta itsenäisyyteen. Maa saikin itsehallinnon 1. joulukuuta 1973 ja itsenäisyyden 16. syyskuuta 1975, ja Somaresta tuli sen ensimmäinen pääministeri.[18] Siihen tulivat siis kuulumaan ne osat Uutta-Guineaa ja sen lähisaaria, jotka 1900-luvun alussa olivat olleet Saksan tai Britannian alaisuudessa. Uusi valtio liittyi Brittiläiseen kansanyhteisöön, joten sen valtionpäämies on Englannin kuningatar Elisabet II, jota edustaa saarella kenraalikuvernööri.[13]

Bougainvillessä käytiin sissisotaa 1988–1997 saaren itsenäisyyttä ajavan Bougainvillen vallankumouksellisen armeijan ja hallituksen joukkojen välillä. Separatistikapinassa kuoli arviolta 3 000 ihmistä.[20] YK perusti saarelle poliittisen toimiston. Vuonna 2001 allekirjoitettiin rauhansopimus, johon sisältyi lupaus kansanäänestyksestä 10-15 vuoden kuluttua. Vuonna 2006 saati valitsi ensimmäisen autonomisen hallituksen, ja entisestä kapinallisjohtajasta Joseph Kabuista tuli Bougainvillen presidentti. Vuonna 2008 häntä seurasi James Tanis.[18]

Vuonna 1997 El Ninoon liittyvä kuivuus aiheutti nälänhädän, joka surmasi yli tuhat ihmistä. Vuonna 1998 tuli kolme tsunamia jotka tappoivat 3 000 henkeä. Vuonna 2007 trooppinen sykloni Guba ja sen aiheuttamat tulvat ajoivat tuhansia ihmisiä kodeistaan, 163 kuoli.[18]

Alkukesästä 2011 kolmatta kauttaan hallinnut pääministeri Michael Somare erotettiin virastaan määräajaksi vuosikymmenten takaisten väärinkäytösepäilyjen vuoksi. Hän erosi itse terveyssyihin vedoten. Tilalle valittiin Peter O’Neill.[18]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uusi-Guinea on perustuslaillinen monarkia, joka kuuluu Kansainyhteisöön. Maan muodollinen valtionpäämies on kuningatar Elisabet II, jota itse paikalla edustaa kenraalikuvernööri, joka on helmikuusta 2011 alkaen Michael Ogio.[1] Todellinen toimeenpanovalta on pääministerillä ja hänen johtamallaan hallituksella. Elokuusta 2011 alkaen pääministerinä on Peter O'Neill.[1]

Maan yksikamarisessa ja monipuolueisessa parlamentissa on 109 jäsentä, joista 20 on provinssien kuvernöörejä. Kansanedustajat valitaan viiden vuoden välein. Äänestysikäraja on 18 vuotta.[1] Vuoden 2008 parlamenttivaalien jälkeen suurin puolue on Papua-Uuden-Guinean puolue PNGP, joka sai 8 paikkaa. Puoluekenttä on sirpaloitunut, peräti 15 puoluetta sai 4 paikkaa tai vähemmän.[1]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uusi-Guinea on jaettu 19 provinssiin (maakuntaan), joista Bougainville on autonominen, sekä pääkaupunkialueeseen:[21]

Papua new guinea provinces (numbers).png

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsän peittämää vuoristoa Ekutin alueella.

Papua-Uudella-Guinealla on huomattavasti luonnonvaroja, mutta vaikeakulkuisen maaston ja infrastruktuurin rakentamisen kalleuden vuoksi niitä ei ole otettu kovin suuressa mittakaavassa käyttöön. Talouden pääpilari on maatalous, josta saa elantonsa 85 prosenttia väestöstä.[1] Omavaraistaloudessa eläminen on hyvin yleistä. 82 prosenttia vientituloista saadaan mineraaleista, joista tärkeimmät ovat öljy, kupari ja kulta.[22] Lisäksi maasta viedään palmuöljyä, kahvia, kaakaota, kopraa, tonnikalaa ja katkarapuja. Tärkeimmät viennin kohdemaat ovat Australia, Japani ja Kiina.[1] Puutavaraa tuotetaan jonkin verran, aasialaiset yhtiöt ovat olleet siinä aktiivisia, mutta Maailmanpankki on vetänyt tukensa pois pelätessään ympäristötuhoja.[22]

Maakaasun hyödyntäminen on nopeuttanut talouskasvua 2010. Maalla on kuitenkin edelleen ongelmia korruption kanssa, lain ja järjestyksen vähäisyydestä, maanomistuksen epämääräisyydestä ja uudistuksiin tarvittavan poliittisen tahdon puutteesta. Maa saa rahallista tukea Australialta 355 miljoonaa dollaria vuodessa. Lisäksi maa saa kehitysapua muilta mailta ja kansainvälisiltä järjestöiltä, kuten Maailmanpankin rahastoilta. Kaikkiaan ulkomaanapua tulee 46 dollaria asukasta kohti vuodessa.[22]

Liikenne ja tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienkone Haian lentokentällä.

Vaikeakulkuisen maaston takia lentokone on tärkein matkustusväline Papua-Uudessa-Guineassa. Lentokenttiä on peräti 562 (2010 arvio), joista vain 21 on päällystettyjä ja loput enimmäkseen alle kilometrin pituisia maastoon raivattuja tasaisia aukioita.[1] Rautateitä ei ole lainkaan ja päällystettyjä teitä vain alle 3 000 kilometriä.[1] Teistä merkittävin on pohjoisrannikon suurimmat kaupungit keskusylängön asutuskeskuksiin yhdistävä Highlands Highway. Teillä liikennöi yksityisin varoin liikennöityjä ajoneuvoja, tavallisimmin minivaneja, jotka toimivat ennaltamääräämättömin aikatauluin kulkevina linja-autoina. Rannikkoseuduilla samanlaista toimintaa harjoittavat lasikuituiset ”banaaniveneet”, jotka kuljettavat ihmisiä rannikkokylistä ja -kaupungeista toiseen.[23] Merkittävimmät satamakaupungit ovat Kieta, Lae, Madang, Wewak ja Rabaul.[1]

Vaikeakulkuisuuden takia myös tietoliikenneyhteyksiä on ollut vaikea luoda. Matkapuhelimien yleistyminen ja satelliittiyhteydet ovat vihdoin tuoneet televisio- ja puhelinyhteydet myös maaseudulle. Kansallinen yleisradioyhtiö aloitti televisiolähetykset vuonna 2008.[24] Internet leviää nopeasti: vuonna 2009 maassa oli 120 000 internetin käyttäjää, ja blogien pitäminen on suosittua.[25]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huli-heimoon kuuluva mies Southern Highlandsin provinssista.

Vuonna 2011 Papua-Uuden-Guinean väkiluvuksi arvioitiin 6 187 591.[1]

Papua-Uudessa-Guineassa asuu kaikkien Tyynenmeren kolmen suuren etnisen ryhmän edustajia: melanesialaisia, mikronesialaisia ja polynesialaisia. Lisäksi maassa on negritoja, kiinalaisia, eurooppalaisia ja australialaisia. Papualaiset muodostavat 84 % väestöstä, melanesialaiset 15 % ja muut ryhmät n. 1 %. Tiheä metsä, vuolaat joet ja vuoristo ovat aiheuttaneet väestön jakautumisen sadoiksi äärimmäisen eristäytyneiksi heimoiksi, joista lähes jokaisella on oma kielensä. Eri kieliä arvellaan olevan noin 860, ja ne muodostavat noin 10 prosenttia koko maailman kielistä.[1] Osa niistä on sukua toisilleen ja kuuluvat austronesialaisiin kieliin. Muita saarella puhuttuja kieliä kutsutaan papualaisiksi kieliksi, mutta ne eivät todennäköisesti ole kaikki sukua toisilleen. Hallinnon ja talouden kielenä käytetään englantia, mutta enemmän äidinkielisiä puhujia on sen kreolimuunnoksella tok pisinillä, jolla on myös virallisen kielen asema. Lisäksi Papuan alueella maan kaakkoisosassa käytetään virallisena kielenä motua.[22]

Papua-Uusi-Guinea on eräs maailman vähiten kaupungistuneista maista: vain 12 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa.[1] Pääkaupunki Port Moresbyn asukasluku on 173 500 (2000), ja seuraavaksi suurimmat kaupungit ovat vielä huomattavasti pienempiä: Laessa on 78 038 asukasta, Mount Hagenissa 27 782 ja Madangissa 27 394. 40 prosenttia väestöstä asuu keskusylängöllä, jossa maanviljely on pääelinkeinona. Loput väestöstä asuu lähinnä rannikolla ja jokien varsilla. Viime vuosikymmeninä, erityisesti 1990-luvulta lähtien, kaupunkeihin on alkanut virrata ihmisiä maaseudulta. Pääkaupungissa tämä on merkinnyt slummialueiden syntymistä kaupungin laitamille, työttömyyden pahenemista sekä muita sosiaalisia ongelmia.[22] Maan väestönkasvu on melko korkea, 1,98 prosenttia (vuoden 2011 arvio).[1]

Suurin osa väestöstä on kristittyjä (katolisia 27% ja protestantteja 69,7%) noin 3,3 prosenttia uskovat erilaisiin kansanuskomuksiin.[1] Myös useilla kirkkoon kuuluvilla on uskonnossaan elementtejä perinteisistä luonnonuskonnoista, joista tyypillisimpänä esi-isien palvonta.

Keskimääräinen elinajanodote oli vuonna 2011 naisille 68,6 vuotta ja miehille 64 vuotta. Yksi äiti saa keskimäärin 3,46 lasta.[1]

Maan HIV-tilanne on ollut Oseanian pahimpia, mutta vuoden 2009 lukujen mukaan tilanne oli tasaantumassa. Viruksen kantajiksi laskettiin nyt 0,92 % aikuisväestöstä.[26] Vuonna 2007 oli arvioitu, että HIVin kantajia oli noin 1,5 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 54 000 henkeä. Määrä oli yli viisinkertaistunut vuodesta 2001. Antiretroviraalilääkitystä olisi tarvinnut noin 5 900 henkeä, mutta sitä sai alle puolet heistä, noin 2 300 henkeä.[27]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastusta Vunapopessa.

Papua-Uudessa-Guineassa arvellaan olevan yli tuhat erilaista kulttuurista ryhmää, joista jokainen on luonut omat taiteen, tanssin, aseenvalmistuksen, pukujen, musiikin ja arkkitehtuurin perinteensä. Eräs Sepikjoen varrella elävä heimo on tullut tunnetuksi kasveja ja eläimiä esittävistä puukaiverruksistaan, joiden he uskovat esittävän esi-isiään. Vuoteen 1933 asti simpukankuoret olivat virallista valuuttaa Papua-Uudessa-Guineassa, mikä näkyy yhä muun muassa siinä, että sulhasen täytyy hankkia suuri määrä erään tietyn simpukan kuoria maksuksi morsiamesta.[28]

Keskusylängön asukkaat osallistuvat singsingeihin, värikkäisiin rituaaleihin, joissa mukaillaan jotakin dramaattista tapahtumaa, kuten suurta taistelua heimon historiassa. Juhlijat koristautuvat näyttävin kasvomaalauksin, höyhenin, helmin ja eläinten nahoin esittääkseen esimerkiksi lintuja tai vuortenhenkiä.[28][29]

1800-luvulla maahan saapuneet lähetyssaarnaajat eivät pitäneet kansanmusiikkia soveliaana, ja toivat kulttuuriin kristilliset virret.[30]

Uuden-Irlannin saarella valmistetaan näyttäviä, mutta työläitä Tatanua-naamioita vainajien muistelujuhlia varten.[31]

Ruokavalion perustana ovat hiilihydraattipitoiset kasvikset ja juurekset kuten saago, jamssi, taaro, bataatti ja riisi. Niiden kanssa syödään vihanneksia, hedelmiä ja lihaa, jokivarsilla kalaa.[32]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papua-Uusi-Guinea on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1976. Se ei ole toistaiseksi saanut mitaleita.[33] Maan jalkapallojoukkue oli helmikuussa 2011 FIFAn rankingissa jaetulla 203. sijalla ilman pisteitä. Maassa on 463 joukkuetta ja niissä yhteensä 68 800 rekisteröityä pelaajaa.[34]

Papua-Uuden-Guinean kansallislaji on rugby league, jossa maa on osallistunut myös Rugby League World Cupiin. Maasta on tullut monia rugby leaguen ammattilaispelaajia ulkomaalaisiin sarjoihin, ja heistä tunnetuin on Marcus Bai. Toinen tunnettu urheilusankari on uimari Ryan Pini, joka on voittanut Kansainyhteisön kisoissa kultaa.[35]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diamond, Jared: Kolmas simpanssi. Suom. Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-92-2.
  • Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs. Suom. Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
  • Facta 2001, 12. osa (Nev-Pir). Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-10233-4.
  • McKinnon, Rowan & Carillet, Jean-Bernard & Starnes, Dean: Papua New Guinea & Solomon Islands. Lonely Planet Publications, 2008. ISBN 9781741045802. Google-kirjat (viitattu 27.11.2011). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v The World Factbook: Papua New Guinea CIA. (englanniksi)
  2. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  3. a b c d Papua New Guinea - Geography Commonwealth Secretariat
  4. Volcanoes of Papua New Guinea - John Seach] Volcano Live
  5. Western Province PNG Tourism
  6. Ingrid Gascoigne: Papua New Guinea, s. 12. Marshall Cavendish, 2009. ISBN 9780761434160.
  7. New Guinea mangroves (AA1401) World Wildlife
  8. New Guinea mammals WWF
  9. Special Interests Embassy of Papua New Guinea
  10. PNG Flag and National Anthem Embassy of Papua New Guinea
  11. Papua New Guinea Country Guide BBc Weather
  12. Diamond 2003, luku Pikavene Polynesiaan.
  13. a b Papua New Guinea - History Commonwealth Secretariat
  14. Diamond 2007, luku Viimeiset ensikosketukset.
  15. Julkaisut: Muut kansat ja kulttuurit Museovirasto. Viitattu 8.6.2011.
  16. Pekka Mölsä (1980) Papua-Uusi-Guinea, Maapallo 3/1980, Kehitysmaantieteen yhdistys, Helsinki
  17. a b Facta 2001, s. 546-547
  18. a b c d e Timeline: Papua New Guinea BBC News
  19. Lamington Global Volcanism Project
  20. How peace broke out BBC News 1998
  21. Provinces of Papua New Guinea Statoids
  22. a b c d e Background Note: Papua New Guinea US Department of State
  23. Getting Around Lonely Planet
  24. PNG state broadcaster moves into TV ABC Radio Australia
  25. Papua New Guinea country profile BBC news
  26. UNAIDS report on global AIDS epidemic 2010 (Oceania, s. 58) 2010. UNAIDS. Viitattu 26.10.2011.
  27. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Papua New Guinea 2008 WHO. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  28. a b The Culture of Papua New Guinea Cedarville
  29. Papua New Guinea's beauty, danger LA Times / PNG Embassy
  30. Polynesian Hymns in Papua: The Synthesis of a Christian Educational Tool and Local Creative Expression Don NIles, Hisorshima University. Journal of International Development and Cooperation, Vol.6, No.1, 2000, pp. 145–158
  31. Helmet mask Indianapolis Museum of Art: Highlights of the Collection (2005)
  32. Papua New Guinea Countries and their cultures (englanniksi)
  33. Papua New Guinea in Olympics Sport reference
  34. Associations: Papua New Guinea FIFA
  35. McKinnon & Carillet & Starnes, s. 39.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Papua-Uusi-Guinea.