Saksan Itämeren-divisioona
Wikipedia
Saksan Itämeren-divisioona (saks. Die Ostsee Division) oli kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin komentama alle 10 000 sotilaan vahvuinen yksikkö, joka nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta alkaen ja eteni kohti Helsinkiä.
Toinen vapaaherra ja eversti Otto von Brandensteinin komentama saksalaisyksikkö, Osasto Brandenstein nousi maihin Loviisan Valkomissa 7. huhtikuuta 1918 alkaen useana Tallinnasta suoritettuna kuljetuksena ja valtasi Lahden.
Itämeren divisioonan esikunnassa Suomen valkoista armeijaa edusti eversti Vilhelm Aleksander Thesleff ja hänellä oli adjutanttina Aksel Woldemar Falkenberg, joka toimi yhdysmiehenä ylipäällikkö Mannerheimin ja Thesleffin välillä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vaasan senaatin kutsumana
Divisioona kutsuttiin Vaasaan evakuoituneen Suomen Senaatin suurlähettilään Edvard Hjeltin sen puheenjohtaja Heikki Renvallin toimeksiantamana esittämästä pyynnöstä. Korvatakseen Saksalle avun Hjelt Suomen Senaatin puolesta allekirjoitti korvaussopimuksen 21. helmikuuta, mistä muut Vaasassa olleet Suomen Senaatin jäsenet valtion varoista vastaava Juhani Arajärvi, puolustusasioista vastaava Alexander Frey ja maatalousasioiden varavastaava Eero Yrjö Pehkonen saivat tiedon vasta jälkikäteen 2. maaliskuuta.
[muokkaa] Liittosuhde lisäkorvauksena
Lisäksi Hjelt ja professori Erich allekirjoittivat Saksan kanssa 7. maaliskuuta rauhansopimuksen sekä kauppa- ja merenkulkusopimuksen sekä salaisen lisäpöytäkirjan, mikä sitoi Suomen ulkomaankaupan Saksan sotatalouteen protektoraatin tavoin. Pääministeriä vastaava Senaarin talousosaston puheenjohtaja Pehr Evind Svinhufvud hyväksyi järjestelyn Berliinissä jälkikäteen 10. maaliskuuta. Näin Vaasassa istuva Suomen Senaatin osa, ns. Vaasan senaatti, oli vahvasti poliittisesti sitoutunut Saksaan.
[muokkaa] Maihinnousu Hankoon huhtikuun alussa
[muokkaa] Helsinkiin ja Hämeenlinnan suuntaan
Saksan Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa 3. huhtikuuta–5. huhtikuuta 1918 ja valloitti Helsingin 14. huhtikuuta–15. huhtikuuta 1918. 27. huhtikuuta suojeluskuntien Tampereen suunnasta etenevät joukot ja etelästä tulleet saksalaiset kohtasivat Hämeenlinnassa.
[muokkaa] Henkilöitä
Neljä saksalaisten ruhtinassukujen jäsentä oli mukana divisioonassa, ja kukin heistä sai näistä ansioistaan Vapaudenristin. He olivat:
1) Bentheimin ja Steinfurtin silloinen perintöprinssi, sittemmin 19.1.1919 alkaen viides ruhtinas Viktor Adolf (s. Potsdamissa heinäk. 18. 1883; vanhemmat: ruhtinas Alexis ja Waldeckin ja Pyrmontin prinsessa Pauline; puoliso, v. 1921, Stephanie Schaumburg-Lippen prinsessa, s. 1899, prinssi Friedrichin ja Tanskan prinsessan Louisen tytär)
2) Solms-Laubachin kreivi Georg Friedrich,sukunsa päämis jo silloin (s. Laubachissa maalisk. 7. 1899; vanhemmat: kreivi Otto ja Yserburgin ja Büdingen-Büdingenin (Ysenburg und Büdingen in Büdingen) prinsessa Emma. - Kreivin isän setä (Romaanian kuningattaren, Wiedin prinsessan, Elisabethin, »Carmen Sylvan», orpana) Solms-Lauhachin kreivi Hermann, s. 1838, k. l915, oli Strassburgin yliopiston kasvitieteen professori ja hänen teoksiaan on luettu Suomessakin yliopistollisina kurssikirjoina.)
3) Solms-Baruthin silloinen kreivi, sittemmin 31.12.1920 alkaen kolmas ruhtinas Friedrich (s. Klitschdorfissa maalisk. 25. 1886; vanhemmat: ruhtinas Friedrich ja Luise kreivitär von Hochberg, vapaaherratar zu Fürstenstein, ruhtinassukua von Pless; puoliso, v. 1914, Adelheid Schleswig-Holstein-Glücksburgin prinsessa, s. 1889, herttua Friedrich Ferdinandin ja Schleswig Holsteinin prinsessan Karoline Mathilden tytär. Adelheidin sisaren tyttärenpojasta tuli sittemmin Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa)
4) Wiedin perintöprinssi Hermann (s. Potsdamissa elok. 18. 1899; vanhemmat: 6. ruhtinas Friedrich ja Württembergin prinsessa Pauline.)
[muokkaa] Mannerheim vastustavalla kannalla
Suojeluskuntia komentava Mannerheim, joka oli palvellut Venäjän armeijassa Entente cordialen, ympärysvaltojen, puolella ensimmäisessä maailmansodassa Puolan rintamalla puolestaan ei hyväksynyt saksalaisvaikutusta, minkä vuoksi hän sai lopulta erota kesällä 1918, kun saksalaissuuntaus alkoi saada pysyviä muotoja, mm. siksi, että maahan oltiin hankkimassa saksalaista prinssiä kuninkaaksi sekä muuttamassa valtalaista alkanut väliaikainen tasavaltalainen hallitusmuoto Kustaa III:n hallitusmuodon sekä yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella perustuslailliseksi monarkiaksi.
[muokkaa] Osa saksalaisista VI reservijoukoksi Latviaan 1919
Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan marraskuussa 1918, siirtyi osa Saksan Itämeren-divisioonasta Freikorpsiksi (VI reservijoukko) Baltiaan taistelemaan Viroon ja Latviaan baltiansaksalaisten vähemmistön etua turvaten sekä neuvostovenäläisiä että kansallisia latvialaisia ja virolaisia vastaan 1919.
