Saksan 7. jalkaväkidivisioona

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Artillerieführer VII
7. jalkaväkidivisioona
7th Infanterie Division Logo.svg
Divisioonan tunnus
Toiminnassa 1934–1945
Valtio Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Puolustushaarat Balkenkreuz.svg Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Tukikohta München
Sodat ja taistelut Toinen maailmansota

Saksan 7. jalkaväkidivisioona (saks. 6.Infanterie-Division) oli Saksan armeijan yhtymä toisessa maailmansodassa.

Perustaminnen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wehrkreis VII muodosti 1. lokakuuta 1934 Münchenissä divisioonan peitenimellä Artillerieführer VII, jonka nimi vaihdettiin 15. lokakuuta 1935 Saksan irtautuessa Versailles'n rauhan rajoituksista 7. jalkaväkidivisioonaksi. Sen yksiköt muodostettiin Reichswehrin 7. divisioonasta. Divisioonan esikunta oli sijoitettu Müncheniin.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioona siirrettiin 1. elokuuta leiriin Slovakiaan, jossa suoritettiin liikekannallepano 26. elokuuta 1939. Divisioona kuului etelän armeijaryhmän 14. armeijan XVII armeijakuntaan. Se ylitti armeijakunnan mukana Puolan rajan 1. syyskuuta. Taisteluiden päätyttyä divisioona siirrettiin lokakuussa länteen Reininlaaksoon.[1]

Divisioona hyökkäsi Ranskaan 10. toukokuuta 1940. Se osallistui muun muassa taisteluihin Britannian siirtoarmeijaa vastaan Belgiassa ja Lillen piiritykseen. Divisioona siirrettiin Dunkerquen evakuoinnin päätyttyä reserviksi eikä osallistunut enää taisteluihin operaatio punaisessa. Divisioonan rykmentit luovuttivat joulukuussa kukin pataljoonan muodostettavaan 97. jalkaväkidivisioonaan. Divisioona oli miehitysjoukkona Pohjois-Ranskassa, kunnes se siirrettiin huhtikuussa 1941 Saksan kenraalikuvernementiksi muuttuneeseen Puolaan. Divisioonaan liitettiin eversti Roger Labonnen komentama jalkaväkirykmentti 638, joka koostui Ranskan muukalaislegioonan vapaaehtoisista.[1]

Operaatio Barbarossan alkaessa divisioona ylitti 22. kesäkuuta 1941 keskustan armeijaryhmän mukana Neuvostoliiton rajan. Se osallistui Mogilewin piiritykseen Dneprin varrella, Bialystok-Minskin, Smolenskin ja Vjazman taisteluihin. Se osallistui operaatio Taifuunissa viimeiseen rynnistykseen kohti Moskovaa. Puna-armeijan talvihyökkäyksen alkaessa divisioona oli Schellkowka-Dorochowon alueella.[1]

Divisioona oli vuoden 1942 suhteellisen rauhallisella Gshatskin ja Spas-Demjanskin alueella ja se osallistui Kurskin taisteluun 9. armeijan mukana. Divisioona vältti tuhoutumisen kesän 1944 taisteluissa ja se vetäytyi keskustan armeijaryhmän mukana Bugin ja Narewin taakse syksyllä aina Puolaan asti. Divisioona joutui saarroksiin Helan niemimaalle, jossa se antautui puna-armeijalle lähellä Stutthofia 8. toukokuuta 1945.[1]

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonankomentajina olivat[2]

  • kenraaliluutnantti Franz Halder 1. lokakuuta 1934 - 12. marraskuuta 1936
  • kenraaliluutnantti Otto Hartmann 12. marraskuuta 1936 - 31. heinäkuuta 1939
  • kenraalimajuri Eugen Ott 1. elokuuta - 30. syyskuuta 1939
  • kenraaliluutnantti Eccard Freiherr von Gablenz 1. joulukuuta 1939 -
  • kenraalimajuri Hans Jordan 13. joulukuuta 1941 -
  • kenraaliluutnantti Fritz-Georg von Rappard 1. marraskuuta 1942 -
  • eversti Carl Andre 2. lokakuuta 1943 -
  • kenraalimajuri Gustav Gihr 30. marraskuuta 1943 -
  • kenraaliluutnantti Fritz-Georg von Rappard 8. joulukuuta 1943 -
  • kenraalimajuri Alois Weber elokuu 1944 -

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan 7. jalkaväkidivisioona.
  • Mitcham, Samuel W. Jr: German Order of Battle Volume One: 1st-290th Infantry Divisions in WWII. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-0-8117-3416-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Mitcham, Samuel W., s. 44
  2. Lexikon Der Wehrmacht 7. jalkaväkidivisioona