Saimaan kameraseura

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
SAIMAAN KAMERASEURA R.Y.
Perustettu 1946
Kotipaikka Lappeenranta
Puheenjohtaja Jukka Kosonen
Hallitus Tommi Joutjärvi, Jarmo Mäntykangas, Laura Marttinen, Marita Räsänen, Olli Räty ja Sami Auvinen
Jäsenmäärä 220 (2012)
Sivusto http://www.sksl.fi/saimaan.kameraseura/

Saimaan kameraseura ry on Lappeenrannassa ja sen ympäryskunnissa vaikuttava yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää valokuvausta ja herättää harrastusta siihen. Yhdistys pyrkii myös parantamaan omien jäsentensä tasoa valokuvaajina. Saimaan Kameraseura on Suomen toiseksi suurin kameraseura heti helsinkiläisen Kameraseura ry:n jälkeen.

Yhdistyksen jäsenet kokoontuvat kesäkuukausia lukuun ottamatta keskimäärin kuusi kertaa kuukaudessa. Toiminnan rungon muodostavat jokaisen kuukauden kolmantena tiistaina pidetyt jäsenillat, joissa kuunnellaan kutsuttuja esiintyjiä, katsellaan yhdistyksen jäsenten ottamia valokuvia, keskustellaan valokuvauksesta ja pidetään tarvittaessa seuran sääntömääräiset kokoukset. Joka kuukauden viimeisenä tiistaina pidetyissä tekniikkailloissa tutustutaan ja harjoitellaan erilaisia kuvaus-, valaisu-, yms. tekniikoita. Nuorisoryhmä kokoontuu kahdesti kuukaudessa, ja filmikuvaajien ryhmä kerran kuussa. Kuudenneksi kokoontumiseksi lasketaan Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen näyttelyiden avajaiset kuun ensimmäisenä keskiviikkona, koska kameraseuran aktiivit ovat sielläkin läsnä joka kerta.

Saimaan kameraseura on vuodesta 1947 lähtien kuulunut Suomen kameraseurojen liittoon. Vuonna 2010 Suomen kameraseurojen liitto valitsi Saimaan kameraseuran Vuoden kameraseuraksi.

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Ensimmäinen vuosikymmen 1946–1956 [muokkaa]

Saimaan kameraseura ry:n historia alkaa tammikuusta 1946, jolloin johtaja Gunnar Grönqvist kutsui koolle seuran perustavan kokouksen. Seuran säännöt hyväksyttiin helmikuussa 1946, ja yhdistysrekisteriin se merkittiin vuonna 1947. Seuran logon laatimiseksi järjestettiin kilpailu, jonka voitti kultaseppä V.F.Tiihonen. Tuo sama logo on käytössä yhä edelleenkin.

Aktiivinen toiminta alkoi saman tien. Seuran hallitus (tai johtokunta, kuten sitä tuohon aikaan kutsuttiin) suunnitteli etukäteen ohjelman kuukausittaisiin kokoontumisiin. Pian alkoi myös säännöllinen kilpailu- ja koulutustoiminta, jotka vakiintuivat 1950-luvulla erityisesti sen vuoksi, että materiaalipula alkoi helpottua. Grönqvistin liike Valotus Oy toimi merkittävässä roolissa seuran toiminnan kannalta.

Valokuvakilpailuja oli kahdessa sarjassa; A- (ammattilaiset) ja B-sarja (harrastajat). B-sarjan kilpailuiden voittaja nostettiin kuitenkin aina A-sarjaan.

Näyttelytoiminnan puolelta merkittävä helmi löytyy vuodelta 1949, jolloin seura järjesti kansainvälisen näyttelyn. Näyttelyyn tuli kuvia pääasiassa pohjoismaista, mutta myös Sveitsistä. Myös vuosi 1950 kannattaa mainita erikseen, koska silloin seura sai Lappeenrannan, Lappeen ja Lauritsalan yhteisen sankarihautausmaan kuvaamisen tehtäväkseen. Kuvaus suoritettiin sankarihautausmaan hoitokunnan tilauksesta erityistä julkaisua varten.

Saimaan kameraseuran ensimmäinen puheenjohtaja Sulo Kinnunen toimi tehtävässään vuodet 1946–1949, sekä vielä vuoden 1951. Vuonna 1950 puheenjohtajana toimi Kauko Tiili, ja Kinnusen jälkeen Toivo Härkönen 1952–1955. Vuonna 1952 seura hankki osakkeen Lappeenrannan kerhosta, jonka jälkeen kuukausittaiset kerhoillat pidettiin muutaman vuoden ajan kerhon tiloissa. Itse osake on yhä edelleen kameraseuran hallussa.

Toinen vuosikymmen 1956–1966 [muokkaa]

Seuran toinen vuosikymmen alkoi vauhdikkaasti, kun melkein koko hallitus vaihtui samalla kertaa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pauli Salminen vuosiksi 1956–1957. Paikka osoittautui tuuliseksi, sillä häntä seurasivat tehtävässä Pekka Virtanen 1958–1959, Unto Oikkonen 1960, Mauno Laakso 1961–1962, Heikki Rasa 1963 ja Martti Muukkonen 1964–1965. Seuran ensimmäiseksi kunniajäseneksi kutsuttiin Gunnar Grönqvist.

Kerhoiltoja pidettiin säännöllisesti, pääasiassa talouskoululla. Tyypillinen kerhoilta alkoi aina alustuksella, jonka joku seuran jäsenistä piti. Seura järjesti erityisen mainoskampanjan naisjäsenien hankkimiseksi, jonka ansiosta myös kauniimman sukupuolen edustajia alkoi näkyä kerhoilloissa.

Myös kansainvälistä menestystä alkoi kertyä, pääasiassa Erkki Niemelän, Olli Jalon ja Pekka Virtasen ansiosta. Kirkkain helmi Niemelän AFIAP (Artiste FIAP) -arvo vuonna 1961. Myös Unto Oikkosen ARPS (Associateship of the Royal Photographic Society) -arvo oli merkittävä, koska se oli ensimmäinen laatuaan täällä suunnalla Suomea.

Museo-, alaston-, muoto- ja asetelmailloista saatujen kokemusten perusteella oli käynnistetty seuran pienryhmätoiminta muotokuvien, maisemien ja asetelmien puitteissa.

Aikakautta leimasi eripura ammattilaisten ja harrastajien välillä, koska ammattilaiset väittivät jälkimmäisten polkevan heidän hintojaan. Suomen kameraseurojen liitto kehottikin jäsenistöään noudattamaan paikallisia hintoja ja siten edesauttamaan ammattilaisten ja harrastajien välisten suhteiden parantumista.

Toinen eripura vallitsi Suomen kameraseurojen liiton tasolla Helsingin ja muun Suomen välillä. Liiton hallitus oli koko ajan lähes täysin helsinkiläinen, vaikka vaalikokouksissa oli ehdolla henkilöitä myös muualta Suomesta. Yksi riidanaiheista oli liiton tiedotustoiminta, koska 1950–1980-luvuilla Suomen kameraseurojen liiton äänenkannattajana toimi helsinkiläisen Kameraseura ry:n julkaisema Kamera-lehti.

Saimaan kameraseura ajoi liitossa voimakkaasti "maaseudun" asiaa. Se oli muiden pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimivien jäsenseurojen mukana vaatimassa, että liiton tulisi perustaa uusi, oma lehti. Vaihtoehtona oli Kamera-lehden luovuttaminen liitolle. Perusteluna oli se, että koska Kamera-lehti on vain erään seuran yksityislehti, se ei voi ajaa koko maan kameraväen asioita. Liiton helsinkiläinen hallitus pakotettiinkin vastustuksesta huolimatta viemään asiaa eteenpäin, tämä ei tosin johtanut mihinkään muutoksiin.

Kolmas vuosikymmen 1966–1976 [muokkaa]

Kolmas vuosikymmen alkoi 20-vuotisen historian juhlimisella. Juhlanäyttely järjestettiin Adriano-baarissa, jonne sen jälkeen siirrettiin myös kuukausittaiset kerhoillat. Kesäisin seura tosin kokoontui Prinsessa Armaadalla.

Koulutustoiminta jatkui vilkkaana. Seuralaiset kouluttivat toisiaan niin mustavalkoisten kuin värillistenkin kuvien vedostamisen osalta. Myös kilpailuita järjestettiin säännöllisesti, mutta niihin osallistuminen oli aika vähäistä. Pienet, ns. iltakilpailut vetivät kuvaajia hyvin, mutta suuremmat kevät- ja syyskilpailut eivät.

Kouluttautumishalukkuutta suuntautui myös oman seuran ulkopuolelle, mutta esimerkiksi vuonna 1970 ei Suomen kameraseurojen liiton kesäkurssille yksinkertaisesti mahtunut Saimaan kameraseuran edustajaa mukaan. Sen sijaan Joutsenon taidekesän kursseille kameraseuralaisia mahtui - eivätkä kouluttajien nimet hävenneet yhtään liiton kurssien rinnalla. Esimerkkeinä mainittakoon Jussi Aalto, Matti J. Kaleva ja Leena Saraste.

Aluetoiminta oli voimissaan. Saimaan kameraseura kuului Suomen kameraseurojen liiton Kaakkois-Suomen alueeseen, ja teki alueella vahvaa yhteistyötä paitsi Imatran kameraseuran, myös muun muassa Mikkelin kameraseuran, Kouvolan kameraseuran ja Kymen kameroiden kanssa. Yhteistoiminta näkyi esimerkiksi kilpailuina ja yhteisnäyttelyinä, mutta myös seurojen omien kilpailuiden arvosteluna puolin ja toisin.

Unto Oikkonen palasi puheenjohtajaksi vuosiksi 1966–1968. Nuorempi polvi teki kuitenkin vallankumouksen, kun seuraaviksi puheenjohtajiksi valittiin Aarne Mikonsaari vuosiksi 1969- 1972, Esko Turkkila 1973–1974 ja Seppo Luoto 1975. Nuorennusleikkaus olikin ilmeisen onnistunut, koska uutta jäsenistöä saatiin värvättyä ja toiminnan määrää taas kasvatettua.

Neljäs vuosikymmen 1976–1986 [muokkaa]

Seura aloitti oman jäsenlehden julkaisemisen. Aluksi se keskittyi ajankohtaisten asioiden tiedottamiseen, mutta hyvin pian joku jäsenistä keksi, että kameraseuran lehdessähän voisi julkaista myös valokuvia! Seuran jäsenet kuvittivat myös Lappeenrannan kaupungin kustantaman, Lappeenranta-aiheisen kuvateoksen.

Seuran toiminta aktivoitui aivan uskomattomiin lukemiin, kun oma pimiö saatiin Lappeenrannan kaupungin kerhokeskukseen Puutarhurinkadulle. Laitteita hankittiin läänin ja kaupungin tuella, niistä mainittakoon muun muassa iso suurennuskone, palkkikamera, studiosalamat, värikuvien vedostuslaite, sekä multivisioesityksiin soveltuva diaprojektorien, ohjausyksikön ja moniraitanauhurin järjestelmä.

Toimintaa rahoitettiin paitsi apurahoin, myös erilaisten tilaustöiden avulla, kuten esimerkiksi hoitamalla Lions-klubin valtakunnallisen vuosikokouksen kuvaaminen Lappeenrannassa. Muukin pienryhmätoiminta jatkui vilkkaana. Erityisiä projektityöryhmiä olivat ainakin yhteisnäyttelyyn tähdännyt Windale-ryhmä, sekä Lappeenrannan yöelämästä kertovan multivisioesityksen nauhoittanut Lappeenranta by night -ryhmä.

Puheenjohtajina toimivat Markku Pöysti 1976–1977, Veikko Itkonen 1978, Seppo Pelkonen 1979, Juhani Sankala 1980 ja Mauri Kokkola 1981–1985. Vanhan polven aktiivit Erkki Niemelä ja Unto Oikkonen kutsuttiin seuran kunniajäseniksi.

Viides vuosikymmen 1986–1996 [muokkaa]

Seuran 40-vuotisjuhlavuotta vietettiin jälleen näyttävästi, tällä kertaa peräti valtakunnallisen näyttelyn voimin. Saimaan kameraseura otti järjestettäväkseen Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttelyn 1986, ja antoi sille teemaksi Ilo. Näyttely järjestettiin Etelä-Karjalan museossa. Näyttelyn raadin muodostivat oman seuran Erkki Niemelän lisäksi imatralainen Reino Pelkonen ja helsinkiläinen Eero Venhola.

Teemanäyttelyn avajaisissa Suomen kameraseurojen liitto myönsi hopeisen ansiomerkin entiselle puheenjohtajalle Mauri Kokkolalle, sekä yhdistyksen kunniajäsenille Erkki Niemelälle ja Unto Oikkoselle. Kymen läänin taidetoimikunta myönsi seuralle taidemitalin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta valokuvataiteen hyväksi. Avajaisviikonlopun oheisohjelma koostui luennoista ja diasarjoista, juhlaillallisesta sekä liiton syyskokouksesta.

Seuran oma jäsenlehti nimettiin vuonna 1994 uudelleen Positiiviksi, kun jälleen uusi sukupolvi kameraseuralaisia astui seuran palvelukseen - asialla tällä kertaa Tatu Kosonen ja Tommi Kähärä. Lehti uudistui modernimmaksi niin ulkoasultaan kuin sanankäytöltäänkin. Siinä alettiin julkaista lehdestä toiseen jatkuvia artikkelisarjoja, kuten Jarmo Niemisen kirjoittama Mies ja ase (haastatteluja) ja Esko Turkkilan pohdintoja Älä usko Eskoa -palstalla. Lehdessä alettiin julkaista omaa sarjakuvaa, Linssiludea - ja olipa mukana myös artikkelisarja kuvankäsittelystä tietokoneella.

Kilpailutoimintaa kiihdytettiin perustamalla erityinen GP-kilpailu, johon kuului kolme osakilpailua; välillä myös Imatran kameraseuraa vastaan käyty vuotuinen kilpailu on ollut yksi osakilpailuista. Sarjojen lukumäärä on vaihdellut ajan mittaan. Aluksi niitä oli kaksi, diat ja paperikuvat, mutta parhaimmillaan sarjoja oli jopa neljä: diat, mustavalkovedokset, värivedokset ja ns. kymppikuvat. Osakilpailuissa eniten pisteitä kerännyt henkilö sai kunnian kantaa Vuoden kuvaajan arvonimeä. He olivat 1987 Esko Kivistö, 1988 Kari Kiljunen, 1989 Markku Lötjönen, 1990 Markku Lötjönen, 1991 Esko Turkkila, 1992 Markku Lötjönen, 1993 Ari Nakari, 1994 Jukka Olkkonen ja 1995 Tatu Kosonen.

Tapani Räsänen voitti valtakunnallisen Vuoden luontokuva 1991 -kilpailun. Seura teki ainutlaatuista yhteistyötä Etelä-Karjalan taiteilijaseuran ja Maaseudun sivistysliiton kanssa. Yhteistyö johti muun muassa suuriin, Kantriksi ja urbaaniksi nimettyihin ympäristötaidenäyttelyihin monena eri vuonna, sekä galleria Pihaton perustamiseen Lappeen vanhan pappilan alueelle. Merkittävänä voidaan pitää myös diasarjan laatimista silloisen Kymen läänin kaikista keramiikkataiteilijoista.

Joutsenon taidekesän valokuvauskursseille osallistuminen jatkui, mutta muuttui siinä mielessä, että nyt myös kouluttajat olivat kameraseuran omaa väkeä.

Puheenjohtajan tuoli oli vaihteeksi tuulinen, sillä vuosikymmenen ajalle mahtui yhteensä viisi puheenjohtajaa: Juha Virtanen 1986–1987, Esko Kivistö 1988–1989, Markku Lötjönen 1990–1991, Sami Luukkanen 1992, Ari Nakari 1993–1994 ja Erkki Korhonen 1995–1996. Markku Lötjönen toimi Suomen kameraseurojen liiton hallituksen jäsenenä 1987–1988.

Kuudes vuosikymmen 1996–2006 [muokkaa]

Tasavuosia vietettiin taas Suomen kameraseurojen liiton teemanäyttelyn merkeissä, tällä kertaa teemana oli Erotiikka. Näyttely järjestettiin galleria Pihatossa. Näyttelyn raadin muodostivat lappeenrantalainen Unto Ahjotuli, imatralainen Ritva Kärmeniemi ja savonlinnalainen Seppo Kiljunen.

Suomen Kameraseurojen Liitto myönsi teemanäyttelyn avajaisten yhteydessä hopeisen ansiomerkin vanhoille aktiivijäsenille Kari Kiljuselle, Ari Nakarille, Markku Lötjöselle, Juhani Palovirralle, Terho Tiaiselle ja Esko Turkkilalle. Suomen Kameraseurojen Liitto myönsi myös viirinsä Saimaan kameraseuralle. Avajaisviikonlopun oheisohjelma koostui Matti J. Kalevan luennosta, juhlaillallisesta sekä liiton syyskokouksesta. Vuonna 2002 liiton hopeisia ansiomerkkejä myönnettiin uudemman kerran, silloin Tatu Kososelle, Tommi Kähärälle, Jarmo Niemiselle ja Esa Toppilalle.

Luentosarjoja järjestettiin kahdesti. Ensin oli vuorossa kolmen luennon sarja valokuvasta 2001, luennoitsijoina Raakel Kuukka, Tommi Kähärä, Jukka Male, Jarmo Nieminen, Magnus Sarmanoff ja Esko Turkkila. Heti perään vuonna 2002 järjestettiin kolmen luennon sarja teemalla Tango ja tanssilava, luennoitsijoina Markku Koski, Seija A. Niemi, M. A. Numminen ja Juhani Tahvanainen. Tangoaiheeseen yhdistyi jokaisen luennon kohdalla myös valokuvaus.

Pienryhmätoiminta kuihtui pois. Lyhytaikaisen palkkikameranrakennustyöryhmän lisäksi ainoa koko ajan toiminut pienryhmä oli Nuorisoryhmä I, jonka nimessä ollut numero osoittautui myöhemmin tarpeettomaksi. Ryhmä kokoontui säännöllisesti Puutarhurinkadun pimiölle pohtimaan valokuvausasioita, ja järjesti jopa kuvausmatkan Pohjois-Norjaan. Mielenkiintoista on huomata, että vuonna 2005 perustetun Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen perustamiskirjan allekirjoittivat täsmälleen samat nimet, jotka lukivat Nuorisoryhmä I:n jäsenluettelossa vuosituhannen vaihteen tienoilta.

Yhteistyö Maaseudun sivistysliiton kanssa jatkui muun muassa seuran sisäisen koulutustoiminnan muodossa, sekä erityisen Elämän taiteilija -päivän ja -näyttelyn järjestämisenä Etelä-Karjalan taidemuseossa. Sen sijaan yhteistyö Etelä-Karjalan taiteilijaseuran kanssa väheni, vaikka yhteisiä jäseniä olikin. Kameraseura jäi pois niin Pihaton toiminnasta kuin Kantrin ja urbaanin järjestelyistäkin, ei tosin ihan vapaaehtoisesti päätellen Positiivissa julkaistusta kuolinilmoituksesta... Seuran oma näyttely Rakkaudesta Lappeenrantaan pidettiin kuitenkin Pihatossa, eli ei välejä kuitenkaan ihan poikki laitettu.

Puheenjohtajien toimikaudet olivat vaihteeksi pidempiä. Jarmo Nieminen oli puheenjohtaja vuodet 1997–2000, Tommi Kähärä 2001–2004 ja Markku Lötjönen (uudelleen) 2005. Tatu Kosonen toimi Suomen kameraseurojen liiton hallituksessa vuodesta 1999 lähtien, ja 2005-2009 liiton puheenjohtajana. Myös Tommi Kähärä toimi liiton hallituksen jäsenenä vuodet 2001–2002. Molemmat nähtiin myös Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry:n toimielimissä, sekä Joutsenon taidekesän valokuvauskurssin kouluttajina.

Vuoden kuvaajiksi nimettiin 1996 Tatu Kosonen, 1997 Tatu Kosonen, 1998 Jukka Olkkonen, 1999 Tatu Kosonen, 2000 Jukka Olkkonen ja 2001 Jarmo Nieminen. Sen jälkeen tittelin jakamisessa seurasi tauko. Tapani Räsänen kaksoisvoitti Vuoden luontokuva 2000 -kilpailun ja Jukka Olkkonen valittiin Suomen kameraseurojen liiton Vuoden kuvaajaksi 2005.

Seitsemäs vuosikymmen 2006– [muokkaa]

Seitsemäs vuosikymmen toi mukanaan seuratoiminnan aivan täydellisen hiipumisen, jota vastaan vanhat aktiivit kuitenkin päättivät taistella. Taistelu olikin voittoisa, ja seuran jäsenmäärä nousi nopeasti korkeammalle kuin koskaan. Samalla seura nousi Suomen toiseksi suurimmaksi kameraseuraksi heti Helsingin jälkeen. Toimintaa aktivoitiin kaikilla osa-alueilla, ja erityisesti alettiin kiinnittää huomiota siihen, että myös uusi ns. digi-sukupolvi saataisiin seuran toimintaan mukaan. Sitä ennen oli tosin organisoitava toiminta uudelleen, oikaistava kirjanpito, rekisteröitävä vanhat sääntömuutokset Patentti- ja rekisterihallitukseen, laadittava kilpailusäännöt - ja paljon muuta. Hyvä osoitus laaja-alaisesta panostuksesta seuran asioihin on loppusyksyllä 2008 julkaistu, lähes 40-sivuinen Seuralaisen käsikirja, joka toimitettiin kaikille seuran jäsenille. Saavutukset eivät jääneet huomaamatta; vuonna 2010 Suomen Kameraseurojen Liitto valitsi Saimaan kameraseuran Vuoden kameraseuraksi.

Uusi vuosikymmen alkoi jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen kameraseurojen liiton näyttelyn järjestämisenä, tällä kertaa vuorossa oli liiton suurempi vuotuinen näyttely, vuosinäyttely. Näyttely järjestettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen tukemana yhdessä Lappeenrannan teekkareiden kamerakerhon kanssa. Näyttely oli esillä ensin Lappeenrannan maakuntakirjastossa, ja sen jälkeen Kotkan kirjastossa, Kouvolan kirjastossa ja Imatran kulttuurikeskuksessa. Näyttelyn raadin muodostivat oman seuran Markku Lötjösen lisäksi Vesa Laitinen, Vesa-Ville Saarinen, Mika Strandén ja Anne Tompuri. Koska järjestelyt menivät hyvin, seura otti järjestettäväkseen myös liiton vuosinäyttelyn 2009. Se järjestettiin Lemillä Taikalyhdyssä, Luumäen kunnantalolla ja Parikkalassa, Valolla-galleriassa. Tämän näyttelyn raadissa vaikuttivat oman seuran Tatu Kososen lisäksi läänintaitelija Heli Kaukiainen ja Etelä-Karjalan Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Saajanlehto.

Suomen kameraseurojen liiton kultainen ansiomerkki myönnettiin vuonna 2010 Tommi Kähärälle ja Ville Savolaiselle, ja 2011 Tatu Kososelle tunnustukseksi liiton eteen tehdystä työstä.

SKsL:n puheenjohtaja myönsi järjestötoiminnan kultaisen ansiomerkin vuonna 2006 Tommi Kähärälle ja Esa Toppilalle, vuonna 2009 Ari Nakarille ja vuonna 2011 Vesa Laitiselle. SKsL:n puheenjohtaja myönsi hopeisen ansiomerkin 2006 Aulikki Korpela-Taimelalle, Juha Turuselle ja Anne-Mari Välikaupille, vuonna 2009 Marko Taimelalle ja Ville Savolaiselle, vuonna 2011 Riitta Huttuselle, vuonna 2012 Anu Kososelle ja vuonna 2013 Olli Rädylle. Lisäksi Saimaan kameraseura haki liiton hopeisen ansiomerkin vuonna 2009 hämeenlinnalaiselle Elisa Putille, koska hänen panoksensa 1st Carelia Salon -näyttelyn järjestelyissä koettiin todella suureksi. Vuonna 2007 seuran kunniajäseniksi kutsuttiin Esko Turkkila ja Tapani Räsänen.

Saimaan kameraseura dokumentoi ahkerasti paitsi Lappeenrantaa, myös muuta Etelä-Karjalaa, sekä nykyistä että sodissa luovutettua. Tämä johti luonnollisesti näyttelyihin, joista merkittävimpänä voitaneen mainita Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa pidetyt, yhdessä Etelä-Karjalan museon kanssa järjestetyt Vanhaa ja uutta Lappeenrantaa 2009 ja Vanhaa ja uutta Viipuria 2012. Ne keräsivät ennätysyleisön, ja poikivat lehtien ja radion lisäksi medianäkyvyyttä peräti televisiota myöten.

Vuosikymmenen ikävin asia oli luultavasti Puutarhurinkadulla sijainneen pimiötilan menetys, kun kaupunki irtisanoi sen vuokrasopimuksen säästösyistä. Vaikka sen käyttöaste loppuvaiheessa olikin vähäisempi kuin ennen, voitiin kaiholla todeta yhden, peräti 30 vuotta kestäneen aikakauden päättyneen. Purkutalkoot olivat suuritöiset, yhteensä kahdeksan henkilöä osallistui niihin seitsemän päivän ajan. Käyttökelpoinen kalusto ja irtaimisto kierrätettiin omalle jäsenistölle, mutta kaatopaikalle ja ongelmajätelaitoksellekin jouduttiin kuljettamaan isot kuormat vuosikymmenten aikana kertyneitä materiaaleja. Sammontorin pimiö seurasi perästä vuonna 2013.

Kerhoillat siirtyivät vuoden 2008 alussa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen tiloihin, ja nimettiin uudelleen jäsenilloiksi. Vuoden 2011 alussa alkoivat erilliset tekniikkaillat ja vuoden 2012 alussa filmivalokuvaukseen hurahtaneet aloittivat oman säännöllisen toimintansa Filmijäärät-ryhmänä. Loppuvuodesta 2011 aloitti myös Nuorisojaosto II, joka kokoontui kahdesti kuussa. Lisäksi yhteistyö valokuvakeskuksen kanssa tiivistyi entisestään, pääasiassa yhteisten toimihenkilöiden vuoksi; tämän voidaan todeta olleen molempien yhdistysten etu.

Perinteinen GP-kilpailu herätettiin uudelleen henkiin. Vuoden kuvaajiksi nimettiin 2008 Anu Kosonen, 2009 Olli Räty, 2010 Lauri Heino, 2011 Tommi Joutjärvi ja 2012 Tommi Joutjärvi. GP-kilpailun rinnalle jouduttiin perustamaan rinnakkainen kilpailu FIAP:n ja SKsL:n näyttelyihin eniten hyväksyntiä saaneille (aiemmin nämä pisteet summattiin mukaan Vuoden kuvaaja -kisaan). Vuoden kilpailukuvaajaksi nimettiin 2011 Kauko Keränen ja 2012 Kauko Keränen.

Myös osallistuminen Suomen kameraseurojen liiton näyttelyihin keräsi kasvavan määrän osallistujia, ja kasvu huipentui SKsL:n vuosinäyttelyssä 2011, kun seura nimitettiin ensimmäistä kertaa Näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi. Nimitystä pohjusti mm. neljä henkilökohtaista kunniakirjaa, jota voidaan pitää todella kovana näyttönä seuran kilpailijoiden tasosta. Seuran aktiivikilpailijoiden kovaa tasoa kuvastaa se, että sama titteli myönnettiin seuralle myös kahdessa seuraavassa näyttelyssä, ja lisäksi seura voitti SKsL:n seuracup-kilpailun 2011.

2010-luvulla alkoi seuralle kertyä kilpailumenestystä. FIAP:n kansainväliset näyttelyt ja Suomen kameraseurojen liiton kotimaiset näyttelyt alkoivat kerätä enemmän ja enemmän osallistujia seurasta, ja yhtäkkiä myös läpimenojen lukumäärä räjähti suureksi. SKsL:n vuosinäyttelyssä 2011 Saimaan kameraseura valittiin ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi. Nimitystä pohjusti mm. neljä henkilökohtaista kunniakirjaa – siispä voidaan todeta seuran kilpailijoiden olleen todella kovassa kunnossa. Suunnilleen sama toistui myös syksyn 2011 teemanäyttelyssä, kevään 2012 vuosinäyttelyssä sekä kevään 2013 vuosinäyttelyssä, ja samaan sarjaan kuuluvasta liiton Seuracup 2011 -kisastakin lohkesi voitto, joten voidaan todeta seuran kisakuvaajien olleen kovassa iskussa. Parhain asia on kuitenkin se, että tämä kaikki tapahtui nimenomaan joukkueena. Eli sen sijaan, että olisi kisattu hampaat irvessä, näissä kisoissa myös kaverin menestyksestä oltiin aidosti tyytyväisiä. Liekö tuo hyvä yhteishenki juuri syynä siihen, että sitä menestystäkin sitten alkoi tulla?

Myös osallistuminen kansainvälisiin, FIAP:n suojelemiin näyttelyihin (eli suomeksi: kansainvälinen kilpailutoiminta) herätettiin seurassa uudelleen henkiin. Avaajana toimi Trierenberg Super Circuit 2009, josta kolme seuran jäsentä keräsi yhteensä peräti 14 hyväksyntää. Vuonna 2011 saavutettiin uusi huippu, kun lähes jokaisessa FIAP:n suojelemassa näyttelyssä oli seuran edustajia mukana. Hyvä menestys poiki myös FIAP:n arvonimiä; AFIAP-arvon (Artiste FIAP) saivat 2012 Mari Joutjärvi, Marita, Tommi Joutjärvi, Kauko Keränen, Tatu Kosonen ja Jarmo Mäntykangas.

Vuonna 2012 seura järjesti FIAP:n suojeleman (patronage 2012/169) kansainvälisen valokuvanäyttelyn Lappeenranta 2012 – 1st International Exhibition of Photography valokuvakeskuksella. Näyttelyn tuomaristona toimivat vedossarjassa Reino Pelkonen EFIAP Imatralta, Olli Jaakkola AFIAP Tampereelta ja Raimo Paukku AFIAP Valkeakoskelta, sekä kuvatiedostojen sarjassa Tapani Räsänen EFIAP Joutsenosta, Jussi Helimäki EFIAP/b Espoosta ja Arto Korhonen Raisiosta. Lisäksi seura järjesti kansainvälisiä Carelia Salon -digikuvanäyttelyitä osana SKsL:n Finland Digital Circuit -kiertonäyttelyitä. Ensimmäinen näyttely järjestettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa 2009, ja sen tuomaristossa toimivat jäsenemme Ari Nakari AFIAP, Tatu Kosonen ja Tommi Kähärä. Toinen järjestettiin Korupirtissä, Ylämaan Jalokivikylässä 2010, ja sen tuomaristossa toimivat iisalmelainen Ilkka Niskanen EFIAP, haminalainen Raimo Ahonen AFIAP ja karjaalainen Christer Valtanen. Kolmannen näyttelyn paikkana oli Savitaipaleen kirjasto, ja tuomareina varkautelainen Riina Karvonen EFIAP, kotkalainen Sofia Virtanen ja oman seuramme Anu Kosonen. Neljännen näyttelyn paikkana oli Joutseno, ja tuomareina Mari Joutjärvi AFIAP Lappeenrannasta, Mikko Joona Sastamalasta ja Hannu Rissanen Lappeenrannasta.

Vesa Laitinen voitti Vuoden lehtikuva 2011 -kilpailun.

Seuran puheenjohtajana vuonna 2006 toimi Aulikki Korpela-Taimela, vuonna 2007 Juha Turunen ja vuosina 2008-2012 Tatu Kosonen. Vuodesta 2013 alkaen seuran puheenjohtajana toimii Jukka Kosonen.

Lähteitä [muokkaa]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saimaan_kameraseura&oldid=12859418