Saiga (eläin)
| Saiga | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Nautaeläimet Bovidae |
| Alaheimo: | Gasellit Antilopinae |
| Suku: | Saiga |
| Laji: | tatarica |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Saiga tatarica |
|
 Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica |
|
| Katso myös | |
Saiga[2] eli saiga-antilooppi (Saiga tatarica) on nautaeläinten heimoon kuuluva Euraasian aroilla elävä sorkkaeläinlaji. Lajin kanta on ollut kasvussa, ja se on luokiteltu silmälläpidettäväksi.
Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saiga on lyhytjalkainen, 50-kiloinen ja noin 60–80 cm korkea antilooppi. Lajin tunnistaa parhaiten erikoisen muotoisesta turpeasta turvasta, sekä kerrossarvista. Turpa toimii suodattimena arojen pölyä vastaan. Vain uroksella on kerrossarvet. Se on väriltään kellanruskea.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saigat ovat aikoinaan olleet laajalle levinneitä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian aroilla Karpaateilta ja Kaukasukselta Mongoliaan saakka.[1]
Nykyisin saigaa tavataan viidessä pääpopulaatiosta. Niistä yksi elää Venäjän Kalmukiassa ja Astrahanin alueella, kolme Kazakstanissa ja yksi Länsi-Mongoliassa. Yksi Kazakstanin populaatiosta vaeltaa talveksi Uzbekistaniin, ja osa yksilöistä päätyy Turkmenistaniin saakka.[1]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saigan pääravintoa ovat suolaheinät, mutta myös useimmat muut aron kasvit kelpaavat sille. Saiga pärjää pitkän aikaa varsin niukalla ravinnolla. Saiga syö vuorokaudessa kesällä keskimäärin 1,7 kg/vrk ja talvella 0,7 kg/vrk kuivapainon mukaan laskettuna[3].
Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto ei pidä vuoden 2023 uhanalaisuusluokituksessa saigaa uhanalaisena, sillä sen kanta on kasvanut voimakkaasti 2010-luvun jälkipuoliskolla. Lajin luokitus on kuitenkin silmälläpidettävä. Kazakstanin kannaksi arvioitiin toukokuussa 2022 yli 1,3 miljoonaa yksilöä. Lisäksi Venäjällä ja Mongoliassa eli yhteensä noin 20 000 yksilöä.[1]
Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saigat olivat vielä vähän aikaa sitten yleisiä, ja populaation kooksi arvioitiin Venäjällä ja Kazakstanissa yli 1,2 miljoonaa.milloin? Alle kymmenessä vuodessa (vuodesta 1993 vuoteen 2001) tästä määrästä katosi nopeasti 97,5 % prosenttia, ja vain 30 000 saigaa oli jäljellä.
Saigojen tuhoon osasyyllinen on WWF:n kampanja, jolla yritettiin pelastaa sukupuuttoon kuolevat sarvikuonot. Sarvikuonojen sarvea käytetään Kiinassa lääkeaineiden valmistukseen, minkä vuoksi se on kysyttyä kauppatavaraa ja houkutteleva salametsästyksen kohde. WWF yritti ratkaista ongelman markkinoimalla kiinalaisille saiga-antiloopin sarvea sarvikuonon sarven sijaan. Saigoilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta selviytyä kasvaneesta kysynnästä ja teollistuneesta metsästyksestä, jossa metsästäjät käyttävät moottoripyöriä ja tehokkaita aseita eläinten tappamiseen.[4]
Joukkokuolemat ja niistä toipuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kokonaisten saigapopulaatioiden on havaittu 2010-luvulla joukkokuolleen.[5] Esimerkiksi toukokuussa 2015 kolmannes maailman kaikista saigoista kuoli, arviolta 130 000 Kazakstanissa.[5] Suurin tuhoutunut lauma koostui 60 000 antiloopista, jotka kaikki kuolivat.[5] Joukkotuhot tapahtuvat niin nopeasti ja tappavat suurenkin lauman kokonaan, että arvioidaan, että kyseessä ei voi olla tartuntatauti.[5] Yksi arvelu syyksi on jokin antiloopeissa oleva bakteeri, joka aktivoituu tappavaksi tietyissä oloissa.[5] Toinen arvelu on hernekasvien ja sinimailasen hyvä satokausi sateisen ja lämpimän sään vuoksi.[5] Tällöin näitä hajottavat bakteerit tuottaisivat niin runsaasti kaasua saigojen suolistossa, että saigat kuolisivat ähkyyn.[5] Noin vuosi edeltävän joukkotuhon jälkeen saiga-antilooppien suojeluun keskittynyt Saiga Conservation Alliance -järjestö tiedotti, että tuhon aiheuttaja on Pasteurella multocida -bakteerin aiheuttama hengitystietulehdus.[6] Bakteeri on yleinen eläinten hengitysteissä, mutta saigoissa se kuitenkin kehittyi vaaralliseksi aiheuttaen antiloopeille korkean kuumeen, hengitysvaikeuksia ja lopulta kuoleman.[6]
Saigojen määrä lähti kuitenkin joukkokuolemien jälkeen nopeasti kasvuun, ja vuosien 2015–2022 aikana Kazakstanin yksilömäärä kasvoi 1 100 prosenttia. Laji toipui massakuolemista alle 10 vuodessa. Saiga on kuitenkin varsin herkkä massakuolemille, ja vielä vuonna 2017 pienten märehtijöiden rutto tappoi noin puolet Mongolian yksilöistä. Mongolian populaatio on toipunut sittemmin tuhosta.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e IUCN SSC Antelope Specialist Group: Saiga tatarica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2023. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Saiga – Saiga tatarica laji.fi Suomen Lajitietokeskus
- ↑ Euroopan nisäkkäät, Bjärnvall&Ullström, Tammi 2003, ISBN 951-31-2736-2, s. 342
- ↑ Villiluonto : Maailman eläimet ja elinympäristöt, s. 49
- ↑ a b c d e f g Ähky voi ajaa saigan sukupuuttoon - Kaiken takana on loinen - Tiede tiede.fi. Viitattu 28.8.2015.
- ↑ a b Tutkijat uskovat selvittäneensä syyn yli 200 000 antiloopin yhtäkkiseen joukkokuolemaan Ilta-Sanomat. 18.4.2016. Arkistoitu 5.5.2016. Viitattu 30.4.2016. fi-FI
| ||||||||||