Saburō Sakai
Sivulta puuttuu 
Saburō Sakai (jap. 坂井三郎, 26. elokuuta 1916 – 22. syyskuuta 2000) oli Japanin keisarillisen laivaston hävittäjälentäjä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nuoruus
Sakai ei kuulunut samurai-sukuun, joten hän joutui aloittamaan uransa tavallisena matruusina taistelulaivalla. Hänen kotimaakunnassaan elettiin vielä Bushidō-säännöstön mukaisesti. Sen mukaan myös Saburo Sakai kasvatettiin. Hän oli lähtöisin köyhistä oloista Sagan pikkukaupungin seudulta pientilalta, jonka Saburon esivanhemmat olivat perustaneet samuraiden etuoikeuksien poistuttua Japanin uudistuksissa. Sakai pääsi oppikouluun, mutta jatkuvat rettelöinnit aiheuttivat lopulta erottamisen sieltä sukunsa ja kylänsä pettymykseksi.
[muokkaa] Sotilaskoulutus
Sakai värväytyi laivastoon toukokuussa 1931 ja palveli alokasajan jälkeen taistelulaiva Kirishimalla sekä Harunalla. Hän opiskeli tykkialiupseeriksi rankan palveluksen ohessa. Hän haki ja hyväksyttiin lentäjäkursseille 1937. Sakai oli kurssin läpäisseistä paras.
[muokkaa] Toiminta sodassa
[muokkaa] Kiinan sota
Vuonna 1938 Sakai komennettiin Kiinaan, missä käytiin parhaillaan Kiinan–Japanin sotaa. Sakaista kirjoitettiin Japanin lehdistössä hänen oltua tukikohtaan tehdyssä hyökkäyksessä ainoa ilmaan päässyt lentäjä, minkä lisäksi hän oli haavoittunut lievästi sirpaleista. Hänen onnistui tavoittaa SB-2-pommikone Mitsubishi A5M (koodinimi ”Claude”) hävittäjällään ja tulittaa sitä, mutta polttoaineen vähyyden vuoksi hänen täytyi palata eikä pudotusta voitu varmistaa. Sakai toimi Kiinassa vuoteen 1941 saakka saavuttaen kaksi varmaa pudotusta A5M- ja A6M (koodinimi ”Zero”) -hävittäjillä.
Toisen maailmansodan alussa Sakai oli alikersantti ja yleni laivaston aliupseeriarvoissa pursimiehen kautta sotilasmestariksi, minkä jälkeen hänet ylennettiin vielä aliluutnantiksi ja edelleen luutnantiksi ennen sodan loppua.
[muokkaa] Tyynen meren sota
Sakai ampui toisessa maailmansodassa alas 64 viholliskonetta. Hän lensi pääasiassa Mitsubishi Zero -hävittäjillä. Hän sai tukialuskoulutuksen, mutta läpäistyään sen parhain arvosanoin hän ei koskaan lentänyt tukialuksilta, vaan suoritti kaikki lentonsa maatukikohdista. Huhtikuussa 1942 hänet komennettiin Uuden-Guinean Laeen, missä hän palveli haavoittumiseensa saakka.
Sakai käytti ilmassa aina omaa harkintaansa. Esimerkiksi 28. helmikuuta 1942 Sakai partioi yksin Jaavalla, kun hän havaitsi Surabayain itäpuolella yksinäisen DC-3 koneen. Sakai halusi tarkkailla aseetonta konetta ja lensi sen vierelle. Kun hän näki "Dakotan" ikkunasta kahden lapsen ja vaaleatukkaisen naisen tarkkailevan vihollishävittäjää päätti hän olla hyökkäämättä ja antaa koneen jatkaa matkaa rauhassa.[1]
Ainakin 40 Sakain ilmavoitoista on kyetty todentamaan tarkasti liittoutuneiden menetyksistä, ja hänen ilmataistelunsa Julian ”Pug” Southerlandin ohjaaman Grumman F4F Wildcat- koneen kanssa 14. elokuuta 1942 Guadalcanalin yllä on yksi toisen maailmansodan parhaiten dokumentoiduista ilmataisteluista.
Välittömästi tämän ilmataistelun jälkeen Sakai syöksyi Yhdysvaltain laivaston Douglas Grumman TBF Avenger -torpedopommittaja muodostelmaan erehtyen luulemaan niitä F4F-hävittäjiksi.[1]
[muokkaa] Haavoittuminen
Sakai haavoittui taka-ampujien torjuntatulessa vakavasti päähän ja oikeaan silmään halvaantuen osittain tilapäisesti. Kuvaus lennosta kotikentälle käytännössä sokeana on eräs fantastisimpia tosipohjaisia lentokuvauksia.[2] Kotimaassa näön pelastamiseksi tehty leikkaus ilman anestesiaa onnistui osittain ja vasemman silmän näkökyky palautui ennalleen.
[muokkaa] Sodan loppuvaiheet
Toivuttuaan Sakai palasi lentopalvelukseen ja toimi aluksi lentokouluttajana. Hän anoi takaisin laivuepalvelukseen ja saavutti sodan lopulla vielä neljä ilmavoittoa. Iwo Jiman saarella palvellessaan hän oli vähällä joutua alasammutuksi kesäkuussa 1944, sillä hän ei tunnistanut ajoissa Yhdysvaltain F6F Hellcat -hävittäjiä viallisen oikean silmän rajoittaessa syvyysnäköä. Hänen onnistui murtautua lentämään saaren yli, jolloin ilmatorjunta karkotti hävittäjät, jotka eivät olleet saaneet yhtään osumaa Sakain koneeseen. Hänet evakuoitiin heinäkuun 4. päivä toisessa ryhmässä sotilasarvonsa mukaisesti yhdessä kymmenen muun kanssa.
Sodan loppuajat hän toimi uusien konetyyppien muunmuassa Shinden-Kai "George" koelentäjänä sekä kouluttajana. Aivan sodan viime hetkinä Sakai 17.elokuun 1945, kaksi päivää Japanin antautumisilmoituksen jälkeen (antautumisasiakirjat allekirjoitettiin (2.syyskuuta 1945), hän lähti kolmen Kawanishi N1K Shiden-Kai ja 14 Zero hävittäjän ryhmän kanssa torjumaan neljää valokuvatiedustelulennolla ollutta Consolidated B-32 Dominatoria.[1].Yhdysvaltain joukot uusivat valokuvaustiedustelun seuraavana päivänä kahdella B-32 koneella jolloin 6000 metrissä lentänyt tiedustelukone pääsi pakoon kohtaamatta japanilaiskoneita. 3000 metrissä lentänyt luutnantti John M. Anderssonin konetta vastaan hyökkäsi sotilasmestari Sadamu Komachi Shiden-Kai:lla. B 32 sai vakavia vaurioita selviten vaivoin palaaman Okinawalle. Koneen miehistöstä ylikersantti Joseph Lacharite haavoittui pahoin ja kersantti Anthony Marchione sai surmansa, viimeisenä yhdysvaltalaisena toisessa maailmansodassa.[1]
[muokkaa] Sodan jälkeen
Vuonna 1957 Sakai kirjoitti Samurai-muistelmateoksen. Teos tuo ilmi vaiettuja tosiasioita sodan historiasta kuvaten alokasaikaa jolloin kouluttajat saivat hakata alokkaita mielivaltaisesti jopa rammaksi. Sakai kertoo, että vain vuotta ennen amerikkalaisten maihinnousua Iwo Jima oli täysin linnoittamaton kalliosaari, jonka miehitys olisi ollut amerikkalaisille rutiinityö.
Samoin Sakai kertoo yksinkertaisesti japanilaisten tavasta evakuoida väkeä hylättäväksi päätetyistä tukikohdista. Poispääsyjärjestyksen ratkaisi tarkoin vanhan sotilaallisen kastijärjestelmän mukaisesti sotilasarvo muuta huomioonottamatta. Hänet itsensä tosin haettiin myöhemmin erikseen lähetetyllä lentokoneella, koska varsinainen evakuointilaivue tuli täyteen ennen häntä ja hänen ryhmänsä vuoroa.
Hän kuvailee myös ristiriitaansa perinteensä mukaisen kunniantunnon ja toivottoman taistelun välillä heinäkuun 2. päivä 1944 täydellistä ilmaylivoimaa vastaan tehdyn epäonnistuneen tehtävän jälkeen, missä hänet oli määrätty itsemurhatehtävään yhdessä torpedopommittajien kanssa törmäämällä lopuksi vihollislaivoihin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lentäjille annettiin tietoinen käsky tarkoituksellisesti uhrata itsensä.[3] Sakai tuo teoksessaan samalla selvästi esille, että varsinaisiin Kamikaze-lentäjiin oli vapaaehtoisesti ilmoittautuneita halukkaita joukoittain. Myös hän itse ilmottautui useasti, mutta hänen esimiehensä hylkäsi ne.
Partioivat F6F -hävittäjät torjuivat osaston ja Sakain onnistui siipimiehineen vaivoin paeta kumpupilveen. Jatkaessaan lentoa hän tekee eron todellisen voitonmahdollisuuden ja sokean perinnetietoisuuden välillä, koska toteaa, ettei tehtävän suorittamiseen ole mitään mahdollisuutta. Kuitenkin hänen toverinsa jäisivät siihen uskoon, että tehtävä olisi onnistunut tai että he olisivat saaneet sankarikuoleman. Hän pitää tätä moraalittomana.
Hän palasi siipimiestensä kanssa parven joutuessa lentämään ukkosmyrskyn läpi ja hän piti tätä lentosuoritusta sekä selviytymistä vihollisista osoituksena näiden lentäjien kyvyistä ja arvosta. Myös mukana olleet toinen ässä Kinsuke Muto sekä erään torpedopommittajan lentäjä tekivät erikseen saman päätöksen.[4]
Hän oli pitkään kihloissa arvostetun suvun tyttären Fudziko Niorin kanssa, mutta kihlaus purkautui haavoittumiseen. Sakai katsoi itsensä hylkiöksi, joka ei olisi arvollinen aviomies tuon kaltaiselle tytölle. Hän meni kuitenkin naimisiin sodan lopussa tokiolaisen serkkunsa Hatsujon kanssa. Avioliitto oli hänen kertomansa mukaan onnellinen, mutta päättyi lapsettomana jo pian vaimon kuoltua lyhyen sairauden jälkeen.
Nämä kaksi naista yhdessä tekivät Sakaille jo sodan alussa kuuluisan valkoisen vyön, johon he kadunkulmassa seisten keräsivät punaisen ompeleen 998:lta ohi kulkeneelta naiselta - kuten lukemattomat japanilaisten sotilaiden äidit, vaimot, morsiamet, sisaret ja serkut tekivät.
Sakai meni myöhemmin naimisiin uudelleen ja hänellä on tytär ja poika toisesta avioliitostaan.
Sodan jälkeen Sakai ryhtyi kirjapainoyrittäjäksi. Hän etsi ja otti yrityksensä palvelukseen useita kaatuneiden taistelutovereidensa leskiä ja veljiä sen alkaessa menestyä.[5] 1982 hän tapasi erään häntä tulittaneista SBD:en taka-ampujista, Harold L. Jonesin.[1] Huolimatta oikean silmän sokeudesta ja haavoittumisesta saadusta invaliditeetista Sakai oli siviilissä tasokas Golf-pelaaja.[1]
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Sakai, Saburo: Samurai: Japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmat. (Samurai!, 1957.) Tekijän avustajina Martin Caidin ja Fred Saito. Suomentanut Toivo J. Kivilahti. Porvoo: WSOY, 1958.
- Henry Sakaida - Japanin laivaston ilmavoimien ässät 1937-1945 Osprey 2002 ISBN 952-5186-25-3
[muokkaa] Aiheesta muualla
- New York Times -lehden muistokirjoitus (englanniksi)
- Ote kirjasta Samurai (englanniksi)
- Warbird's Forumin haastattelu (englanniksi)
- Sakai Jaavanmerellä (englanniksi)
