Sabrina, teininoita

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sabrina, teininoita (Sabrina, the Teenage Witch) on yhdysvaltalainen suosiota saanut tilannekomedia joka perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Televisiosarjan pohjalta on tehty myös muutama elokuva sekä piirrossarja.

[muokkaa] Näyttelijät

[muokkaa] Sarjakuva

Sabrina esiintyi ensimmäisen kerran Archie's Madhouse -sarjakuvalehden numerossa 22 vuonna 1962. Hahmon pohjalta luodun sarjakuvan muita henkilöitä olivat alun perin täti Hilda, poikaystävä Harvey ja suippokorvainen Ambrose-serkku. Zelda-täti esiintyi huomattavasti harvemmin. Tädit näyttivät perinteisemmiltä noidilta hattuineen, syylineen ja taikapatoineen. Myös muita tätejä on esiintynyt silloin tällöin. Salem-kissa tuli myöhemmin mukaan taustalle. 1990-luvulla sarjan henkilöitä päivitettiin TV-sarjaa vastaaviksi.

Sabrina tapaa usein Archie-kustantamon sarjakuvien muita hahmoja, kuten Justusta ystävineen, vaikka nämä eivätkään esiinny TV-sarjassa.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut