Saariston rengastie
|
Saariston Rengastie on Merenkulkulaitoksen vuonna 1996 käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on edistää Lounais-Suomen saariston pohjois- ja keskiosien matkailua sekä parantaa saariston sisäisiä ja mantereen välisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta. Rengastie koostuu sekä yleisen tieverkon osuuksista että niitä yhdistävistä yhteysalus- ja lossiyhteyksistä. Reitillä on yhteensä pituutta 160–190 kilometriä yleisiä teitä, minkä lisäksi vesistöjen ylityksiä on kaikkiaan noin 30–50 kilometriä. Vuosittain reitillä liikkuu noin 20 000 matkailijaa. Rengastie on mahdollista kulkea kokonaisuudessaan ainoastaan toukokuusta syyskuuhun, jolloin M/S Antonia liikennöi Iniön ja Mossalan välillä. Muina aikoina reitin voi kulkea Houtskarin Mossalaan tai Iniön Daleniin asti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rengastien reitti ja lauttavälit
Saariston rengastie kulkee Turun, Kaarinan, Paraisten, Kustavin, Taivassalon, Maskun ja Naantalin kuntien alueella. Reitillä on yhteensä viisi lauttaa ja kolme lossia, joista ainoastaan yksi yhteysväli on maksullinen.
- L/A Falco / L/A Sterna, Parainen – Nauvo
- L/A Prostvik 1 / L/A Nagu 2, Nauvo – Korppoo
- L/A Mergus, Korppoo – Houtskari
- Kivimon lossi
- Mossalan lossi
- M/S Antonia, Mossala – Iniö (Dalen) Ainoastaan kesäisin
- Skagenin lossi
- L/A Aurora, Iniö (Kannvik) – Kustavi (Heponiemi)
[muokkaa] Matkailunähtävyydet
Matkailunähtävyyksiä Saariston rengastien varrella ovat[1]:
[muokkaa] Turku
[muokkaa] Kaarina
- Kuusiston kartano
- Kuusiston linnan rauniot
[muokkaa] Parainen
- Kirjalansalmen silta
- Hessundin silta
- Paraisten kotiseutumuseo
- Paraisten kalkkilouhos
- Sementtiteollisuuden muistomerkki
- Lenholmin luonnonsuojelualue
[muokkaa] Nauvo
[muokkaa] Korppoo
[muokkaa] Houtskari
[muokkaa] Iniö
[muokkaa] Taivassalo
[muokkaa] Masku
[muokkaa] Naantali
[muokkaa] Velkua
[muokkaa] Rymättylä
- Nuotanvetäjäpatsas [2]
- Maskulaisten kotiseutumuseo [2]
- Rymättylän kirkko (Pyhän Jaakobin keskiaikainen harmaakivikirkko) [2]
- Karhuvuori ja Karhuvuoren ilmavalvontatorni [1]
Tätä sivua ei ole