Saaristokaupunki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saaristokaupunki
Paloniemen aluetta ilmakuvassa.
Paloniemen aluetta ilmakuvassa.
Kaupunki Kuopio
Suuralue Saaristokaupunki
Kaupunginosa nro 33 ja 37
Osa-alueet Lehtoniemi, Rautaniemi, Savolanniemi, Pirttiniemi
Saaristokaupungin logo

Saaristokaupunki on Kuopion kaupunkialuetta kaupungin eteläosissa, jonka rakentaminen on meneillään.milloin? Alueelle on tarkoitus rakentaa asuntoja noin 14 000 ihmiselle. Viimeisin kaupunkisuunnittelun ennakointi vuodelle 2015 on 9 000–9 500 asukasta. Saaristokaupungin alueella on ollut asutusta 1400-luvulta.[1]. Saaristokaupungin pohjoisin osa on 2,5 kilometrin päässä Kuopion keskustasta.

Kaupunkialueella näkyy vedenläheisyys. Rantaviivaa alueella on yli 40 kilometriä, ja kaikki alueelle kaavoitetut asunnot ovat enintään 500 metrin etäisyydellä Kallavedestä. Useat kodit ovat rannoilla tai aivan rannan tuntumassa. Saaristokaupungissa järjestettiin asuntomessut vuonna 2010. Edellisen kerran asuntomessut järjestettiin Kuopiossa vuonna 1980 Jynkän kaupunginosassa.

Saaristokaupungissa aloitti vuonna 2011 toimintansa Martti Ahtisaaren koulu.

Kuvia Saaristokaupungista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaristokatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaristokatu on Saaristokaupungista kaupunkiin kulkeva katu. Sen rakennustyöt aloitettiin keväällä 2006 ja katu avattiin liikenteelle lokakuussa 2008. Saaristokadun takia esimerkiksi matka Keilankanavalta kaupungin keskustaan lyheni 15:stä 5,5 kilometriin.[2]. Useiden saarten, kuten Pölhönsaaren ja Kalliosaarten pohjoisrantoja myötäilevä katu on toteutettu osittain pengerryksillä ja osittain silloilla. Kuopion seudun joukkoliikenteen linjat 5, 6 ja 29 kulkevat Saaristokadun kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ensimmäiset lenkkeilijät Saaristokadulla 24.10.2008. Kuopion kaupunki. Viitattu 24.10.2008.
  2. Saaristokaupunki Kuopion kaupunki. Viitattu 24.10.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]