Saarijärven Paavo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saarijärven Paavo (ruots. Bonden Paavo, myös Högt bland Saarijärvis moar) on alun perin ruotsiksi kirjoitettu J. L. Runebergin runo, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1830. Se kertoo vaikeuksien koettelemasta Paavosta, kuvitteellisesta saarijärveläisestä talonpojasta. Yhdeksi Runebergin tunnetuimmista noussut runo loi aikanaan suomalaiselle sivistyneistölle ihanteellisen kuvan työteliäästä ja hurskaasta suomalaisesta talonpojasta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Saarijärven Paavo” ilmestyi alun perin nimettömänä runona numerolla 25 Runebergin kokoelmassa Dikter (1830). Sen ja kokoelman muiden epigrammien esikuvana toimivat serbialaiset kansanrunot, joita Runeberg oli lukenut Vuk Karadžićin saksantamasta kokoelmasta Serbische Volkslieder (1827) ja joita Runeberg itsekin ruotsinsi.[1]

”Saarijärven Paavo” tunnetaan kuitenkin parhaiten itsenäisenä runona. Se on suomennettu lukuisia kertoja useilla eri nimillä, ja runo sisältyy myös 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella kouluissa laajasti käytettyyn Zacharias Topeliuksen Maamme kirjaan nimellä ”Kärsivällisyys”.[2] Runosta oman suomennoksensa ovat laatineet muun muassa Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Agathon Meurman, Johan Bäckwall (tosin vain hiukan aikaisemmasta suomennoksesta korjailtuna), Kaarlo Forsman, Paavo Cajander, Otto Manninen ja Risto Ahti.[3] Lisäksi runo on käännetty ainakin englanniksi, unkariksi, saksaksi, viroksi, liettuaksi ja latinaksi.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavo asuu Saarijärven hallanaroilla mailla vaimonsa ja lastensa kanssa. Siellä hän viljelee peltoaan luottaen Jumalaan. Keväällä kuitenkin tulva vie puolet oraista, kesällä raekuuro kaataa toisen puolen maahan, ja syksyllä halla vie lopunkin sadon. Paavon vaimo on menettää toivonsa koettelemusten vuoksi:

Tarttui tukkahansa Paavon vaimo,
Sanoi: ”Paavo-parka, poloseni!
Ota sauva, hylkäs meidät Herra;
Kolkko miero, nälkä kauheampi”.

Sen sijaan Paavo itse pysyy vakaana ja järkkymättömänä rohkaisten vaimoaan:

”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra.
Pane leipään puoli petäjätä,
Minä laitan ojat leveämmät,
Mutta tulon toivon taivahasta”.

Perhe selviytyy leipomalla leivän puoliksi petäjänkuoresta, siis tekemällä pettua. Paavo kaivaa suuremmat ojat ja myy lampaat siemenviljaa saadakseen. Ojien ansiosta kevättulva ei vahingoita oraita. Sen sijaan kesän raekuuro kaataa oraat ja syksyn halla vie taas loputkin.

Paavon vaimo on vaipua taas epätoivoon, mutta jälleen mies rohkaisee häntä:

”Vaikka kokee, eipä hylkää Herra.
Pane kaksin verroin petäjätä,
Kaksin kerroin laitan lannan maalle.
Mutta tulon toivon taivahasta”.

Paavo levittää pellolle enemmän lantaa ja myy karjan saadakseen siemenviljaa. Tällä kertaa luonnonilmiöt eivät vahingoita satoa lainkaan. Vaimo riemuitsee ajatellessaan selvän leivän ajan koittaneen. Paavo kuitenkin muistuttaa solidaarisuudesta vähemmän onnekkaita kohtaan:

”Vaimo, vaimo! sit’ ei kuri kaada,
Jok’ ei hylkää toista hädässänsä.
Pane leipään puoli petäjätä,
Veihän vilu tou’on naapurimme”.

Tulkinta ja rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Saarijärven Paavon” taustana ovat Suomessa koetut katovuodet, joita runon tapahtumat heijastelevat. Aihe oli ajankohtainen Saarijärvellä siksi, että paikkakuntaa oli juuri ennen Runebergin tuloa kohdannut ankara kato. Runon käytännöllinen opettavaisuus nousee esiin ojankaivussa: se patisti talonpoikia parantamaan viljelytekniikkaansa. Runeberg oli nimittäin Turussa ollessaan tutustunut Suomen talousseuran uusiin maatalousoppeihin ja saattoi siksi Saarijärven oloja tarkastellessaan havaita, että ojittaminen oli pitäjässä kovin puutteellista.

Runeberg kuvasi samaan tapaan Saarijärven kansaa myös vuoden 1832 kesällä Helsingfors Morgonbladissa ilmestyneessä artikkelissaan ”Några ord om nejderna, folklynnet och lefnadssättet i Saarijärvi socken”, jossa hän vetoaa kansaa auttamaan kadoista kärsineitä.[5]

Runon sävy on aikansa pohjoismaisessa taiderunoudessa hyvin arkirealistinen: se kuvaa jokapäiväistä raatamista, joka nähtiin runon ilmestymisaikana rahvaan hiljaisen sankaruuden ilmentymänä. Se loi suomalaiselle sivistyneistölle ihanteellisen kuvan kansasta, joka luottaa Jumalaan mutta tekee myös ahkerasti työtä. Runon loppuhuipentumana esiin nousi lähimmäisenrakkaus, kun kovia kokenut Paavo muistaa aivan pyytämättä naapuriaankin.[6]

Myöhemmin ”Saarijärven Paavo” on kritisoitu todellisuuden vääristelystä, erityisesti marxilaisten kirjallisuusteorioiden kautta tarkasteltuna.[6] Kritiikki runon osaltaan vakiinnuttamaa idealistista kansankuvaa kohtaan oli taustalla myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisessä osassa, jonka ruotsinnos Högt bland Saarijärvis moar (1959) osoittaa yhteyden jo nimensä kautta. Trilogian Koskelan Jussi asettuu Saarijärven Paavon rinnakkaishahmoksi, joka osoittautuu kuitenkin anteliaisuudessa aivan Paavon vastakohdaksi.[7]

”Saarijärven Paavo” voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Kukin vaihe päättyy dramaattiseen nousuun, joista kahdessa ensimmäisessä sato menetetään ahkeruudesta ja hurskaudesta huolimatta. Kolmas vaihe huipentuu Paavon solidaarisuuden osoitukseen naapuriaan kohtaan. Vaikutelma luodaan kielellisesti yksinkertaisilla keinoilla ja vähäeleisesti, eikä siinä ole edeltävän aikakauden koristeellisuutta lainkaan.[6]

Saarijärven Paavo muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alunperin Lönnrot käänsi Suomi-aikakauskirjassa Saarijärven Paavon nimellä Saarijärven Martti.

Saarijärvellä on useita alueita nimetty Paavon mukaan, kuten Paavonrinteet, Paavon aukio, Paavontie. Lisäksi vuosittain kesällä valitaan Saarijärven Paavo. Saarijärven kirkon pihassa sijaitsee vuonna 1961 paljastettu Heikki Varjan Paavon patsas.

Kun oikeusministeri Ernst von Born kertoi radiopuheessaan 19. syyskuuta 1944 Suomen kansalle Moskovan välirauhan ehdoista, hän päätti puheensa lainaukseen Saarjärven Paavosta valaakseen suomalaisiin uskoa tulevaisuuteen: ”Älkäämme siis antako tämän päivän raskaiden uutisten masentaa mieltänne, vaan muistakaamme runoilijan vakuutusta: "Vaikka kokee, ei se hylkää herra"” Puheen oli kirjoittanut pääministerin sihteeri V. J. Sukselainen.[8]

Vuonna 1958 esitettiin radion Tuohikontti-ohjelmassa parodiaruno Säärijärven Paavo, jossa talonpoika selviytyi kadosta tukiaisilla. Runo synnytti suuren kohun ja johti jopa eduskuntakyselyyn. Yleisradion johtokunta antoi ohjelman tekijälle Aune Haarlalle huomautuksen. Samaa teemaa jatkoi kahdeksan vuotta myöhemmin Irwin Goodman laulussaan Uusi Paavo, jolloin laulu joutui Yleisradiossa kiellettyjen levyjen listalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kallio, Reino 1972: Vanhan Saarijärven historia. Gummerus, Jyväskylä.
  • Oksala, Teivas 2004: Käännökset. Runeberg.net.
  • SKS = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Topelius, Zacharias 1876: Maamme kirja: lukukirja alimmaisille oppilaitoksille Suomessa. Suomentanut Joh. Bäckwall. G. W. Edlund, Helsinki.
  • Varpio, Yrjö 2006: Väinö Linnan elämä. WSOY, Helsinki.
  • Wrede, Johan 1999: Johan Ludvig Runeberg – kansallisrunoilija. Suomentanut Rauno Ekholm. Teoksessa Varpio, Yrjö & Liisi Huhtala (toim.): Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin s. 220–239. Suomen kirjallisuushistoria 1. SKS:n Toimituksia 724 : 1. SKS, Helsinki.
  • Yrjänäinen, Annikki 2004: Runebergin ”Saarijärven Paavo” matkalla suomen kieleen. – Taite.
  • Suomi. Tidskrift i fosterländska ämnen. 1845. SKS 1846.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wrede 1999: 223.
  2. Topelius 1876: 105–107.
  3. Yrjänäinen 2004.
  4. Oksala 2004.
  5. Kallio 1972, s. 654–655, Wrede 1999: 224–225.
  6. a b c Wrede 1999: 224.
  7. Varpio 2006: 576–577.
  8. Suuret puheet: Sanoma välirauhasta (puhe ja sitä käsittelevä radio-ohjelma) Ylen Elävä arkisto. Viitattu 26.9.2014.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: