SVTB

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
SVTB
Svtb logo.png
Lähetykset alkoivat 23. joulukuuta 2002
Omistaja SVT
Maa Ruotsin lippu Ruotsi
Näkyvyysalue Ruotsi ja osa suomea
Aiemmin Barnkanalen
Saatavuus
Antenniverkko
Antenni Teracom Kanava 98
Satelliitti
Canal Digital Kanava 7
Viasat Kanava 39

SVTB (SVT Barnkanalen, entinen Barnkanalen, suom. lastenkanava) on Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n omistama kanava, jolla esitetään vain lastenohjelmia. Suomessa kanava näkyy kaapelissa, satelliitissa ja Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla, Länsi-lapissa ja Meri-lapissa anteenitalouksissa. Kanava on Ruotsissa koko maan kattava.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barnkanalen aloitti lähetyksensä 23. joulukuuta 2002. Ensimmäisinä vuosinaan kanava lähetti ohjelmaa vain arkipäivisin klo 6.30–18.00, ja kesäisin Barnkanalen piti "kesäloman" 23. toukokuuta alkaen aina elokuun 18. päivään saakka. Tänä aikana kanavalla nähtiin muuta ohjelmaa, kuten esimerkiksi urheilulähetyksiä.

6. joulukuuta 2003 Barnkanalen alkoi lähettää ohjelmaa myös viikonloppuisin, ja vuodesta 2004 lähtien kanava on ollut ympärivuotinen ilman kesätaukoja. Vuonna 2004 kanavalla lähetettiin Ateenan Olympialaisia

Elokuussa 2008 kanavalle tehtiin uudenlainen ilme. Uudessa tunnuksessa lukee vain "SVTB", mutta kanavaan viitataan yhä nimellä "Barnkanalen". Samalla SVTB:stä tuli osa SVT:n pääkanavia yhdessä SVT1:n ja SVT2:n kanssa.

Nykyään SVTB esittää ohjelmaa joka päivä aamusta alkuiltaan, jolloin SVT24 aloittaa lähetykset. Kunskapskanalenin ohjelmia.

SVTB:n entinen tunnus.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]