SMOS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

SMOS (Soil Moisture and Ocean Salinity) on ESAn ja Ranskan avaruusjärjestön (CNES) yhteinen kaukokartoitussatelliitti, joka mittaa maaperän kosteutta ja valtamerien suolaisuutta.

Satelliitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMOS, jonka laukaisua on lykätty useampia kertoja, laukaistiin onnistuneesti 2. marraskuuta 2009 kello 3:50 Suomen aikaa venäläisellä Rockot-kantoraketilla. Samalla raketilla laukaistiin myös PROBA-2 -satelliitti.[1][2] Avaruuslento kestää kolme vuotta. Satelliitin lennonjohto on ESAlle poikkeuksellisesti CNESin Toulousen avaruuskeskuksessa. Satelliitin kiertorata on aurinkosynkrooninen 763 km korkea rata.

Satelliitti perustuu CNESin 1990-luvun lopussa kehittämään Proteus-piensatelliittiin. Se painaa 683 kg, josta 366 kg on tieteellisiä laitteita.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satelliitti mittaa Maasta tulevaa mikroaaltosäteilyä noin 1,4 GHz:n (L-kaista) taajuudella interferometrisella radiometrillä, joiden rakentajiin kuuluu suomalainen Elektrobit Microwave. Suomesta ovat mukana myös Teknillinen korkeakoulu, DA-Design Oy ja Modulight Inc.[2][3][4] Radiosaaste on häirinnyt satelliitin toimintaa Etelä-Euroopan yllä.[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.esa.int/esaCP/SEMFF2CUE1G_Finland_0.html Kaksi uutta ESAn satelliittia Maan kiertoradalle
  2. a b ESA Paikallistiedotus - Suomi 21-Oct-2009. Viitattu 21.10.2009.
  3. Avaruuteen laukaistaan taas suomalaista teknologiaa Yle.fi 21.10.2009. Viitattu 21.10.2009.
  4. SMOS valmiina toimintaan ESA 5.11.2009.
  5. Radiosaaste sokaisi ympäristösatelliitin It-viikko 11.10.2010. Viitattu 6.11.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.