SEAT
| SEAT, S.A. | |
|---|---|
| Perustettu | 9. toukokuuta 1950 |
| Kotipaikka | Martorell, Espanja |
| Emoyhtiö | Volkswagen Group |
| Tytäryhtiöt | SEAT Sport |
| Kotisivu | SEAT.com |
SEAT (lyhenne sanoista Sociedad Española de Automóviles de Turismo) on espanjalainen autonvalmistaja, joka aloitti Fiat-mallien lisenssivalmistuksen vuonna 1953. Sen nimen kaksi ensimmäistä kirjainta (Sociedad Española) viittaavat siihen että kysymyksessä on espanjalainen yhtiö, ja sen pääosakkaana oli Espanjan valtio.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Seat valmisti lisenssillä Fiatin eri malleja lähes kolmen ensimmäisen vuosikymmenen ajan. Erityisen tärkeä malli tehtaalle oli pieni Seat 600 -malli, jonka avulla Espanja autoistui. Seatilla oli myös oma tuotekehitysosasto, jonka ansiosta syntyi esimerkiksi neliovinen Seat 800-malli, jonka pohjana oli jatkettu 600-malli, ja jota emomerkki Fiatilla ei ollut. Fiat vetäytyi eroon toiminnasta vuonna 1980, ja kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin yhteistyö Volkswagenin kanssa. Nykyisin SEAT on kokonaan Volkswagenin omistuksessa. Autojen tekniikka on yhteistä VAG-konsernin muiden merkkien Audin, Volkswagenin ja Škodan kanssa. Konsernin eri merkkien välisessä markkinointistrategiassa Seat edustaa urheilullisuutta yhdessä Audin ja Lamborghinin kanssa niin sanotussa "Audi brand groupissa".[1] Autojen vuosittainen tuotantomäärä Martorellin tehtaalla on nykyisin noin 500 000 kappaletta. Seatin tärkein malli on Ibiza, ja tärkein markkina-alue Espanja.
[muokkaa] Automallit
[muokkaa] Nykyiset automallit
- SEAT Alhambra, SEAT:in suurin malli, seitsemänpaikkainen tila-auto.
- SEAT Altea, SEAT:in pienempi tila-auto, joka esiteltiin vuonna 2004. Malli perustuu VAG-ryhmässä Golfin alustallelähde?, ja Altea vastaa kooltaan ja Golf Plus -mallia. Autosta on urheilullinen malli FR (Formula Racing). Altea XL on Altean pidennetylle pohjalevylle tehty tilafarmari, joka tuli markkinoille vuoden 2007 alussa. Altea Freetrack on nelivetoinen SUV-malli.
- SEAT Córdoba, kompaktiluokan perheauto. Malli perustuu pienempään malliin, Ibizaan. Nykyään Córdobaa valmistetaan vain porrasperänä, mutta aiemmin oli saatavilla myös 2- ovinen coupé sekä Vario-farmarimalli.
- SEAT Exeo, edellisen sukupolven (2000-luvun) Audi A4:ään perustuva sedan-mallilähde?.
- SEAT Ibiza, kompakti hatchback, Seatin tärkein malli, jota on valmistettu erilaisina versioina jo vuodesta 1986 lähtien. Tällä hetkellä pienin auto SEAT:in mallistossa. Uusi Ibiza-malli oli VAG-ryhmän uuden alustan ensimmäinen käyttäjä. Sisarmalli on hieman isompi Córdoba. Seat Ibizasta on myös kehitetty urheiluversiot FR, Cupra ja Cupra TDI.
- SEAT León, viisiovinen ja urheilullinen keskiluokan perheauto. Mallista on myös erityisversiot FR ja Cupra , joka on SEAT:in toiseksi suorituskykyisin malli. Cupra on viimeistelty käsityönä ja sen moottorin teho on 240 hevosvoimaa.
Vuonna 2009 Markkinoille tuli Leon Cupra R jonka moottoriteho 265 hevosvoimaa. Malli on saatavana vain etuvetoisena.
- SEAT Toledo, on SEAT:in isoin keskiluokan auto. Korimallina oli ensin paljon sedania muistuttava 5-ovinen hatchback, toinen sukupolvi oli perinteinen sedan ja tuorein sukupolvi on jälleen hatchback, joka on pitkälti sama auto kuin Altea, mutta perän osalta eri tavalla muotoiltu.
[muokkaa] Vanhoja automalleja, joita ei enää valmisteta
- SEAT 124
- SEAT 127
- SEAT 128
- SEAT 131
- SEAT 132
- SEAT 133
- SEAT 600/800
- SEAT 850
- SEAT 1200 Sport
- SEAT 1400
- SEAT 1430
- SEAT 1500
- SEAT Arosa
- SEAT Fura
- SEAT Inca
- SEAT Málaga
- SEAT Marbella
- SEAT Panda
- SEAT Ritmo
- SEAT Ronda
- SEAT Terra
[muokkaa] Lähteet
- ↑ VAG-Group: Audi Brand Group (html) 2007. Volkswagen-konserni. Viitattu 28.01.2011. englanti
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Nykyisen Volkswagen Groupin yhtiöt ja tytäryhtiöt |
Henkilöautot: Volkswagen · Audi · (quattro GmbH) · SEAT · Škoda Auto · Lamborghini · Bentley · Bugatti |
|---|---|
| Lopetetut merkit |
Auto Union · DKW · Horch · NSU · Wanderer |