S-75
Sivulta puuttuu 
S-75 eli NATO:n kooditunnuksella kutsuttuna SA-2 Guideline oli Neuvostoliiton kehittämä ilmatorjuntaohjus, jonka venäjänkielinen nimi oli Dvina. Ohjustyyppi tuli kuuluisaksi Francis Gary Powersin ohjaaman vakoilulentokoneen, Lockheed U-2:n pudotuksella vappuna 1.5.1960. Se tapahtui suuressa korkeudessa, arviolta n. 20 000 m. Ilmapudotus toteutettiin NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšovin käskystä nykyisen Jekaterinburgin lähistöllä.[1]
Korkealla yläkorkeuksissa (yli 20 000 m) suoritetut vakoilulennot, pääosin Yhdysvaltain toimesta tehtyinä aiheuttivat runsaasti päänvaivaa neuvostoliittolaisille. Tästä syystä S-75:n kehitystyötä nopeutettiin. Ohjustyyppi hyväksyttiin asekelpoisuuteen vuonna 1957. Kun ensimmäiset ilmapudotukset ohjustyypillä oli saatu, palkittiin siihen osallistuneita (muun muassa suunnittelijat: B.V. Bunkin & P.D. Grushin, jotka nimitettiin Neuvostoliiton sankareiksi) korkein kunniamerkein sekä muine huomionosoituksineen. Sverdlovskin yläpuolella olleessa välikohtauksessa menehtyi Mig-19:llä lentänyt NL:n oma pilotti, yliluutnantti Sergei Safronov, joka palkittiin postuumisti. Hänen koneensa tuhoutui oman V-750 -ohjuksen (S-75/SA-2) osumasta. [2]
Selkkauksen aikana laukaistiin kaikkiaan 14 ohjusta, joista kolmen todettiin osuneen. Neuvostohävittäjien saavuttama torjuntakorkeus ei ollut riittävä ilmataistelutehtäviin ryhtymistä varten. Yhden ohjuksen taistelukärki oli 190 kg:n painoinen, joten sen tuhovaikutus ulottui laajalle alalle. Ohjuksen maksimina toimintakorkeutena esitetään olevan vähintäin 22 km.[3]
Ohjusasetyyppi osallistui aktiivisti Kuuban ohjuskriisiin, ja sillä saatiin aikaan ilmapudotuksia selkkauksen vallitessa.
S-75 -sarjan ohjukset (Dvina & Desna, ehkä Volhov:kin) osallistuivat myöskin Vietnamin sotaan. Ne olivat osa Pohjois-Vietnamin ilmapuolustusjärjestelmää.
Dvina-ohjusta kehiteltiin edelleen, ja versioita oli lukuisia sekä erinimisiä. S-75:n edeltäjä oli S-25 Berkut (NATO:n antama nimi SA-1 Guild). Dvinan toinen versio oli nimeltään Desna (v.1959), jotka molemmat ovat jokia Venäjällä. Desna oli Dvinaa ulottuvampi, jonka jälkeen kehitettiin vielä Volhov-ohjus, korkeudessa jopa 30 km (v. 1961).[4]
S-75:sta kehiteltiin edelleen S-125 Petshora/Neva. Myöskin Suomi tätä aluetorjuntaohjusta käytti, sen nimi oli ItOhj79. NATO tunsi ohjuksen nimellä SA-3 Goa.[5]
Katso myös: [muokkaa]
- Francis Gary Powersin ohjaaman U-2:n alasampuminen.
Aiheesta muualla: [muokkaa]
- http://www.ausairpower.net/APA-S-75-Volkhov.html (englanniksi)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Ahti Lappi: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003 (s.293-297)
- ↑ Ahti Lappi: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003 (s.297)
- ↑ Ahti Lappi: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003 (s.296, s.99)
- ↑ Ahti Lappi: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003 (s.99)
- ↑ Ahti Lappi: Ilmatorjuntaohjukset Suomen puolustuksessa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä 2009 (s.147)
