Säyne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Säyne
LeuciscusIdusWindeIde56cm 21-4-2009 16-46-58.JPG
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Karppikalat Cypriniformes
Heimo: Särkikalat Cyprinidae
Suku: Leuciscus
Laji: idus
Kaksiosainen nimi
Leuciscus idus
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Säyne Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Säyne Commonsissa
Suurikokoinen säyne (50 cm)
Nuori hopeakylkinen säyne

Säyne, myös säynävä, säynäs, säynäjä (Leuciscus idus), on suhteellisen suuri särkikaloihin kuuluva kala. Se muistuttaa särkeä, mutta on tätä isompi, pienempisuomuinen ja keltasilmäinen.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säyne on suurikokoinen särkikalaksi: tavallisesti se kasvaa 40–50 cm pitkäksi ja painaa puolesta yli kahteen kiloon. Suurella kalalla kyljet ovat vaalean messinginsävyiset, pienellä hopeiset. Silmät ovat keltaiset, vatsapuolen evät punaiset tai punertavat. Särjestä säyneen erottaa myös suomujen koko ja määrä: säyneen kylkiviivalla on 55-61 suomua, särjellä 42-45.[2] Yleisvaikutelma kalasta on hieman pullea ja tanakka, tukevapyrstöinen.[3]

Kymmenessä vuodessa säyne kasvaa noin kilon painoiseksi.[2] Suurin Suomessa tavattu säyne painoi 5,2 kiloa. Vanhimmat säyneet ovat olleet yli 20 vuotta vanhoja.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säyne on pohjoisen Euraasian sisävesikala, jonka levinneisyys ylettyy Itä-Siperian Lenajoelta Reinin vesistöön Länsi-Euroopassa. Alppien ja Pyreneiden eteläpuolelta tai Skandinavian tunturialueilta sitä ei tavata.[2]

Suomessa säyne esiintyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tyypillisesti sitä tavataan suurissa reittivesien järvisssä, toisaalta virtaavissa vesissä. Se elää myös Itämeressä koko Suomen rannikkoalueella. Säyneitä on myös siirretty vesialueelta toiselle.[2]

Ravinto, lisääntyminen ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säyneet syövät monenlaisia pohjaeläimiä, varsinkin nilviäisiä, suuret yksilöt saalistavat myös muita kaloja.[2]

Säyneen kutu tapahtuu yleensä matalissa virtapaikoissa pian jäidenlähdön jälkeen. Itämeren säyneet voivat nousta jokisuihin, jokiin ja puroihin tai kutea ruovikkoisissa merenlahdissa.[2] Kutu on melskeistä ja kestää vain muutaman päivän.[3] Mäti takertuu kasvillisuuteen tai pohjakiviin, ja poikaset kuoriutuvat 10–17 päivän kuluttua kudusta. Säyne alkaa kutea 5–8-vuotiaana kalojen ollessa 30–35 senttimetrin pituisia.[2]

Keväällä kudun jälkeen säyneet siirtyvät järvien ja meren saariston selkävesille ja voivat esiintyä parvina, jotka liikkuvat pinnan tuntumassa. Talvella säyne elää syvemmissä vesissä.[2]

Kalastus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säynettä voi pyydystää verkolla, mato-ongella tai heittouistimella (lippauistin ja pientä kalaa jäljittelevät uistimet toimivat hyvin). Myös rysiä ja pitkäsiimoja käytetään.

Säyneen taloudellinen merkitys on nykyisin pieni. Se on kelvollinen ruokakala savustettuna tai paperissa paistettuna, vaikka ruotoja onkin runsaasti.

Säyneen kokonaissaalis Suomessa vuonna 2009 arvioitiin 436 tonniksi, josta 94 % oli vapaa-ajankalastajien pyytämää. Tästä 185 tonnia pyydettiin sisävesiltä, loput merestä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Freyhof, J. & Kottelat, M.: Leuciscus idus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.08.2013. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Säyne www.rktl.fi: Tietoa kalalajeista
  3. a b LuontoPortti: Säyne (Leuciscus idus)
  4. Kokonaiskalansaalis Suomessa vuonna 2009 rktl.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]