Seppo Laine (näyttelijä)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sämpy Laine)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seppo Laine
Henkilötiedot
Koko nimi Seppo Juhani Laine
Syntynyt1. heinäkuuta 1947
Nurmijärvi
Kuollut8. huhtikuuta 2012 (64 vuotta)
Helsinki
Ammatti Näyttelijä, koomikko
Näyttelijä
Taiteilijanimet Sämpy Laine
Aktiivisena 1964–2012
Merkittävät roolit Sämpy
(Sämpy)
Tossavainen
(Viu-hah hah-taja)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Seppo Juhani "Sämpy" Laine (1. heinäkuuta 1947 Nurmijärvi8. huhtikuuta 2012 Helsinki[1][2]) oli suomalainen koomikko ja näyttelijä. Laine valmistui vuonna 1969 Tampereen yliopiston toiselta ammattinäyttelijäkurssilta.

Laine työskenteli vuodesta 1973 lähtien Suomen Kansallisteatterissa. Lempinimensä ”Sämpy” Laine sai jo lapsuudessaan 1950-luvun alussa Sarjakuvalehti-nimisen lehden sivuilla seikkailleen ”apusheriffi Sämpylän” mukaan. Laineen uran myötä Sämpy-nimi päätyi 1970-luvulla myös nimeksi Laineen yhdessä Jyrki Kovaleffin kanssa tähdittämälle tv-sarjalle.

Sämpy Laine näytteli myös uutisreportteri Forth Robinsonia kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo sekä kisajärjestäjäselostajana ja toisena mieshaastattelijana Juhani Peltosen kuunnelmassa Elmo, urheilija. Lisäksi hän esitti Menninkäismikkoa Noita Nokinenä -kuunnelmasarjassa. Hänet muistetaan myös kuunnelmista Kosto, Muistileikki, Linnunradan käsikirja liftareille, Maata etsimässä, Kolme miestä mökissä ja Toivo tulee kaupunkiin, sekä lukuisista jännityskuunnelmista. Hän kirjoitti kuunnelman nimeltä Kiusaaja-Janson ja Loma-Liimatainen (1979), jonka on ohjannut Rauni Ranta.

Laine esitti suomen kielen unohtanutta Tossavaista elokuvissa Viu-hah hah-taja (1974) ja Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976) sekä televisiosarjassa Spede Show. Ne jäivätkin hänen suurimmiksi elokuvarooleikseen. Laine nähtiin vuosina 1974–1994 parissakymmenessä elokuvassa, joista suurin osa oli Spede Pasasen tuottamia. Laine kuoli 64-vuotiaana.[2]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1966 Tuhkimo ja kuninkaantytär Tapio / Iso-Hiisi
1974 Tavallinen impi Paavo Kiuru
Viu-hah hah-taja ufomies Giljotin / herra Tossavainen
1975 Professori Uuno D. G. Turhapuro elokuvayhtiön johtaja
Kuopion takana Elias Jussilainen
Talvinen tarina
1976 Lottovoittaja UKK Turhapuro Tossavainen
1977 Häpy Endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon patentihakuosaston virkailija / Tossavainen
1978 Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy valokuvaaja
1979 Henkka on hiekkaa -show
Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit konstaapeli
1985 Hei kliffaa hei isäntä pinon kupeella
Uuno Epsanjassa poliisi #1
1986 Pekka Puupää poliisina Pukkila
Liian iso keikka poliisi #2
Pikkupojat 1. talon räjäyttäjä
1987 Uuno Turhapuro – kaksoisagentti valepoliisi
1988 Reilu peli Linkola
Tupla-Uuno johtoryhmän jäsen
1989 Ruuvit löysällä Pentti Tulkki
1990 Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla poliisi #1
Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva ravintolan ovimies
1994 Uuno Turhapuron veli Masa
Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat maalaispoliisi

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Televisiosarja Rooli
1972–1978 Rintamäkeläiset Heikki Avelan
1974–1976 Spede Show monia rooleja
1974–1979 Sämpy Sämpy
1976 Nuoripari
1978 Rakas, kallis auto
1983 Joulukalenteri Iso Tonttu
1990 Mustapartainen mies poliisi
1996 Uuno Turhapuro hovimestari
1997 Kadonnut näky
1998 Pappia kyydissä mies sairaalassa
Ihmeidentekijät Tauno Kananen

Dubbaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva Rooli
1953 Peter Pan Simo
1991 Uppo-Nalle poliisi Ronkainen

Kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kuunnelma Rooli
1977 Jonkerin pamaus 1/3 Tietyömies Toivo °Topi° Törmälä
1977 Elmo, urheilija kisäjärjestäjäselostaja, toinen mieshaastattelija
1979– Knalli ja sateenvarjo uutisreportteri Forth Robinson

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nieminen, Juhamatti: Spede-elokuvista tuttu kasvo on kuollut – Kerro muistosi Ilta-Sanomat. 11.4.2012. Viitattu 8.1.2020.
  2. a b IS: Näyttelijä Seppo Laine kuollut, Helsingin Sanomat (maksullinen) 11.4.2012. Viitattu 13.7.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]